Selvitys työvoiman vuokrauksesta Suomessa vuonna 2008 (21.01.2010)
Yhteenvetoraportti perustuu Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti Virken, Verohallinnon ja työsuojeluhallinnon havaintoihin työvoiman vuokraustoimialasta sekä Virke:n teettämään selvitykseen koti- ja ulkomaisen työvoiman käytön laajuudesta ja henkilöstöpalveluyrityksistä. Tuoreessa selvityksessä on arvioitu vuokratyövoiman todellista kokonaismäärää suomalaisissa yrityksissä ja julkisen alan organisaatioissa. Selvityksen kohteena on ollut myös ulkomainen vuokratyövoima, jota koskevat tiedot ovat Suomessa melko heikot.
Perustiedot selvitykseen on kerätty Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta, suomalaisia vuokrayrityksiä edustavan Henkilöstöpalveluyritysten Liiton jäsenyritystutkimuksista, työ- ja elinkeinoministeriön tilastoista sekä toimialakohtaisista selvityksistä, kuten Rakennusteollisuus RT Ry:n työmaatutkimuksista. Selvityksessä on hyödynnetty myös verotustietoja. Kansainvälistä vertailua on olemassa muun muassa CIETT:n teettämistä tutkimuksista ja tilastoista.
Yhteenvetoraportti Selvitys työvoiman vuokrauksesta Suomessa vuonna 2008 (pdf-tiedosto 60 kb)
Tiivistelmä
Työvoiman vuokraus kasvava toimiala
Työvoiman vuokraus on ollut kasvava toimiala 2000 luvulla. Kotimaisten vuokratyötekijöiden työpanos vastaa 30.000 – 40.000 henkilötyövuoden työpanosta. Suhteellisesti eniten vuokratyöntekijöitä toimii majoitus- ja ravitsemisalalla, kaupanalalla, teollisuudessa sekä rakennusalalla.
Ulkomaisten vuokratyöntekijöiden määrästä ei tarkkaa tietoa
Henkilöstöpalveluyritysten liiton mukaan suomalaisilla työvoimanvuokrausyrityksillä oli ulkomaisia vuokratyöntekijöitä 2.000-3.000 vuonna 2008. Verohallinnon tietojen mukaan Suomessa oli ulkomaisten työvoimanvuokrausyritysten palveluksessa 1.200 vuokratyöntekijää vuonna 2008. Tiedot ulkomaisesta vuokratyövoimasta ovat Suomessa heikot johtuen pirstaleisesta usealla eri viranomaiselle kuuluvasta valvontatehtävästä ja kattavan tilastoinnin puuttumisesta. Ulkomaisen vuokratyövoimaan liittyviä viranomaistietoja ei voida pitää luotettavina.
Suomessa noin 1400 henkilöstöpalveluyritystä
Suomessa toimi vuonna 2008 n. 1.400 henkilöstöpalveluyritystä, joista 200 yrityksen päätoimiala oli jokin muu, kuin työvoiman vuokraus, esimerkiksi rakentaminen tai liike-elämän palvelut. Yritysten määrä on kaksinkertaistunut, liikevaihdon määrä on nelinkertaistunut ja henkilöstön määrä on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Suurten yritysten osuus toimialan liikevaihdosta on n. 85 %. Tietyillä toimialoilla, kuten esimerkiksi rakentamisessa, esiintyy runsaasti ns. projektijohtamista. Projektijohtamisessaaliurakointi on usein lähellä työvoiman vuokrausta yrityksen ostaessa työvoimapalveluja alihankintana. Tosiasiallinen työvoiman vuokrausyritysten määrä on tästä johtuen suurempi kuin rekisterien perusteella nähtävissä oleva vuokrayritysten määrä.
Henkilöstöpalveluyritykset ketjuuntuvat
Henkilöstöpalveluyritysten uutena piirteenä on toimintojen ketjuttaminen, joka ilmenee ulkopuolisten palveluiden kasvuna toimialalla. Vuokratyövoimaa hankitaan alihankintana toisilta kotimaisilta tai ulkomaisilta yrityksiltä. Kehityksen taustalla voi olla pula ammattitaitoisesta työvoimasta ja kustannusten alentaminen. Verotarkastushavaintojen mukaan kyse on ollut myös toiminnasta, jolla on pyritty välttämään lakisääteisiä velvoitteita samaan intressipiiriin kuuluvissa yhtiöissä.
Riskiyritysten osuus henkilöstöpalvelualan yrityksistä suurempi kuin koko yrityskentässä keskimäärin
Verohallinnon tilastojen mukaan riskiyritysten osuus henkilöstöpalvelualan yrityksistä on suurempi kuin koko yrityskentässä keskimäärin. Vuonna 2008 riskiyritykset muodostivat viidenneksen alan työllisyydestä ja liikevaihdosta. Tilastokeskuksen tilastojen mukaan konkurssien määrä on lisääntynyt toimialalla vuonna 2009. Alan yritysten suurta vaihtuvuutta kuvaa se, että vuosina 2000-2002 aloittaneista toimialan yrityksistä oli vuonna 2007 toiminnassa 52 prosenttia.
Työsuojelun hallinta ja työpaikalla noudatettavien lakien tunteminen hyvin puutteellista
Tehtyjen työsuojelutarkastusten mukaan työsuojelun hallinta ja työpaikalla noudatettavien lakien tunteminen on ollut hyvin puutteellista. Tarkastusten mukaan lähes kaikista määräaikaisista työsopimuksista puuttui merkintä työsuhteen kestosta. Vuoden 2009 tarkastuksissa puutteita on tullut enemmän esille ulkomaisten kuin suomalaisten yritysten osalta. Viime aikoina esille on noussut erityisesti asbestirakentamiseen liittyvät laiminlyönnit ulkomaisen vuokratyövoiman käytön yhteydessä.
Harmaata taloutta eniten rakennusalan työvoiman vuokrauksessa
Työvoiman vuokrausalalla tehtyjen verotarkastusten mukaan eniten puutteita on tullut esille rakennusalalla toimivien työvoiman vuokraajien osalta, erityisesti saneerauksiin liittyvissä purkutöissä. Tapauksissa on todettu pimeää palkanmaksua, kuittikauppaa ja myynnin salaamista. Harmaaseen talouteen liittyvää toimintaa on esiintynyt tyypillisesti yrityksissä, joiden liikevaihto on alle 2.000.000 euroa. Useisiin harmaan talouden kohteisiin liittyy myös kytkentä Viroon työvoiman, vastuuhenkilöiden tai yritysten kautta. Rakennusalalta tutut kuittikauppayhtiöt ja –henkilöt tulevat vastaan myös työvoiman vuokrauksessa. Viime vuosina verotarkastuksilla on löydetty pimeitä palkkoja 8,8 milj. € ja verotarkastuksissa on todettu maksamattomia veroja yhteensä n. 10 milj. €. Verohallinto on tehnyt toimialan yrityksistä vuosina 2006-2009 yhteensä 16 rikosilmoitusta.
Takaisin

Tulosta
Lähetä linkki