Etusivu  >  Etusivu  >  Uutisia

Ammattien syöpävaarat vaihtelevat suuresti (02.06.2009)

Eri ammattien välillä on suuria eroja syöpävaarassa. Pohjoismainen tutkimus vahvistaa, että tupakka, asbesti ja alkoholi ja varsinkin näiden esiintyminen yhdessä on syöpävaarallisin yhdistelmä. Syöpiä on erityisen paljon miestarjoilijoilla. Valtava tutkimus tuo aivan uutta tietoa erityisesti ammatillisten altistumisten vaikutuksista harvinaisimpiin syöpätauteihin.

Suomen Syöpärekisterin tilastojohtaja, professori Eero Pukkala on johtanut pohjoismaista ryhmää, joka keräsi 15 miljoonan ihmisen tiedot ammateittain. Tästä joukosta löytyi 2,8 miljoonaa syöpää. Työtiedot kerättiin väestölaskennoista 1960-luvulta 1990-luvulle Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Seuranta ulottuu vuoteen 2005. Tiedot julkaistaan kesäkuussa ilmestyvässä Acta Oncologica -lehdessä.

Joissakin syövissä ammattien välinen vaihtelu on suurta. Miesten syövissä asbestialtistukseen liittyvä mesoteliooma on 20 kertaa yleisempää putkimiehillä kuin maanviljelijöillä. Puutyöntekijöiden vaara sairastua harvinaiseen nenäsyöpään on selvästi suurempi kuin muilla.

Lisää aiheesta Syöpäjärjestöjen tiedotteessa.


Takaisin

Tuotanto: Wysiwyg Oy