Ammattitaudit ammateittain ja altistustekijöittäin 2007-2009

Ammattitautitilastoista

Tilasto sisältää ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt joista vakuutusyhtiöt,Valtiokonttori tai Tapaturmavakuutuslaitosten liitto (TVL) on maksanut korvauksia.

Ammattitautiepäilyjen erottaminen todetuista ammattitaudeista ei käytössä olevilla tiedoilla ole vielä mahdollista. Tästä johtuen taulukoissa on mukana myös nk. perustellut ammattitautiepäilyt, joiden tutkimuskulut on korvattu.

Määritelmiä

Ammattitauti

Ammattitaudin juridinen määritelmä on ammattitautilaissa. Sen mukaan ammattitauti on sairaus, joka työssä todennäköisesti on pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisesta, kemiallisesta tai biologisesta tekijästä.

Ammattitautiepäily

Perusteltu epäily siitä, että vahingoittuneella on ammattitauti. Perusteltu epäily johtaa tutkimuskulujen korvaamiseen siitä riippumatta, onko tutkimuksen lopputuloksena todettu ammattitauti vai ei.

Ilmenemisvuosi

Ammattitautilain mukaisesti se vuosi, jolloin vahingoittunut hakeutui ammattitaudin oireiden takia ensimmäistä kertaa lääkäriin. Kuolemaan johtaneissa ammattitaudeissa tilastointivuosi on vahingoittuneen kuolinvuosi.

Altistusluokitus

TVL:n luokitus ammattitaudin altistustekijöistä. Luokitus sisältää ammattitautilaissa luetellut fysikaaliset, kemialliset ja biologiset altisteet.

Ammatti, ammattiluokitus

Ammatilla tarkoitetaan työtä, jota luokiteltava henkilö tekee elatuksekseen. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen ammattiluokitus perustuu Tilastokeskuksen ammattiluokitukseen 1987, jota on muokattu tapaturmavakuutuksen tarpeita silmälläpitäen.

AMMATTILUOKKA (2) tekn. alaan kuuluva työ (00)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
koboltti ja sen yhdisteet 0 1 1 2
kromi ja sen yhdisteet 1 0 0 1
lyijy ja sen yhdisteet 0 0 1 1
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 1 0 3 4
fenoli ja sen homologit sekä niiden halog. ja nitrojohd. 0 0 1 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 5 3 9
orgaaniset pölyt ja altisteet 4 6 3 13
mineralipölyt 11 17 12 40
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 11 6 7 24
tärinä 0 0 1 1
melu 26 11 16 53
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 7 6 1 14
muu fysikaalinen tekijä 2 1 2 5
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 7 5 5 17
YHT 72 58 56 186

AMMATTILUOKKA (2) kemian ja fysiikan työ (01)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
arseeni ja sen yhdisteet 0 1 0 1
koboltti ja sen yhdisteet 0 1 0 1
kromi ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 0 1 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 0 4 3 7
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 1 1 0 2
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 4 0 5
orgaaniset pölyt ja altisteet 10 6 2 18
mineralipölyt 2 2 1 5
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 13 11 4 28
tärinä 1 0 0 1
melu 2 2 2 6
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 5 2 1 8
muu fysikaalinen tekijä 1 2 1 4
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 5 6 2 13
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 3 3 0 6
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 2 1 3 6
YHT 46 48 19 113

AMMATTILUOKKA (2) maa- ja metsätalousneuvojat (02)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kromi ja sen yhdisteet 2 0 0 2
orgaaniset pölyt ja altisteet 8 4 2 14
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 2 3 1 6
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 0 1 2 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 2 3 7
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 1 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 3 2 3 8
YHT 18 12 12 42

AMMATTILUOKKA (2) opetustyöt (03)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kromi ja sen yhdisteet 0 1 0 1
mangaani ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
halogeenit ja niiden epäorg. yhdisteet 1 0 0 1
syanidiyhdisteet 1 0 0 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 0 0 1 1
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 0 1 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 2 3 7
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 3 0 0 3
orgaaniset pölyt ja altisteet 40 23 20 83
mineralipölyt 1 2 4 7
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 12 9 6 27
tärinä 2 0 0 2
melu 3 2 4 9
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 2 3 6
muu fysikaalinen tekijä 2 1 0 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 84 77 55 216
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 2 2 3 7
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 0 0 1
YHT 157 123 99 379

AMMATTILUOKKA (2) uskonnon alaan kuuluva työ (04)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
mineralipölyt 0 0 1 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 0 1 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 2 0 0 2
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 5 4 1 10
YHT 8 4 3 15

