Takaisin edelliselle sivulle

Yhteisösakko suojaamattomasta ketjuvälityksestä

Yhteisösakko suojaamattomasta ketjuvälityksestä

24.10.2016 – Länsi- ja Sisä-Suomi

Pirkanmaan käräjäoikeus on 24.10.2016 tuominnut lempääläläisen kateaineita valmistavan yrityksen 18 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön tuotantojohtaja tuomittiin 25 päiväsakon eli 2 200 euron ja työnjohtaja 15 päiväsakon eli 585 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Käsiteltävänä oli Lempäälässä elokuussa 2014 sattunut työtapaturma. Työntekijä oli työskentelemässä ketjukuljettimen risteysasemalla. Valmistusvirheellinen palahuopapaketti ei ohjautunut sivuun linjastosta, joten hän yritti napata sen ketjukuljettimen päältä. Tällöin hänen hansikkaansa tarttui suojaamattoman ketjukuljettimen hammasrattaan ja ketjun väliin. Työntekijän sormenpää murskautui.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että työturvallisuusmääräyksiä oli rikottu, koska ketjukuljettimen risteysalueella työntekijän ulottumisalueella oli suojaamaton ketjun ja hammaspyörän aiheuttama puristumis- ja leikkautumiskohta.

Käräjäoikeus totesi vastaajien kertomuksen osoittavan, että he ovat olleet siinä käsityksessä, ettei kukaan koske käsin kattohuopapaketteihin risteyskohdassa ja että työntekijät noudattavat heille annettua ohjetta. He ovat siten voineet mieltää risteysaseman ketjut ja hammasrattaat työntekijöille turvallisiksi. Haitta- tai vaaratekijä pitäisi kuitenkin poistaa eikä haitan poistamista voi korvata työntekijän laajallakaan ohjeistuksella. Tuotantojohtaja ja työnjohtaja ovat toimineet huolimattomasti, kun ketjut ovat jääneet suojaamatta vielä riskienarvioinnin jälkeenkin.

Tapaturman jälkeen ketjuihin on asennettu suojat, jotka olisi voinut asentaa jo aikaisemmin. Näin ollen käräjäoikeuden mielestä yhtiössä ei ole toimitettu huolellisesti, kun hammasrattaisiin ja ketjuihin liittyvää työturvallisuusriskiä on yritetty selvittää ja parantaa.

Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 16/3321

Lisätietoja: Lakimies Jouni Kallioluoma, puh. 0295 018 659
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Jaa tämä sivu