Takaisin edelliselle sivulle

Työntekijä putosi nojatikkailta hevostallilla - työnantajalle sakot

Työntekijä putosi nojatikkailta hevostallilla - työnantajalle sakot

27.4.2016 – Etelä-Suomi

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi rakennusyrittäjän 25 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiö tuomittiin 3 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon. Käräjäoikeus antoi tuomionsa suullisesti 12.4.2016.

Käsiteltävänä oli Hollolassa hevostallilla marraskuussa 2014 sattunut putoamistapaturma. Työntekijä ja esimies olivat kiivenneet välikatolle suunnitellakseen ikkunan maalausta, minkä jälkeen he laskeutuivat alas nojatikkaita pitkin. Kun työntekijä oli laskeutumassa alas, tikkaat kaatuivat. Työntekijä putosi kolmen metrin korkeudelta betonilattialle ja loukkaantui.

Käräjäoikeus katsoi, että kulkutienä käytetyt tikkaat eivät olleet käyttöohjeen ja säädösten edellyttämässä kunnossa. Oikeuden mukaan tapaturma olisi voitu estää esimerkiksi käyttämällä jalustaa, joka estää tikkaiden luistamisen ja kaatumisen. Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että työnantaja oli laiminlyönyt putoamissuojauksen järjestämisen välikatolle.

"Nojatikkaisiin liittyy ilmeinen tapaturman vaara, ja niiltä putoaminen on tyypillinen tapaturma rakennustyössä. Siksi nojatikkaita saa käyttää ainoastaan tilapäisenä kulkutienä, ja tällöinkin niiden käytössä tulee olla erityisen huolellinen", muistuttaa työsuojelulakimies Ariann Grandell Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden asia nro R 16/50

Lisätiedot:
Lakimies Ariann Grandell, puh. 029 501 6347, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

www.tyosuojelu.fi

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on mahdollisimman tervettä ja turvallista. Alueella työskentelee 1,1 miljoonaa henkilöä ja valvottavia työpaikkoja on 120 000.

Jaa tämä sivu