AMMATTILUOKKA (2) lainopillinen työ (05)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2008 2009
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 1 3
YHT 2 1 3

AMMATTILUOKKA (2) toimittajat ja tiedottajat (06)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 1
melu 0 1 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 0 1 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 2 3
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 1
YHT 3 4 7

AMMATTILUOKKA (2) taide- ja viihdealan työ (07)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 0 1 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 1 0 2
mineralipölyt 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 2 2 5
melu 1 2 0 3
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 1 1 3
muu fysikaalinen tekijä 3 2 3 8
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 3 0 5
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 0 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 1 0 1
YHT 11 13 6 30

AMMATTILUOKKA (2) kirj.,arkist. ja mus.alan työ ym. (08)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
koboltti ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
syanidiyhdisteet 0 1 0 1
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 0 1 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 1 0 1
mineralipölyt 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 1 1 3
melu 1 0 0 1
muu fysikaalinen tekijä 1 1 1 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 4 3 2 9
YHT 9 9 4 22

AMMATTILUOKKA (2) tiet. humanistinen ja tait.(muu) (09)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
rikkihiili, rikkivety, rikkidioksidi ja rikkihappo 1 0 0 1
mineralipölyt 0 0 1 1
melu 0 1 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 0 1 0 1
muu fysikaalinen tekijä 1 0 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 3 1 5
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 0 1
YHT 4 5 2 11

AMMATTILUOKKA (2) terveyden-/sairaanhoitotyö (10)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
fosfori ja sen yhdisteet 0 0 1 1
kromi ja sen yhdisteet 2 0 1 3
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 3 4
syanidiyhdisteet 2 1 0 3
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 0 0 3 3
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 16 22 21 59
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 1 0 0 1
antibiootit 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 3 11 9 23
orgaaniset pölyt ja altisteet 40 27 17 84
mineralipölyt 6 0 2 8
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 11 6 6 23
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 62 91 67 220
melu 0 0 1 1
ionisoiva säteily 0 0 1 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 17 3 7 27
muu fysikaalinen tekijä 2 3 3 8
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 82 101 49 232
tuberkuloosibasilli 4 23 56 83
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 12 86 33 131
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 34 26 34 94
YHT 297 400 314 1011

AMMATTILUOKKA (2) kuntoutustyö (terveydenhuolto) (11)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
beryllium ja sen yhdisteet 0 1 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 1 2 1 4
orgaaniset pölyt ja altisteet 5 2 2 9
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 11 4 4 19
melu 1 0 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 4 1 1 6
muu fysikaalinen tekijä 0 1 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 9 6 5 20
tuberkuloosibasilli 0 0 1 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 0 0 1
YHT 32 17 14 63

AMMATTILUOKKA (2) hammashoitoalan työ (12)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
elohopea ja sen yhdisteet 1 1 0 2
nikkeli ja sen yhdisteet 0 1 0 1
halogeenit ja niiden epäorg. yhdisteet 0 0 1 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 0 0 1 1
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 2 2 6
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 9 11 3 23
orgaaniset pölyt ja altisteet 4 1 2 7
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 3 2 3 8
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 33 29 20 82
melu 4 4 1 9
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 5 2 2 9
muu fysikaalinen tekijä 2 2 0 4
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 5 10 4 19
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 2 0 0 2
YHT 71 65 39 175

AMMATTILUOKKA (2) apteekkialan työ (13)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 1 0 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 1 1 3
melu 0 1 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 2 0 0 2
muu fysikaalinen tekijä 0 1 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 3 2 6
YHT 7 6 3 16

AMMATTILUOKKA (2) eläinlääkintähuolto,ymp.suojelu (14)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 0 0 1 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 5 1 1 7
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 1 0 2
melu 0 1 1 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 0 1 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 3 1 1 5
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 1 0 2
YHT 10 6 4 20

AMMATTILUOKKA (2) sosiaalialan työ (15)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 1 0 0 1
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 4 1 2 7
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 2 1 5
orgaaniset pölyt ja altisteet 16 6 10 32
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 1 0 1
aflatoksiinit 0 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 23 13 15 51
tärinä 0 1 0 1
melu 0 2 0 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 6 6 2 14
muu fysikaalinen tekijä 1 0 2 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 23 22 13 58
tuberkuloosibasilli 0 1 2 3
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 4 4 3 11
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 3 5 8
YHT 83 63 55 201

