Takaisin edelliselle sivulle

Omakotitalojen kattotöissä usein vakavia turvallisuuspuutteita

Omakotitalojen kattotöissä usein vakavia turvallisuuspuutteita

25.4.2017

Vakavat turvallisuuspuutteet ovat omakotitalojen kattotöissä hyvin yleisiä. Aluehallintovirastojen työsuojelutarkastajat tekevät omakotityömaille kevään aikana yllätystarkastuksia, ja vakavia turvallisuuspuutteita on löytynyt lähes päivittäin.

Tavallinen puute on, että vesikatolta puuttuu putoamissuojaus. Yleistä on myös se, että katolle noustaan nojatikkaita pitkin ja töitä tehdään tikkailta käsin.

”Nämä laiminlyönnit voivat johtaa työntekijän putoamiseen ja vakavaan loukkaantumiseen, jopa kuolemaan. Suuri osa rakennusalan tapaturmista sattuu juuri omakotityömailla”, muistuttaa ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Putoamisturvallisuus on päätoteuttajan ja työnantajan vastuulla. Myös omakotitalon omistaja voi rakennuttajana joutua turvallisuuspuutteista vastuuseen, erityisesti jos hän toimii itse päätoteuttajana tai työantajana.

Työntekijän vastuulla on toimia päätoteuttajan ja työnantajan ohjeiden mukaan sekä käyttää suojaimia. Työntekijä voi myös kieltäytyä nousemasta katolle, josta puuttuu putoamissuojaus. Ongelmatilanteissa voi soittaa työsuojeluviranomaisen puhelinneuvontaan: 0295 016 620.

Kattokeskiviikko tarjoaa keinoja turvallisempaan työhön

Kattotöiden turvallisuuden parantamiseksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue järjestää 10.5.2017 maksuttoman Kattokeskiviikko-tilaisuuden. Tilaisuus on tarkoitettu vesikattourakoitsijoille, isännöitsijöille sekä omakotitalojen omistajille. Kattokeskiviikko järjestetään nyt neljättä kertaa.

Kattokeskiviikon aiheina ovat tällä kertaa mm. henkilösuojaimet, rakennuttajan turvallisuusasiakirja ja turvallisuusjohtaminen. Katso ohjelma ja ilmoittautuminen tästä.

 

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Jari Nykänen
p. 0295 016 321, etunimi.sukunimi@avi.fi

Mediapalvelu:
Viestintäasiantuntija Virpi Saarinen
p. 0295 016 021, etunimi.sukunimi@avi.fi 

Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
www.tyosuojelu.fi
 

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Se valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on mahdollisimman tervettä ja turvallista. Alueella työskentelee 1,1 miljoonaa henkilöä ja valvottavia työpaikkoja on 120 000.

Jaa tämä sivu