Lisää tietoa
- Verkkopalveluja:
- EU:n asetus ajo- ja lepoajoista ja soveltamisohjeet
Liikenne- ja viestintäministeriön verkkopalvelussa - Lisätietoja digitaalisesta ajopiirturista:
TraFi/AKE:n verkkopalvelussa
Ajo- ja lepoaika-asetuksen soveltaminen
Pääsääntö
- Asetusta sovelletaan lähtökohtaisesti yleisillä teillä tapahtuvaan
- a) tavaraliikenteeseen, jossa ajoneuvon suurin sallittu massa (ml. mahdollinen perävaunu tai puoliperävaunu) on yli 3,5 tonnia, tai
- b) henkilöliikenteeseen, jossa käytettävät ajoneuvot on rakennettu tai pysyvästi mukautettu yli yhdeksän henkilön kuljettamiseen kuljettaja mukaan luettuna, ja tarkoitettu tällaiseen käyttöön.
Ajo- ja lepoaika-asetusta ei sovelleta yleisillä teillä suoritettuun ajoon silloin, kun kyseessä on yleisen tien suora ylitys, mikäli tällainen ajaminen liittyy työhön, jota tehdään pääsääntöisesti yleisen tien ulkopuolella. Yhden ajovuorokauden aikana yleisillä teillä ajetut muut kuin ko. ajot edellyttävät siis muun muuassa viikkolevon, vuorokausilevon ja, ylittäessään yhteensä 4,5 tuntia, taukojen pitämistä kyseisen ajovuorokauden osalta.
Yleisen tien ulkopuolella tapahtuva ajo merkitään muuksi työksi.
Asetusta sovelletaan myös ajoneuvoyhdistelmiin, joissa vetoauto on henkilöauto, mutta yhdistelmän kokonaismassa ylittää 3500 kg.
Asetusta sovelletaan myös tyhjänä ajamiseen.
Asetusta ei sovelleta erikoisajoneuvoihin, joita ei ole tarkoitettu käytettäväksi tavaran tai henkilöiden kuljettamiseen, kuten sellaisiin nosturiautoihin tai betonin pumppausautoihin, joilla ei kuljeteta tavaraa.
Kaikkia jäsenvaltioita koskevat poikkeukset
Edellä mainitusta pääsäännöstä on säädetty sekä kaikkia jäsenvaltioita koskevia että jäsenvaltiokohtaisia poikkeuksia. Vaikka sanamuodot viittaavat useissa poikkeuksissa vain ajoneuvoihin, tulkinnan lähtökohtana on kuljetus, johon ajoneuvoa kulloinkin käytetään.
Kaikkia jäsenvaltioita koskevat poikkeukset ovat asetuksen 3 artiklassa ja sen mukaan ajo- ja lepoaika-asetusta ei sovelleta missään jäsenvaltiossa kuljetuksiin, joissa käytetään seuraavanlaisia ajoneuvoja:
- säännöllisessä henkilöliikenteessä käytettävät ajoneuvot, kun kyseisen liikennereitin pituus on enintään 50 kilometriä
- ajoneuvot, joiden suurin sallittu nopeus on enintään 40 kilometriä tunnissa
- puolustusvoimien, väestönsuojelun, palokunnan ja yleisestä järjestyksestä vastaavien laitosten omistamat tai ilman kuljettajaa vuokraamat ajoneuvot, kun tieliikennettä harjoitetaan näille laitoksille osoitettujen tehtävien johdosta ja niiden valvonnassa
- hälytys- tai pelastusajoneuvot, mukaan lukien humanitaarisen avun kuljettamiseen muuten kuin kaupallisesti käytettävät ajoneuvot
- sairaanhoidon erikoisajoneuvot
- hinausajoneuvot, joita käytetään enintään 100 kilometrin etäisyydellä niiden asemapaikasta
- tekniikan kehittämiseen sekä korjausten ja kunnossapidon testaamiseen tarvittavat ajoneuvot ja uudet tai uudistetut ajoneuvot, joita ei ole vielä otettu käyttöön
- ei-kaupalliseen tavarankuljetukseen tarkoitetut ajoneuvot tai ajoneuvoyhdistelmät, joiden suurin sallittu massa on enintään 7,5 tonnia
- hyötyajoneuvot. jotka ovat museoajoneuvoja sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jossa niillä ajetaan, ja joita käytetään ei-kaupallisiin tavaran tai henkilöiden kuljetuksiin.
Suomessa voimassa olevat poikkeukset (asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 7 §)
Edellä mainittujen, kaikissa jäsenvaltioissa noudatettavien poikkeusten lisäksi kullakin jäsenvaltiolla on oikeus sulkea tiettyjä kuljetuksia ajo- ja lepoaika-asetuksen ja siten myös piirturiasetuksen ulkopuolelle.
