Vastuualueen toiminta
Toiminnan keskeiset tavoitteet
Työsuojelun vastuualue valvoo lainsäädännön noudattamista työpaikoilla. Valvontaa kohdistetaan eri toimialoille. Työsuojeluvalvonnan keskeisiä tavoitteita ovat työn ja työolojen aiheuttaman haitallisen kuormituksen ehkäisy, työtapaturmien ja kemikaaliriskien ehkäisy sekä työelämän yleisten pelisääntöjen valvonta. Viranomaisaloitteisen valvonnan lisäksi työsuojelun vastuualue hoitaa kaikki asiakkailta tulleet aloitteet, jotka kuuluvat työsuojelun vastuualueen tehtäviin.
Toiminta perustuu sosiaali- ja terveysministeriön kanssa nelivuotiskaudeksi laadittuun runkosopimukseen, jonka pohjalta tehdään vuosittainen tulossopimus ja vuosisuunnitelma sen toteuttamiseksi.
Toimintaympäristö
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen toimintaympäristö muodostuu Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan sekä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnista. Alueella on noin 120 000 työpaikkaa ja noin 1,1 milj. työllistä. Vastuualueen toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Porvoossa, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa.
Työsuojelun vastuualueen keskeisiä sidosryhmiä ovat työmarkkinajärjestöt sekä muut työoloihin vaikuttavat asiantuntijatahot.
Poikkeusluvat
Työsuojelun vastuualue voi hakemuksesta myöntää laissa säädetyin edellytyksin poikkeuslupia, jotka koskevat työaikalakia ja nuorista työntekijöistä annettua lakia.
Työsuojelulautakunta
Työsuojelun vastuualueen yhteydessä toimii neuvoa antava työsuojelulautakunta, joka koostuu työmarkkinajärjestöjen ja alan asiantuntijoiden edustajista. Lautakunnan puheenjohtajana toimii työsuojelun vastuualueen johtaja.