AMMATTILUOKKA (2) lasten päivähoitotyö (16)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 3 1 6
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 0 1 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 8 7 2 17
mineralipölyt 1 2 0 3
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 2 0 2
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 12 5 3 20
melu 3 2 3 8
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 4 1 0 5
muu fysikaalinen tekijä 2 1 0 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 32 23 18 73
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 4 3 4 11
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 0 3 4
YHT 69 50 34 153

AMMATTILUOKKA (2) psykologinen työ (17)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 1 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 1 2
YHT 3 2 5

AMMATTILUOKKA (2) harrastus- ja vapaa-aikatoim. ohj.(18)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
halogeenit ja niiden epäorg. yhdisteet 1 0 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 0 1 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 2 0 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 6 2 10
tuberkuloosibasilli 0 1 0 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 1 0 1
YHT 6 10 3 19

AMMATTILUOKKA (2) muu terveydenhuolto, sos.alan työ (19)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kromi ja sen yhdisteet 1 1 0 2
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 6 3 10
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 0 5 3 8
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 1 1 3
muu fysikaalinen tekijä 1 1 0 2
YHT 5 14 7 26

AMMATTILUOKKA (2) sihteeri- ja toimistotyö (24)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kromi ja sen yhdisteet 1 0 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 3 0 1 4
syanidiyhdisteet 0 1 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 1 1 0 2
fenoli ja sen homologit sekä niiden halog. ja nitrojohd. 0 1 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 3 1 1 5
orgaaniset pölyt ja altisteet 30 31 14 75
mineralipölyt 13 12 6 31
syöpälääkkeet 0 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 23 21 11 55
tärinä 0 1 0 1
melu 20 8 11 39
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 13 16 7 36
muu fysikaalinen tekijä 9 7 7 23
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 86 80 32 198
tuberkuloosibasilli 1 0 1 2
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 4 1 0 5
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 3 2 5 10
YHT 210 184 96 490

AMMATTILUOKKA (2) atk-alan työ (25)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 2 0 1 3
mineralipölyt 1 0 0 1
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 0 1 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 0 2 0 2
melu 2 0 0 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 1 0 2
muu fysikaalinen tekijä 0 1 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 6 4 3 13
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 0 1
YHT 13 8 5 26

AMMATTILUOKKA (2) pankki- ja vakuutusalan työ (26)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 7 6 2 15
mineralipölyt 14 5 9 28
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 3 1 0 4
tärinä 1 0 1 2
melu 3 3 1 7
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 3 1 1 5
muu fysikaalinen tekijä 1 2 0 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 3 4 0 7
YHT 35 22 14 71

AMMATTILUOKKA (2) muu hallinto- ja toimistotyö (29)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 2 1 4
mineralipölyt 4 2 1 7
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 2 3 1 6
melu 1 2 2 5
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 0 0 3 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 3 7 4 14
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 0 0 1 1
YHT 11 16 13 40

AMMATTILUOKKA (2) mainos- ja markkinointityö (30)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 1 0 2
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 1 0 2
melu 0 1 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 0 0 1 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 0 1 3 4
YHT 2 4 4 10

AMMATTILUOKKA (2) kiint., palv. ja arvopap. myynti (31)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 1
YHT 1 1

AMMATTILUOKKA (2) ostotyö (32)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008
melu 0 1 1
muu fysikaalinen tekijä 1 0 1
YHT 1 1 2

AMMATTILUOKKA (2) kauppaedustus- ja kontt.myyntityö (33)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 0 1 0 1
fenoli ja sen homologit sekä niiden halog. ja nitrojohd. 0 0 1 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 4 4 2 10
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 0 2 1 3
melu 1 0 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 3 2 0 5
muu fysikaalinen tekijä 0 1 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 5 2 0 7
YHT 13 12 4 29

AMMATTILUOKKA (2) tavaroiden myyntityö (34)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kromi ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 6 5 3 14
typpioksidi, typpihappo ja ammoniakki 0 0 1 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 0 0 1 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 3 5 2 10
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 1 1 4
orgaaniset pölyt ja altisteet 30 23 17 70
mineralipölyt 5 8 1 14
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 1 0 1
aflatoksiinit 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 23 26 25 74
melu 3 2 3 8
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 23 21 13 57
muu fysikaalinen tekijä 8 6 7 21
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 16 19 17 52
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 2 1 0 3
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 4 5 1 10
YHT 126 124 92 342

AMMATTILUOKKA (2) muu kaupallinen työ (39)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008
mineralipölyt 0 1 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 0 1 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 0 1
YHT 1 2 3

