Takaisin edelliselle sivulle

Työsuojeluosaston säädösvalmistelun seuranta 2/2016

Työsuojeluosaston säädösvalmistelun seuranta 2/2016

5.9.2016

Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston säädösyksikkö on julkaissut katsauksen ministeriössä valmisteltavana olevista työsuojelusäädöksistä 26.8.2016.

Työsuojelua koskevan säädösvalmistelun tavoitteena on huolehtia siitä, että lainsäädäntö on vaikuttavaa, ajantasaista, tarkoituksenmukaista ja selkeätä. Lainsäädännön tulee olla työnantajien ja työntekijöiden sekä valvontaviranomaisen kannalta helposti sovellettavissa olevaa ja ymmärrettävää.

Säädösvalmisteluluettelossa on kuvattu työsuojeluosaston vastuulla olevat ja käynnissä olevat säädösvalmisteluhankkeet, niiden vastuuhenkilöt ja valmisteluvaihe. Säädösyksikkö laatii katsauksen noin kaksi kertaa vuodessa ja se julkaistaan myös Tyosuojelu.fin verkkouutisissa. Euroopan unionissa vireillä olevat työsuojeluun liittyvät lainsäädäntöasiat on esitetty erillisessä Ajankohtaista EU:sta -tiedotteessa, jota päivitetään samaan aikaan säädösvalmisteluluettelon kanssa.

Työsuojeluosaston säädösvalmistelun seuranta 2/2016 (pdf-tiedosto)

Jaa tämä sivu