7 luku Työaika-asiakirjat 34 § Työajan tasoittumisjärjestelmä Jos
säännöllinen työaika on järjestetty 6 §:n 2 momentissa taikka 7, 9,
10 tai 12 §:ssä tarkoitetulla tavalla
keskimääräiseksi, on työtä varten
ennakolta laadittava työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi,
jonka kuluessa säännöllinen työaika
tasoittuu säädettyyn keskimäärään. Valmistellessaan
tai aikoessaan muuttaa työajan tasoittumisjärjestelmää
työnantajan on varattava 21 §:n 3
momentissa tarkoitetulle työntekijöiden
edustajalle tai, jollei tällaista ole valittu, työntekijöille tilaisuus
esittää mielipiteensä. Luonnokseen
perehtymiseen on varattava riittävä
aika. (26.1.2001/64) Työajan
tasoittumisjärjestelmän muutoksesta on ilmoitettava
työntekijälle hyvissä ajoin.
35 § Työvuoroluettelo Jokaiselle
työpaikalle on laadittava työvuoroluettelo, josta käyvät
ilmi työntekijän säännöllisen työajan
alkamisen ja päättymisen sekä 28 §:ssä
tarkoitettujen lepoaikojen ajankohdat. Työvuoroluettelo on
laadittava samaksi ajanjaksoksi kuin
työajan tasoittumisjärjestelmä, jollei
se tasoittumisjakson pituuden tai suoritettavan työn
epäsäännöllisyyden vuoksi ole erittäin
vaikeata. Työvuoroluettelo on kuitenkin
laadittava niin pitkälle ajanjaksolle kuin mahdollista.
Työvuoroluetteloa laadittaessa on
työntekijän tai tämän 34 §:n 2
momentissa tarkoitetun edustajan vaatimuksesta noudatettava, mitä
mainitussa momentissa säädetään.
Työvuoroluettelo on saatettava
kirjallisesti työntekijöiden tietoon
hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson
alkamista. Tämän jälkeen
työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän
suostumuksella tai töiden järjestelyihin
liittyvästä painavasta syystä. 36 § Poikkeuslupa (19.5.2004/404) Jos
työvuoroluettelon laatiminen on työn epäsäännöllisen luonteen
vuoksi erittäin vaikeaa,
työsuojelupiirin työsuojelutoimisto voi myöntää siitä vapautuksen
osittain tai kokonaan.Poikkeusluvassa voidaan määrätä, että
työvuoroluettelosta käy ilmi viikoittainenvapaa-aika. Jos
työsuojelupiirin työsuojelutoimisto onmyöntänyt työnantajalle 1
momentissa tarkoitetunvapautuksen eivätkä olosuhteet oleluvan
myöntämisen jälkeen muuttuneet olennaisesti,työnantaja ja 10 §:ssä
tarkoitettutyöntekijöiden edustaja voivat sopia
työsuojelutoimistonmyöntämän vapautuksen jatkamisesta.
|