Takaisin edelliselle sivulle

Työsuojelua nuorille ammattiin opiskeleville Taitaja2018-tapahtumassa

Työsuojelua nuorille ammattiin opiskeleville Taitaja2018-tapahtumassa

9.5.2018

Työsuojeluviranomainen opastaa ja neuvoo ammattiin opiskelevia nuoria Taitaja2018-tapahtumassa 15.-17.5. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Työsuojeluviranomaisen osastolta saa tietoa esimerkiksi palkkaan, työaikaan, työtodistukseen, työsopimukseen sekä työturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Taitaja2018 on Tampereen kaupungin vedolla järjestettävä tapahtuma, jossa nuoret tulevaisuuden huippuosaajat ja ammattilaiset, pääosin ammattioppilaitosten oppilaat, kilpailevat ammattitaitokilpailun SM-mitaleista noin 45 eri ammattialalla yli neljänsadan kilpailijan voimin. Osassa kilpailulajeista nähdään myös kansainvälisiä kilpailijoita sekä lukio- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita näyttämässä osaamistaan.

Lisäksi TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailun pääosassa ovat erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat. Lisäksi yläkoululaisten kädentaitokilpailu, Taitaja9-finaali, järjestetään tapahtuman yhteydessä.

Tapahtumassa nähdään myös lajikohtaisia tapahtumia ja esittelyjä, seminaareja, ammatti- ja yritysten rekrytori.

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Kävijöitä odotetaan yli 20 000.

Linkkejä:
Kesätöissä huomioitava työsuojelu ja työehdot
Nuorelle työntekijälle vaarallisesta työstä on ilmoitettava



 

Jaa tämä sivu