Työsuojelulautakuntien seminaarilta varaukseton tuki kolmikannalle (26.05.2009)
Työmarkkinajärjestöt, valtiovalta ja työsuojelun ammattilaiset ovat varauksettoman yksimielisiä siitä, että työsuojelua tulee kehittää jatkossakin kolmikantaisuuden pohjalta. Tulokset ovat olleet hyviä, joskin petrattavaakin löytyy erityisesti työsuojelulautakuntien toiminnassa. Tähän johtopäätökseen tultiin valtakunnallisessa työsuojelupiirien työsuojelulautakuntien seminaarissa maanantaina 25. toukokuuta Helsingin Säätytalolla.
- Haasteita ovat lautakuntien roolin kirkastaminen, niiden jäsenten sitoutuminen laadukkaaseen lautakuntatyöskentelyyn, lautakuntien asiantuntemuksen ja osaamisen varmis-taminen, eri toimialojen yritysten näkemysten kuuleminen sekä työsuojelun ja työterveyshuollon alueellisen yhteistyön lisääminen, listasi lakimies Kaija Pulkkinen Elinkeinoelämän keskusliitosta.
Työsuojelulautakunnassa työnantajien, työntekijöiden ja työsuojeluhallinnon edustajat pohtivat ja kehittävät alueellisesti työsuojelua.
Työsuojeluorkesteri soittamaan samaa nuottia
Tilaisuuden avannut sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä muistutti, että hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi työurien pidentäminen, eikä se onnistu ilman yhteistyössä tehtävää laadukasta työsuojelua. - Hallitusohjelmassa tavoitteeksi on asetettu työurien pidentäminen. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää työolosuhteisiin keskittymistä. Työt pitää järjestää niin, että myös ikääntyvä ihminen voi selvitä työelämässä. Laajasti yhteistyössä tehtävä työsuojelu on keskeinen asia, että tähän tavoitteeseen päästäisiin, ministeri linjasi.
Ministeri viittasi puheessaan sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteeseen, jonka mukaan työtapaturmien taajuus ja ammattitautien syntyminen vähenevät 40 prosenttia aikavälillä 2007-2011.
Samaa asiaa käsitteli myös ylijohtaja Leo Suomaa STM:n työsuojeluosastolta.
- Suomessa on noin 240 000 työpaikkaa ja noin 370 työpaikkatarkastuksia tekevää virkamiestä. Työpaikkojen työturvallisuus ei voi olla minkään kuviteltavissa olevan virkamiesmäärän vastuulla. Maassa on mm. 60 000 nimettyä tai valittua työsuojelun yhteistoimintahenkilöä, 5 000 työterveyshuollon ammattilaista, 3 000 työturvallisuuskortti-kouluttajaa, 500 000 työturvallisuuskortin haltijaa ja 850 työterveyslaitoksen asiantuntijaa. Meillä on mahtava työsuojeluorkesteri, joka on saatava soittamaan samaa nuottia, ylijohtaja Suomaa painotti.
Lisätietoja:
Ylijohtaja Leo Suomaa p. 040 506 5450, 09 160 72519, leo.suomaa@stm.fi
Tilaisuuden aineisto:
Seminaarin avaus (Liisa Hyssälä)
Työsuojelu tänään ja huomenna (Leo Suomaa)
Työsuojelupiirien toimintamahdollisuudet muuttuvassa työympäristössä (Kaarina Myyri-Partanen)
Työsuojelulautakuntien rooli muuttuvassa hallinnossa (Seppo Pekkala)
Työhyvinvointifoorumin esittely (Hannu Jokiluoma)
Akavan tavoitteita työsuojelun piirihallinnolle ja työsuojelulautakuntien toiminnalle (Paula Ilveskivi)
Valtakunnallinen työsuojelupiirien työsuojelulautakuntien seminaari (Raili Perimäki)
Työsuojelulautakuntien toiminnan kehittäminen (Erkki Auvinen)
EK:n toiveet työsuojelun piirihallinnolle ja työsuojelulautakuntien toiminnalle (Kaija Pulkkinen)
Yhteistyökumppaneiden toiveet (Oili Marttila)
Työsuojelulautakuntien valtakunnallinen seminaari (Päivi Lanttola)
Takaisin
