Takaisin edelliselle sivulle

Nelivuotinen hanke kehitti kuntien työsuojelua

Nelivuotinen hanke kehitti kuntien työsuojelua

20.7.2016

Työsuojeluviranomaisen valtakunnallisen kunta-alan työsuojelun valvontahankkeen loppuraportti on valmistunut. ”Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015” -hanke kehitti kuntien työsuojelua vuosina 2012 – 2015. Mukana hankkeessa olivat lisäksi Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä, KT Kuntatyönantajat sekä kunta-alan pääsopijajärjestöt.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli kunta-alan työpaikkojen turvallisuusjohtamisen ja työturvallisuuden hallinnan parantaminen. Valvontaa kohdistettiin kunnan koko organisaatioon eli ylimpään johtoon, toimialan johtoon sekä toimialan eri työpaikkoihin ja toimipisteisiin.
 
Hankkeen aikana työsuojeluvalvontaa tehtiin yli 300 kunnassa tai kuntayhtymässä. Tarkastuksia toteutettiin kaikkiaan noin 7 500. Työnantajille annettiin puutteiden korjaamiseksi 20 000 velvoitetta.

”Keskeisten työturvallisuusriskien osalta eniten puutteita ja kehitettävää löytyi sisäilmaan liittyvissä asioissa. Toinen merkittävä kehittämiskohde on työterveyshuollon työpaikkaselvitys. Molemmat asiat olivat lainsäädännön mukaisella tasolla ainoastaan 65 %:lla valvotuista työpaikoista. Sisäilma-asioiden hallinta on parantunut kunnissa muun muassa toimivien sisäilmatyöryhmien johdosta”, kertoo hankkeen koordinaattori, ylitarkastaja Sari Roivainen Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Roivaisen mukaan myönteisestä kehityksestä huolimatta sisäilmaan liittyvistä ongelmista annettiin paljon kehotuksia eli asiassa ilmeni vähäistä suurempaa vaaraa tai haittaa.

”Työterveyshuollon työpaikkaselvityksen puutteet liittyivät tavallisesti siihen, että se oli vanha eikä vastannut nykyisiä työolosuhteita, siinä ei ollut huomioitu työn psykososiaalisia kuormitustekijöitä tai siitä puuttuivat johtopäätökset työolojen terveydellisestä merkityksestä”, Roivainen toteaa.
 
Suurin osa kunnista on motivoitunut kehittämään työturvallisuusjohtamista ja parantamaan työturvallisuuden hallintaa ja työoloja.

”Positiivinen havainto on, että kunnissa on luotu järjestelmiä ja toimivia käytäntöjä. Puutteena on kuitenkin se, että hyvät järjestelmät ja käytännöt eivät näy riittävästi esimiesten ja työntekijöiden päivittäisessä työssä. Prosessin eteneminen, kuten työn vaarojen selvittäminen ja arviointi, jokaiselle organisaation tasolle on usein puutteellista. Kehitettävää on myös esimiesten toimintaedellytysten ja osaamisen varmistamisessa työsuojelutehtävissä, jotta työturvallisuuskäytännöt jalkautuvat työpaikoille”, arvioi Sari Roivainen.

Valvontahanke koettiin kaikkien hankkeessa mukana olleiden tahojen mielestä onnistuneeksi panostukseksi, jolla on toivottavasti pitkä vaikutus. Kunta-alan työsuojeluvalvonta jatkuu, joskin ilman valtakunnallista hanketta.


Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sari Roivainen, Etelä-Suomen AVIn työsuojelun vastuualue, p. 0295 016 346, etunimi.sukunimi@avi.fi

Kuntahankkeen loppuraportti

www.tyosuojelu.fi/tietoa-meista/toiminta/valvontahankkeet/kunta-ala


Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet valvovat työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista. Lisäksi vastuualueet antavat ohjeita ja neuvoja työn terveyteen ja turvallisuuteen sekä työsuhteen ehtoihin liittyvissä kysymyksissä.
 

 

Jaa tämä sivu