AMMATTILUOKKA (2) maatilatalous, eläintenhoito (40)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 1 1 0 2
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 1 2 0 3
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 0 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 54 63 42 159
mineralipölyt 0 1 1 2
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 2 0 0 2
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 11 13 7 31
melu 3 0 1 4
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 9 6 4 19
muu fysikaalinen tekijä 2 2 2 6
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 4 7 4 15
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 2 4 6 12
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 4 7 5 16
YHT 94 106 72 272

AMMATTILUOKKA (2) puutarha- ja puistotyö (41)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
fosfori ja sen yhdisteet 0 1 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 0 2 1 3
orgaaniset pölyt ja altisteet 13 11 7 31
mineralipölyt 0 0 1 1
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 2 7 2 11
melu 0 0 1 1
ultraviolettisäteily 1 0 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 12 8 3 23
muu fysikaalinen tekijä 2 3 3 8
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 0 0 2
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 0 1 1 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 2 2 2 6
YHT 35 35 21 91

AMMATTILUOKKA (2) kalastus (43)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 1 2
melu 1 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 1 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 0 1
YHT 5 2 7

AMMATTILUOKKA (2) metsätyö (44)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 2 1 3
mineralipölyt 1 0 2 3
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 3 0 0 3
tärinä 1 7 1 9
melu 4 8 2 14
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 2 4 3 9
muu fysikaalinen tekijä 1 1 1 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 0 2 0 2
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 0 1
YHT 13 24 10 47

AMMATTILUOKKA (2) meripäällystötyö (50)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
mineralipölyt 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 0 0 1
melu 2 1 0 3
muu fysikaalinen tekijä 0 0 1 1
YHT 4 1 1 6

AMMATTILUOKKA (2) kansi- ja konemiehistön työ (51)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008
mineralipölyt 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 0 1 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 1 1
YHT 2 2 4

AMMATTILUOKKA (2) lentokuljetustyö (52)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
muu fysikaalinen tekijä 3 2 0 5
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 0 0 1 1
YHT 3 2 1 6

AMMATTILUOKKA (2) veturin- ja moott.vaununkulj.työ (53)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 0 1
mineralipölyt 1 6 4 11
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 0 0 1
melu 4 5 3 12
YHT 7 11 7 25

AMMATTILUOKKA (2) tieliikennetyö (54)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 0 0 1 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 6 1 2 9
mineralipölyt 5 7 2 14
aflatoksiinit 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 9 9 5 23
tärinä 0 0 2 2
melu 8 4 7 19
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 13 6 6 25
muu fysikaalinen tekijä 5 1 4 10
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 5 0 6
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 0 1 1 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 1 0 2
YHT 50 35 30 115

AMMATTILUOKKA (2) liikenteen johto- ja palvelutyö (55)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 1 2
mineralipölyt 0 2 0 2
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 6 0 3 9
melu 3 2 1 6
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 2 1 1 4
muu fysikaalinen tekijä 2 1 0 3
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 0 4 3 7
YHT 14 10 9 33

AMMATTILUOKKA (2) posti- ja tietoliikennetyö (56)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
mineralipölyt 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 0 2 0 2
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 0 1 3
YHT 3 2 1 6

AMMATTILUOKKA (2) postinkantajan ym. työ (57)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 0 1 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 2 2 3 7
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 0 1 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 3 8 9 20
melu 1 0 1 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 9 5 3 17
muu fysikaalinen tekijä 1 2 3 6
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 0 0 1
YHT 17 18 20 55

AMMATTILUOKKA (2) muu kuljetus- ja liikennetyö (59)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 1
YHT 2 2

AMMATTILUOKKA (2) kaivos- ja louhintatyö (60)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nitroglyseroli ja nitroglykoli 0 1 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 2 0 3
mineralipölyt 10 2 0 12
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 0 1 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 1 0 1 2
tärinä 0 4 2 6
melu 3 0 2 5
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 4 3 2 9
muu fysikaalinen tekijä 1 0 1 2
YHT 20 12 9 41

AMMATTILUOKKA (2) öljynporaus ja turpeennosto (61)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007
mineralipölyt 1 1
YHT 1 1

AMMATTILUOKKA (2) talonrakennustyö (62)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
arseeni ja sen yhdisteet 0 1 1 2
koboltti ja sen yhdisteet 0 1 0 1
kromi ja sen yhdisteet 3 2 4 9
lyijy ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 2 1 0 3
sinkki ja sen yhdisteet 2 0 0 2
syanidiyhdisteet 0 1 0 1
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 5 1 0 6
fenoli ja sen homologit sekä niiden halog. ja nitrojohd. 0 1 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 10 12 6 28
orgaaniset pölyt ja altisteet 22 16 7 45
mineralipölyt 120 101 63 284
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 0 3 3
aflatoksiinit 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 38 39 21 98
tärinä 9 4 2 15
melu 39 44 26 109
ultraviolettisäteily 2 3 1 6
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 65 55 30 150
muu fysikaalinen tekijä 24 17 11 52
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 2 3 7
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 1 1 3
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 1 0 1
YHT 346 304 179 829

