Takaisin edelliselle sivulle

Työsuojeluviranomainen: myymälävarkaan kiinniotto ei saa vaarantaa työntekijän turvallisuutta

Työsuojeluviranomainen: myymälävarkaan kiinniotto ei saa vaarantaa työntekijän turvallisuutta

16.6.2015 – Etelä-Suomi

Julkisuudessa on levinnyt turvakameravideo, jossa myyjä ottaa kiinni myymälävarkaan Helsingin Pasilassa. Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työntekijän ei pidä vaarantaa omaa turvallisuuttaan myymälävarkauden vuoksi.

"Myymälävarkaan kiinniottoon suhtaudutaan usein sankaritekona. Tästä ajattelumallista olisi syytä luopua, sillä kiinniottotilanteissa väkivallan riski on suuri. Erityisesti päihtynyt asiakas saattaa käyttäytyä hyvinkin arvaamattomasti", johtaja Kaarina-Myyri Partanen Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta muistuttaa.

Työnantaja ei voi velvoittaa tai ohjeistaa työntekijöitä pysäyttämään myymälävarasta siten, että työntekijän turvallisuus voi vaarantua.Mikäli työnantaja edellyttää esimerkiksi niin sanottuna turvamyyjänä toimivalta työntekijältään varkaiden kiinniottamista, tulee hänen huolehtia, että se voidaan tehdä työntekijän terveyttä vaarantamatta. Työnantajan on huomioitava muun muassa riittävä koulutus, turvalliset toimintatavat ja työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet.

Väkivallan uhan hallinnassa tärkeintä on vaarallisten tilanteiden ennaltaehkäisy. Sen keinoja voivat olla esimerkiksi kameravalvonta, vartijan näkyvä läsnäolo ja se, että myyjä näkee hyvin eri puolelle myymälää. Lisäksi on tärkeää, että jokainen myyjä tietää, miten toimia myymälävarkaustilanteissa omaa terveyttään vaarantamatta.
 

Lisätietoja:
Johtaja Kaarina Myyri-Partanen, p. 0295 016 314, kaarina.myyri-partanen@avi.fi (tavoitettavissa parhaiten klo 16 jälkeen)
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on mahdollisimman tervettä ja turvallista. Alueella työskentelee 1,1 miljoonaa henkilöä ja valvottavia työpaikkoja on 120 000.
Jaa tämä sivu