Asbesti
Asbesti
Asbestilla tarkoitetaan kuitumaisia silikaattimineraaleja, joille on yhteistä hyvä mekaaninen ja kemiallinen kestävyys sekä pölyävyys käsiteltäessä.
Asbesti aiheuttaa syöpää. Asbestikuidut läpäisevät pienuutensa vuoksi hengityselinten suojamekanismit ja varastoituvat keuhkoihin pysyvästi. Mitä enemmän asbestille altistuu, sitä suurempi riski on sairastua syöpään. Altistuminen asbestille aiheuttaa oireilua yleensä vasta kymmenien vuosien (20-30 vuotta) kuluttua altistumisesta.
Asbesti rakennusmateriaalina
Asbestin käyttö lopetettiin rakennusmateriaaleissa 1988. Nykyään asbestin käyttö on kiellettyä ja sen käsittely rajoittuu lähinnä korjausrakentamiseen ja kiinteistöalan töihin.
Asbestia voi olla ennen vuotta 1988 rakennetuissa kiinteistöissä esim. ilmanvaihtolaitteistoissa, putkien eristysmateriaalina, julkisivuissa, lattioissa, katoissa ja sisäverhouslevyissä. Asbestia on käytetty runsaasti myös rakenteiden palosuojauksissa ja äänieristyksissä. Myös rakennustarvikkeissa kuten esim. tasoitteissa, liimoissa ja maaleissa voi olla asbestia.
Asbestialtistuksen ehkäisy
Valtioneuvoston päätöksen mukaan työntekijöiden altistumista asbestille tulee vähentää, ehkäistä ja seurata. Päätöksessä annetaan myös velvoitteita asbestityön turvallisuuden huolehtimisesta. Työnantajalla on ensisijainen vastuu altistuksen ehkäisemisessä, mutta myös rakennuttajan ja suunnittelijan on osaltaan huolehdittava asbestityön turvallisuudesta. Rakennuttajan velvollisuuksiin kuuluu varmistaa, ettei purettavissa rakenteissa ole asbestia tai huolehtia, että purkutyö tehdään asbestipurkutyönä.
Työnantajan on laadittava suunnitelma asbestialtistumisen seurantaa ja pitoisuuksien mittauksia varten. Suunnitelmassa on oltava selvitys milloin ja kuinka paljon mittauksia tehdään sekä millaisissa töissä mittauksia suoritetaan ja mitä mitataan. Mittaukset on tehtävä työntekijöiden, jotka todennäköisesti altistuvat eniten, hengitysvyöhykkeeltä vähintään kolmen kuukauden välein.
Työntekijöiden asbestipölylle altistuminen on vähennettävä mahdollisimman pieneksi. Purkutyö, jossa on asbestille altistumisen vaara, altistumista voidaan vähentää ja ehkäistä suunnittelemalla työ huolellisesti ja toteuttamalla se niin, että pölyä syntyy mahdollisimman vähän ja se poistetaan lähellä syntypistettään. Työnantajan on käytettävä myös riittävän hyvin altistumista estäviä koneita ja henkilönsuojaimia.
Työnantajan on ilmoitettava asbestille mahdollisesti altistuvat työntekijät ASA-rekisteriin.
Asbestikartoitus
Ennen rakennuksen purkamisen aloittamista rakennuttajan on varmistuttava siitä, ettei purettavissa rakenteissa ole asbestia. Kohteesta on laadittava asbestikartoitus, jossa selvitetään kohteessa mahdollisesti olevan asbestin sijainti, laatu, määrä ja pölyävyys käsiteltäessä tai purettaessa. Kartoituksen laatii yleensä asiantuntija ja sen perusteella laaditaan suunnitelmat asbestin poistamiseksi tai vaarattomaksi tekemiseksi. Jos asbestikartoitusta ei tehdä, on rakennuttajan huolehdittava, että purkutyö tehdään asbestipurkutyönä valtuutetun asbestiurakoitsijan toimesta.
Asbestipurkutyö
Asbestipurkutyöhön tarvitaan työsuojeluviranomaisen lupa eli valtuutus. Asbestipurkutyötä saa tehdä ainoastaan työnantaja, jonka työsuojeluviranomainen on valtuuttanut tekemään asbestipurkutyötä. Valtuutus edellyttää, että hakija on pätevä tekemään asbestipurkutyötä, hänellä on asianmukaiset laitteet ja varusteet sekä työntekijät ovat saaneet koulutuksen asbestipurkutyöhön ja heidän terveydentilansa on sopiva kyseiseen työhön.
Työnantajan on toimitettava työsuunnitelma asbestityöstä vähintään seitsemän vuorokautta ennen työn aloittamista työsuojeluviranomaiselle. Työ voidaan aloittaa aikaisemmin viranomaisen suostumuksella.
Asbestipurkutyö on tehtävä suunnitelman mukaisesti.
