Takaisin edelliselle sivulle

Luvatta tehdystä asbestipurkutyöstä sakkoja

Luvatta tehdystä asbestipurkutyöstä sakkoja

25.6.2018

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi yksityisen elinkeinonharjoittajan kolmeenkymmeneen päiväsakkoon luvatta tehdystä asbestipurkutyöstä. Lisäksi hänet velvoitettiin menettämään valtiolle rikoksen tuottama taloudellinen hyöty lähes kuusituhatta euroa.

Tuomion saanut tapaus koskee viime vuoden lopulla Kuortaneella tehtyä rakennuksen purkua. Asbestipitoisia rakennusmateriaaleja ei oltu purettu asbestipurkuluvan omaavan yrityksen toimesta, vaan purkutyön oli tehnyt tuomion saanut elinkeinonharjoittaja ilman lupaa.  Taloudellista hyötyä oli saatu mm. niin, että tuomion saanut elinkeinonharjoittaja ei ollut maksanut asbestipurkuluvan hintaa 700 euroa. Hyötyä saatiin myös niin, ettei asianmukaista huoltotilaa oltu tehty.

Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että rakennuksien purkujen yhteydessä on huomioitava myös asbesti. - Asbestipitoiset materiaalit on aina purettava luvan omaavan yrityksen toimesta, kertoo ylitarkastaja Mikko Koivisto asbestipurkulupia myöntävästä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta (AVI).

Linkki: Tietoa asbestista ja asbestipurkutyöstä

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Mikko Koivisto, p. 0295 018 672, mikko.koivisto@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI, työsuojelun vastuualue

Jaa tämä sivu