Valetarkastajat kauppaavat ensiapupakkauksia yrityksille (18.08.2009)
Eri puolella Suomea on esiintynyt tapauksia, joissa henkilö esiintyy työsuojelutarkastajana ja myy työpaikoille ensiapupakkauksia. Henkilö on tarkastanut työpaikan ensiapukaapin sisällön ja todennut sen työsuojelusäädösten vastaiseksi. Samalla hän on kaupannut työpaikalle ensiapupakkausta, joka on myöhemmin postin kautta tuotuna maksanut huomattavasti enemmän kuin aiemmin oli sovittu.
Työsuojelupiirit varoittavat työpaikkoja tällaisista huijareista. Työsuojelutarkastajat eivät koskaan myy mitään. Virallisissa asioissa työpaikoilla esiintyessään on työsuojeluhallinnon virkahenkilöllä valokuvalla varustettu virkakortti, jonka työnantaja voi aina pyytää nähtäväkseen, ennen kuin minkäänlaista tarkastusta työpaikalla tehdään.
Valetarkastajia on kesän aikana liikkunut erityisesti pääkaupunkiseudulla, mm. Helsingissä, Espoossa ja Kirkkonummella. Myös muualla Suomessa on tullut ilmi vastaavia tapauksia. Huijaustapauksessa on kysymyksessä rikos, josta ilmoitetaan poliisille.
Lisätietoja antavat aluekohtaisesti työsuojelupiirien piiripäälliköt:
Uudenmaan työsuojelupiirin piiripäällikkö Kaarina Myyri-Partanen, puh. (09) 774 711 tai 040-758 1124
kaarina.myyri-partanen@tsp.stm.fi
Hämeen työsuojelupiirin päällikkö Hannu Mäkinen, puh (03) 260 8801 tai 040-583 4342
hannu.makinen@tsp.stm.fi
Turun ja Porin työsuojelupiirin päällikkö Seppo Pekkala, puh. 020 7889 794
seppo.pekkala@tsp.stm.fi
Kaakkois-Suomen työsuojelupiirin päällikkö Pasi Hasu, puh.050 532 9301
pasi.hasu@tsp.stm.fi
Keski-Suomen työsuojelupiirin päällikkö Hanna-Kaisa Rajala, puh. 040 521 4544
hanna-kaisa.rajala@tsp.stm.fi
Itä-Suomen työsuojelupiirin päällikkö Maari Pohjola, puh. 017 201 400, 044-7201 400
maari.pohjola@tsp.stm.fi
Vaasan työsuojelupiirin päällikkö Arto Teronen, puh. 040 8459 192
arto.teronen@tsp.stm.fi
Pohjois-Suomen työsuojelupiirin päällikkö Pentti Pekkala pu. 044-715 9500
pentti.pekkala@tsp.stm.fi
Takaisin