AMMATTILUOKKA (2) maa- ja vesirakennustyö (63)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nitroglyseroli ja nitroglykoli 0 1 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 2 1 4
mineralipölyt 4 1 3 8
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 7 6 3 16
tärinä 1 0 3 4
melu 9 6 6 21
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 2 5 2 9
muu fysikaalinen tekijä 1 0 1 2
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 0 0 1 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 0 0 1
YHT 27 21 20 68

AMMATTILUOKKA (2) työkoneiden käyttäjät (64)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 1 1 0 2
orgaaniset pölyt ja altisteet 2 1 0 3
mineralipölyt 9 5 3 17
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 0 1 1 2
tärinä 0 0 1 1
melu 9 12 5 26
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 3 2 2 7
muu fysikaalinen tekijä 2 0 0 2
YHT 26 22 12 60

AMMATTILUOKKA (2) tekstiilityöntekijät (70)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 0 2 0 2
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 1 0 2
orgaaniset pölyt ja altisteet 3 1 1 5
mineralipölyt 1 2 0 3
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 4 1 2 7
melu 1 1 2 4
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 2 2 1 5
muu fysikaalinen tekijä 1 0 1 2
YHT 13 11 7 31

AMMATTILUOKKA (2) ompelutyö (71)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
arseeni ja sen yhdisteet 2 0 0 2
kromi ja sen yhdisteet 1 0 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 1 0 3
orgaaniset pölyt ja altisteet 3 7 1 11
mineralipölyt 1 0 0 1
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 9 7 5 21
melu 3 2 0 5
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 4 7 4 15
muu fysikaalinen tekijä 1 2 0 3
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 0 1 1
YHT 28 26 11 65

AMMATTILUOKKA (2) jalkine- ja nahkatyö (72)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
syanidiyhdisteet 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 5 0 0 5
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 2 0 3
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 5 4 3 12
tärinä 0 1 0 1
melu 1 2 0 3
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 9 11 5 25
muu fysikaalinen tekijä 4 0 0 4
YHT 26 20 8 54

AMMATTILUOKKA (2) metallinkäsittelytyö (73)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kromi ja sen yhdisteet 0 1 1 2
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 0 2 1 3
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 0 0 2
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 1 0 2
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 1 1 3
mineralipölyt 2 4 3 9
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 2 6 2 10
tärinä 2 1 5 8
melu 12 4 3 19
ultraviolettisäteily 1 0 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 3 6 3 12
muu fysikaalinen tekijä 3 1 1 5
YHT 29 27 20 76

AMMATTILUOKKA (2) hienomekaaninen työ (74)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 1 1 1 3
sinkki ja sen yhdisteet 0 0 1 1
syanidiyhdisteet 0 1 0 1
fenoli ja sen homologit sekä niiden halog. ja nitrojohd. 0 1 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 0 3 2 5
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 3 0 3
mineralipölyt 2 0 2 4
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 0 1 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 6 4 2 12
tärinä 0 0 1 1
melu 6 1 0 7
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 2 1 4
muu fysikaalinen tekijä 2 1 1 4
YHT 18 17 12 47

AMMATTILUOKKA (2) konepajatyö ja rak.metallityö (75)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
arseeni ja sen yhdisteet 2 0 1 3
koboltti ja sen yhdisteet 3 3 1 7
kromi ja sen yhdisteet 13 6 4 23
lyijy ja sen yhdisteet 1 5 2 8
mangaani ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 5 5 2 12
sinkki ja sen yhdisteet 8 6 1 15
syanidiyhdisteet 4 1 0 5
typpioksidi, typpihappo ja ammoniakki 9 6 5 20
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 4 1 2 7
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 21 19 5 45
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 6 1 1 8
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 14 11 7 32
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 1 1 1 3
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 19 20 7 46
orgaaniset pölyt ja altisteet 18 28 16 62
mineralipölyt 165 135 67 367
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 7 4 2 13
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 156 144 103 403
tärinä 24 17 13 54
melu 137 106 90 333
infrapunasäteily 1 0 1 2
ultraviolettisäteily 20 7 1 28
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 108 97 43 248
muu fysikaalinen tekijä 48 30 17 95
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 6 4 0 10
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 0 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 1 1 3
YHT 802 659 393 1854

