Takaisin edelliselle sivulle

Hovioikeus pysytti tuomion: muotiliikkeen toimitusjohtajalle sakkoja häirinnästä

Hovioikeus pysytti tuomion: muotiliikkeen toimitusjohtajalle sakkoja häirinnästä

16.8.2016 – Etelä-Suomi

Helsingin hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion, jonka se oli antanut muotiliikkeen toimitusjohtajalle työturvallisuusrikoksesta. Helsingissä toimivan muotiliikkeen toimitusjohtaja tuomittiin 40 päiväsakon eli yhteensä 10 280 euron sakkorangaistukseen, sekä yhtiö 30 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi toimitusjohtaja ja yhtiö velvoitettiin maksamaan työntekijälle 3 500 euroa vahingonkorvauksena loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tapauksessa oli kyse häirinnästä ja haitallisesta kuormittumisesta. Hovioikeus antoi tuomionsa 15.8.2016.

Tapauksessa työntekijän esimiehenä toiminut toimitusjohtaja oli kohdistanut työntekijään epäasiallista kohtelua noin puolentoista vuoden ajan vuosina 2010–2011. Toimitusjohtaja oli muun muassa nimitellyt halventavasti työntekijää ja arvostellut tätä tarpeettomasti. Lisäksi hän oli antanut palautetta nolaamalla sekä toistuvasti moittinut työntekijää kovaäänisesti työkavereiden ja asiakkaiden läsnä ollessa. Toimitusjohtaja ei suostunut muuttamaan käytöstään eikä selvittämään asiaa työterveyshuollon kanssa. Työntekijä joutui jäämään sairauslomalle ja lopulta irtisanoutumaan työsuhteesta tilanteesta johtuen.
Hovioikeus katsoi, että epäasiallinen kohtelu vaaransi työntekijän terveyden. Käräjäoikeuden tuomiosta kerrotaan tarkemmin 3.7.2015 julkaistussa tiedotteessa.

Helsingin hovioikeuden tuomio nro 16/131723
asianro: R 15/1788

Lisätiedot:
Lakimies Anna Tiainen
puh. 0295 016 448, etunimi.sukunimi@avi.fi

Mediapalvelu:
Viestintäasiantuntija Virpi Saarinen
puh. 0295 016 021, etunimi.sukunimi@avi.fi  

Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Se valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on mahdollisimman tervettä ja turvallista. Alueella työskentelee 1,1 miljoonaa henkilöä ja valvottavia työpaikkoja on 120 000.

 

Jaa tämä sivu