Työsuojeluhenkilöstö päihdetyön tukena (16.09.2009)
Työsuojeluhenkilöstö voi osallistua työpaikan päihdeohjelman valmisteluun, jalkauttamiseen ja ohjelman mukaisen terveysvalistuksen toteuttamiseen, totesi työelämän päihdeasioista vastaava asiantuntija Hannu Tamminen TTK:sta Valtakunnallisilla Päihdepäivillä 16.9.2009 Turussa.
Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto ovat osa laadukasta yhteistoimintaa, ja sitä edellyttää myös työturvallisuuslaki työn vaarojen ja kuormitustekijöiden osalta, korostaa TTK:n asiantuntija Hannu Tamminen.
Tamminen kertoi, että työsuojeluhenkilöstö voi olla aktiivinen ja aloitteellinen esimerkiksi päihdeohjelman kehittämisessä ja jalkauttamisessa, puheeksiottamiskulttuurin kehittämisessä, kuntoutuvien tukemisessa, päihderiskien tunnistamisessa ja arvioinnissa, akuuttien päihtymistapausten selvittämisessä, henkilökohtaisen päihdeohjauksen antamisessa sekä päihdetyön koordinaatiossa muun työkykyä ylläpitävän työn kanssa.
Lisää aiheesta Työturvallisuuskeskuksen verkkopalvelussa.
Takaisin