AMMATTILUOKKA (2) sähkötyö (76)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
arseeni ja sen yhdisteet 1 0 0 1
kromi ja sen yhdisteet 1 2 2 5
nikkeli ja sen yhdisteet 3 0 1 4
sinkki ja sen yhdisteet 1 0 1 2
halogeenit ja niiden epäorg. yhdisteet 0 1 0 1
typpioksidi, typpihappo ja ammoniakki 0 0 1 1
hiilimonoksidi ja fosgeeni 1 0 0 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 1 3 0 4
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 3 1 0 4
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 1 0 2 3
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 0 0 1 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 12 9 4 25
orgaaniset pölyt ja altisteet 10 7 4 21
mineralipölyt 39 43 25 107
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 23 31 15 69
tärinä 1 1 4 6
melu 25 27 18 70
ylipaine 0 0 1 1
ultraviolettisäteily 3 0 0 3
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 27 31 16 74
muu fysikaalinen tekijä 17 4 6 27
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 1 0 2
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 0 2 0 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 2 0 2
YHT 171 165 101 437

AMMATTILUOKKA (2) puutyö (77)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
koboltti ja sen yhdisteet 1 0 0 1
kromi ja sen yhdisteet 1 0 0 1
lyijy ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 0 0 1 1
syanidiyhdisteet 0 1 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 0 2 4
fenoli ja sen homologit sekä niiden halog. ja nitrojohd. 1 1 0 2
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 4 8 2 14
orgaaniset pölyt ja altisteet 50 47 18 115
mineralipölyt 10 8 8 26
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 22 37 16 75
tärinä 1 2 1 4
melu 19 23 15 57
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 24 19 21 64
muu fysikaalinen tekijä 5 5 5 15
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 3 0 0 3
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 2 1 3
YHT 143 155 90 388

AMMATTILUOKKA (2) maalaustystyö (78)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
arseeni ja sen yhdisteet 0 1 1 2
lyijy ja sen yhdisteet 1 0 1 2
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
syanidiyhdisteet 1 1 1 3
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 1 1 1 3
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 0 3 1 4
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 6 4 12
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 2 0 2
mineralipölyt 19 12 6 37
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 22 20 15 57
tärinä 0 1 0 1
melu 10 3 3 16
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 11 7 2 20
muu fysikaalinen tekijä 3 1 2 6
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 0 1 1
YHT 71 59 38 168

AMMATTILUOKKA (2) radio-, tv-, elok. työ (79)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2008
muu fysikaalinen tekijä 1 1
YHT 1 1

AMMATTILUOKKA (2) graafinen työ (80)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
syanidiyhdisteet 1 0 0 1
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 3 0 0 3
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 1 1 0 2
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 5 0 7
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 11 13 4 28
melu 8 6 3 17
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 6 5 5 16
muu fysikaalinen tekijä 2 0 1 3
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 0 1 1
YHT 35 30 14 79

AMMATTILUOKKA (2) lasi-, keraaminen- ja tiilityö (81)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kadmium ja sen yhdisteet 0 1 0 1
syanidiyhdisteet 0 1 0 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 1 1 1 3
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 2 0 3
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 1 0 1
mineralipölyt 3 3 0 6
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 2 2 3 7
melu 3 1 0 4
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 7 3 0 10
muu fysikaalinen tekijä 2 0 0 2
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 0 2 0 2
YHT 21 17 4 42

AMMATTILUOKKA (2) elintarviketeollisuustyö (82)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
koboltti ja sen yhdisteet 0 1 0 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 0 1 0 1
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 2 0 0 2
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 0 1 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 66 48 32 146
mineralipölyt 3 0 0 3
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 21 27 13 61
tärinä 1 0 0 1
melu 16 11 7 34
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 68 51 49 168
muu fysikaalinen tekijä 24 7 9 40
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 1 0 2
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 0 0 2 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 4 5 3 12
YHT 207 153 115 475

AMMATTILUOKKA (2) kemian prosessityö (83)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
koboltti ja sen yhdisteet 1 0 0 1
syanidiyhdisteet 1 1 0 2
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 0 1 0 1
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 0 0 1 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 1 0 2
orgaaniset pölyt ja altisteet 2 1 1 4
mineralipölyt 2 2 1 5
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 9 12 9 30
tärinä 0 1 0 1
melu 3 7 4 14
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 5 3 9
muu fysikaalinen tekijä 0 2 1 3
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 1 0 1
YHT 22 34 20 76