Suomessa ajo- ja lepoaika-asetusta ei sovelleta eikä ajopiirturia tarvitse käyttää ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992, muutos 1221/2007) 7 §:n mukaan seuraavissa kuljetuksissa:
- maanviljelyä, puutarhaviljelyä, kotieläintaloutta tai kalastusta harjoittavan yrityksen käyttämässä tai ilman kuljettajaa vuokraamassa ajoneuvossa enintään 100 kilometrin etäisyydellä yrityksen sijaintipaikasta, jos ajoneuvon kuljettaminen ei ole kuljettajan päätoimi ja ajoneuvolla kuljetetaan vähäisessä määrin omia tuotteita, joita myydään torilla tai muutoin tietyssä paikassa tai näiden yritysten omassa hoidossa olevia hevosia.
- ajoneuvossa ja ajoneuvoyhdistelmässä, jonka suurin sallittu massa on enintään 7,5 tonnia ja jota käytetään postitoimilaissa (313/2001) tarkoitettuun postin jakeluun tai sellaisten materiaalien tai laitteiden kuljetukseen, joita kuljettaja tarvitsee työnsä yhteydessä, jos ajoneuvoa tai ajoneuvoyhdistelmää käytetään enintään 50 kilometrin etäisyydellä yrityksen sijaintipaikasta ja ajoneuvojen kuljettaminen ei ole kuljettajan päätyö
- ajoneuvossa, jota käytetään yksinomaan pinta-alaltaan enintään 2 300 neliökilometrin suuruisella saarella, jota moottoriajoneuvoliikenteen käytettävissä oleva silta, kahlaamo tai tunneli ei yhdistä mantereeseen
- ajokortin tai ammattitaitoa osoittavan todistuksen saamiseksi annettavaan ajo-opetukseen ja suoritettavaan tutkintoon käytettävässä ajoneuvossa edellyttäen, ettei sitä käytetä kaupallisessa kuljetuksessa
- ajoneuvossa, jota käytetään viemäriverkon, tulvantorjunnan, vesi-, kaasu- ja sähkölaitoksen toiminnassa, maanteiden kunnossapidossa ja valvonnassa, ovelta ovelle tapahtuvassa talousjätteiden keruussa ja kuljetuksessa, sähke- ja puhelinpalvelussa, radio- ja televisiolähetyksissä sekä radio- ja televisiolähettimien tai -vastaanottimien tunnistamisessa
- ajoneuvossa, jossa on 10–17 paikkaa ja jota ei käytetä kaupalliseen liikenteeseen
- opetustarkoituksiin varustetussa ajoneuvossa, jossa opetus tapahtuu pysäköitynä
- ajoneuvossa, joka on tarkoitettu maidon keräämiseen maatiloilta ja maidonkuljetusastioiden tai eläinten ravinnoksi tarkoitettujen maitovalmisteiden palauttamiseen maatiloille
- rahaa tai arvoesineitä kuljettavassa ajoneuvossa
- ajoneuvossa, jota käytetään eläinjätteiden tai muiksi kuin elintarvikkeiksi käytettävien ruhojen kuljetukseen
- ajoneuvossa, jota käytetään yksinomaan maanteiden solmukohtiin liittyvillä alueilla, kuten satamissa, satamien ja muiden liikennemuotojen yhdistämiseksi perustetuissa terminaaleissa ja rautatieterminaaleissa, olevilla teillä
- ajoneuvossa, jota käytetään elävien eläinten kuljetukseen maatilalta paikallisille markkinoille tai teurastamoihin ja päinvastoin 50 kilometrin säteellä maatiloilta
- sirkuksen tai huvipuiston erikoisajoneuvossa.
Pohjois-Suomessa voimassa olevat poikkeukset
- Tietyissä kuljetuksissa, jotka
- tapahtuvat kokonaan tai joiden alku- tai päätepiste on entisissä Lapin ja Oulun lääneissä lukuun ottamatta Oulun ja Kajaanin kaupunkeja taikka
- muualla maassa sellaisissa kunnissa, joiden asukastiheys on pienempi kuin viisi asukasta neliökilometrillä, voidaan ajo- ja lepoaika-asetuksen määräyksistä poiketa seuraavasti:
- a) Henkilöliikenne:
- Linjaliikenteessä olevien linja-autojen 45 minuutin tauot voidaan jakaa vanhan ajo- ja lepoaika-asetuksen (3820/85) mukaisesti edelleen enintään kolmeen osaan, joista kunkin on oltava vähintään 15 minuuttia.
- b) Tavaraliikenne:
- Hinauskuljetuksissa, maanviljelyä, puutarhaviljelyä, kotieläintaloutta tai kalastusta harjoittavien yritysten torikaupan tai omassa hoidossa olevien hevosten kuljetuksissa sekä elävien eläinten kuljetuksissa saadaan asetuksen vuorokautista ajoaikaa pidentää enintään kahdella tunnilla ja vuorokautista lepoaikaa lyhentää enintään yhdellä tunnilla.