AMMATTILUOKKA (2) massa- ja paperityö (84)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
rikkihiili, rikkivety, rikkidioksidi ja rikkihappo 1 0 0 1
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 2 1 1 4
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 1 1 0 2
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 2 0 4
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 2 3 5
mineralipölyt 12 9 5 26
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 4 3 3 10
melu 42 17 11 70
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 7 3 3 13
muu fysikaalinen tekijä 2 0 0 2
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 1 1 3
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 0 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 4 0 0 4
YHT 81 39 27 147

AMMATTILUOKKA (2) kumi- ja muovituotetyö (85)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
lyijy ja sen yhdisteet 1 0 0 1
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 0 0 2
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 11 10 6 27
orgaaniset pölyt ja altisteet 5 4 1 10
mineralipölyt 1 3 1 5
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 1 1 3
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 23 29 8 60
tärinä 0 0 1 1
melu 6 8 2 16
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 13 14 6 33
muu fysikaalinen tekijä 5 4 1 10
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 0 0 1
YHT 70 73 27 170

AMMATTILUOKKA (2) teollinen työ (muu) (86)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
koboltti ja sen yhdisteet 2 0 0 2
kromi ja sen yhdisteet 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 2 1 4
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 4 0 5
mineralipölyt 6 6 3 15
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 10 9 3 22
tärinä 0 1 0 1
melu 5 4 2 11
ultraviolettisäteily 1 0 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 7 8 1 16
muu fysikaalinen tekijä 6 1 0 7
YHT 40 36 10 86

AMMATTILUOKKA (2) koneiden käyttö energiantuot. (87)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 1 0 0 1
syanidiyhdisteet 0 1 0 1
rikkihiili, rikkivety, rikkidioksidi ja rikkihappo 0 1 1 2
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 0 0 1 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 0 1 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 3 3 0 6
mineralipölyt 8 1 1 10
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 3 1 0 4
melu 2 2 5 9
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 3 1 1 5
muu fysikaalinen tekijä 1 0 1 2
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 0 0 1 1
YHT 22 11 11 44

AMMATTILUOKKA (2) pakkaus-,varast.- ja ahtaustyö (88)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kromi ja sen yhdisteet 1 0 1 2
nikkeli ja sen yhdisteet 0 0 1 1
syanidiyhdisteet 1 0 0 1
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 0 1 0 1
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 3 0 5
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 1 0 3
orgaaniset pölyt ja altisteet 5 11 9 25
mineralipölyt 4 4 4 12
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 1 0 2
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 18 19 9 46
melu 15 8 12 35
ultraviolettisäteily 0 1 0 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 27 30 11 68
muu fysikaalinen tekijä 11 9 6 26
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 4 0 6
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 1 0 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 2 2 5
YHT 92 95 55 242

AMMATTILUOKKA (2) vartiointi- ja suojelutyö (90)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
kromi ja sen yhdisteet 0 0 1 1
syanidiyhdisteet 1 0 0 1
hiilimonoksidi ja fosgeeni 0 22 0 22
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 0 1 3
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 0 1 3
orgaaniset pölyt ja altisteet 4 1 2 7
mineralipölyt 5 3 4 12
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 4 4 3 11
melu 5 4 1 10
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 4 1 1 6
muu fysikaalinen tekijä 0 1 1 2
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 15 21 5 41
tuberkuloosibasilli 1 0 0 1
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 2 1 0 3
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 0 1 0 1
YHT 46 59 20 125

AMMATTILUOKKA (2) majoitusliike- ja suurtaloustyö (91)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 2 0 0 2
halogeenit ja niiden epäorg. yhdisteet 1 0 0 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 1 1 0 2
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 9 5 4 18
orgaaniset hapot ja happoanhydridit 1 1 0 2
fenoli ja sen homologit sekä niiden halog. ja nitrojohd. 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 0 2 4
orgaaniset pölyt ja altisteet 42 39 25 106
mineralipölyt 1 1 1 3
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 0 1 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 42 35 33 110
melu 10 1 4 15
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 18 10 10 38
muu fysikaalinen tekijä 7 3 6 16
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 11 13 7 31
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 6 5 5 16
YHT 154 114 98 366

AMMATTILUOKKA (2) tarjoilutyö (92)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
fosfori ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 3 0 1 4
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 0 1 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 3 0 0 3
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 1 1 3
orgaaniset pölyt ja altisteet 6 11 11 28
mineralipölyt 0 0 1 1
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 0 0 1 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 22 19 10 51
melu 4 1 1 6
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 11 4 2 17
muu fysikaalinen tekijä 1 4 1 6
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 4 0 5
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 0 1 0 1
YHT 52 47 29 128

AMMATTILUOKKA (2) kotitaloustyö (93)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2008
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 1
YHT 1 1

AMMATTILUOKKA (2) kiinteistönhoito ja siivoustyö (94)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
arseeni ja sen yhdisteet 1 0 0 1
fosfori ja sen yhdisteet 0 0 2 2
kromi ja sen yhdisteet 1 0 1 2
nikkeli ja sen yhdisteet 0 2 0 2
halogeenit ja niiden epäorg. yhdisteet 1 1 0 2
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 1 5 1 7
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 0 1 0 1
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 1 0 0 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 5 17 12 34
fenoli ja sen homologit sekä niiden halog. ja nitrojohd. 1 0 0 1
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 6 2 10
orgaaniset pölyt ja altisteet 30 12 6 48
mineralipölyt 29 19 14 62
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 4 1 0 5
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 55 56 38 149
melu 11 14 13 38
ultraviolettisäteily 0 1 1 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 29 29 19 77
muu fysikaalinen tekijä 7 8 9 24
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 14 10 8 32
tuberkuloosibasilli 2 3 8 13
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 2 1 4 7
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 3 2 3 8
YHT 199 188 141 528

AMMATTILUOKKA (2) hygienia- ja kauneudenhoitotyö (95)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 0 1 0 1
typpioksidi, typpihappo ja ammoniakki 1 0 0 1
epäorgaaniset emäkset ja niiden anhydridit 2 1 0 3
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 3 0 0 3
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 2 2 4 8
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 1 2 1 4
orgaaniset pölyt ja altisteet 2 0 0 2
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 3 3 1 7
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 41 31 27 99
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 0 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 1 0 2
YHT 57 41 33 131

AMMATTILUOKKA (2) pesula- ja silitystyö (96)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
fosfori ja sen yhdisteet 1 0 0 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 1 0 1 2
mineralipölyt 0 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 9 4 2 15
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 5 2 5 12
muu fysikaalinen tekijä 0 1 1 2
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 0 0 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 1 0 2
YHT 18 9 9 36

AMMATTILUOKKA (2) amm.mainen urheilu- ja liik.työ (97)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 1 0 1
melu 1 0 0 1
muu fysikaalinen tekijä 0 0 1 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 0 0 2
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 0 0 1
YHT 4 1 1 6

AMMATTILUOKKA (2) sotilastyö (98)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 1 0 1
mineralipölyt 1 0 0 1
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 0 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 0 1 0 1
melu 9 8 4 21
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 1 1 3
muu fysikaalinen tekijä 4 5 3 12
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 2 1 5
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 2 0 3
YHT 19 20 9 48

AMMATTILUOKKA (2) muu palvelutyö (99)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
nikkeli ja sen yhdisteet 0 0 1 1
orgaaniset pölyt ja altisteet 0 0 1 1
melu 0 0 1 1
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 0 0 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 2 0 3
YHT 2 2 3 7

AMMATTILUOKKA (2) ammattikoulun oppilaat (A0)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008 2009
koboltti ja sen yhdisteet 0 1 0 1
nikkeli ja sen yhdisteet 0 0 1 1
typpioksidi, typpihappo ja ammoniakki 0 1 0 1
alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt 0 0 1 1
hiilivetyjen halogeeni-, nitro- ja aminojohd., amiinit 0 0 1 1
aldehydit, ketonit, alkoholit, eetterit ja esterit 3 7 1 11
muovit ja hartsit sekä niiden valm. käytetyt aineet 2 0 3 5
orgaaniset pölyt ja altisteet 12 5 5 22
tiuraait, karbamaatit, parafenyleenidiamiinien johd. ym. 1 0 1 2
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 11 11 15 37
melu 0 1 1 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 2 0 2 4
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 2 1 0 3
virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot 1 4 1 6
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 1 1 1 3
YHT 35 32 33 100

AMMATTILUOKKA (2) peruskoulun oppilaat (K0)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2009
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 1 1
YHT 1 1

AMMATTILUOKKA (2) yliopiston opiskelija (Y0)

ALTISTUSTEKIJÄ SATTUMISVUOSI YHT
2007 2008
kromi ja sen yhdisteet 1 0 1
muiden kemiall. aineiden käsittelyssä synt. amm.taudit 2 0 2
jännetupentulehdus, olkaluun sivunastan tulehdus 1 0 1
muu fysikaalinen tekijä 0 1 1
bakteerien ja homeen vapautt. itiöt ja muut akt. aineet 0 1 1
muut biologisten tekijöiden aiheuttamat sairaudet 2 0 2
YHT 6 2 8


Tuotanto: Wysiwyg Oy