Alle puolet vuonna 2007 tarkastetuista rakennusalan yrityksistä noudatti tilaajavastuulakia (14.02.2008)
Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastajat tekivät viime vuonna 135 rakennusalan tilaajavastuutarkastusta. Noin 60 %:ssa tarkastuksista todettiin, että tilaaja ei ollut noudattanut tilaajavastuulakia. Yleisimmät tilaajan laiminlyönnit olivat alihankkijan kaupparekisteriotteen ja työehtosopimusselvityksen puuttuminen. Vuonna 2008 tilaajavastuulakia rakennusalalla valvotaan tekemällä noin 370 tarkastusta.
Uudenmaan työsuojelupiiri valvoo tilaajavastuulain noudattamista rakennusalalla koko Suomessa. Valvonnan tavoitteena on yhdenvertaisten kilpailuedellytysten edistäminen rakennusalalla sekä harmaan talouden torjunta. Tavoitteena on myös tilaajavastuulain tunnetuksi tekeminen sekä terveen alihankintakulttuurin juurruttaminen rakennusalalle.
Vuonna 2007 rakennusalalle tehtiin 135 tilaajavastuutarkastusta. Tehdyistä 135 tarkastuksesta 60 prosentissa todettiin puutteita tilaajavastuuselvityksissä. Tarkastuksilla käytiin läpi yhteensä 558 alihankintaa tai vuokratyön käyttöä koskevaa sopimusta. Tilaajan selvitysvelvollisuus koski näistä 271 sopimusta.
Eniten puutteita rakennusalalla tilaajavastuuselvityksissä ilmeni kaupparekisterin tarkastamisessa ja työehtosopimustiedon selvittämisessä alihankkijayrityksiltä. Kaupparekisteriote puuttui noin 39 prosentissa ja työehtosopimustieto noin 46 prosentissa tarkastetuista sopimuksista. Eläkevakuutusmaksutodistus oli jätetty selvittämättä sopimuskumppanilta noin 20 prosentissa, verotodistus noin 16 prosentissa ja verottajan rekistereihin kuuluminen noin 6 prosentissa tarkastetuista sopimuksista.
Laiminlyöntimaksuprosessi aloitettiin 18 tapauksessa tarkastuksilla ilmenneiden puutteiden takia. Tähän mennessä niistä kolmessa on tehty päätös laiminlyöntimaksusta ja 15 laiminlyöntimaksua on yhä käsittelyssä.
Tarkastuksilla huomattiin, että useat pienet aliurakoitsijat olivat vuoden 2007 aikana ilmoittautuneet verottajan työnantajarekisteriin ja tehneet maksusopimuksen mahdollisista veroveloista. Tarkastuksilla havaittiin myös, että yritykset eivät aina olleet vaatineet E101-todistusten toimittamista ulkomaalaiselta lähetettyjä työntekijöitä käyttävältä alihankinta- tai vuokratyöyritykseltä. Mikäli ulkomaisella alihankintayrityksellä ei ole esittää E101-todistuksia, tulee ulkomaalaisen yrityksen ottaa eläkevakuutus Suomessa.
Tarkastusten alkaessa, syksyllä 2007, ne tehtiin työmaakohtaisesti, joten suuri osa kohdistui urakoitsijoihin. Näin saatiin tietoa eri urakoitsijoiden toimintatavoista ja tilaajavastuuasioiden käsittelytavoista. Tarkastuksilla todettiin huomattavia eroja selvitysmenettelyissä. Osa isoista urakoitsijoista oli järjestänyt tilaajavastuuasioiden selvittämisen keskitetysti ja menettelytavat selkeästi ohjeistaen. Toisaalta paljon alihankintaa käyttävät yritykset saattoivat suorittaa tilaajavastuuselvitykset työmaakohtaisesti.
Tarkastetut rakennusalan yritykset olivat usein tietoisia tilaajavastuutarkastusten aloittamisesta ja niiden sisällöstä. Osassa pieniä rakennusalan yrityksiä tilaajavastuulain velvoitteita ei kuitenkaan oltu vielä mielletty tilaajayrityksen tehtäväksi.
Vuoden 2008 aikana Uudenmaan työsuojelupiiri lisää resursseja tilaajavastuulain valvontaan rakennusalalla. Rakennusalan tilaajavastuutarkastuksia tekee viisi tarkastajaa, joista kaksi on sijoitettuna Uudenmaan, yksi Hämeen ja kaksi Kemin työsuojelupiireihin. Tarkastuksia tehdään noin 370 eri puolilla Suomea. Tarkastuksia tehdään aliurakkaketjuihin, joten yrityskohtaiset tarkastukset tulevat lisääntymään. Lisäksi Uudenmaan työsuojelupiirin alueella aloitetaan harmaan talouden torjuntahanke, jossa tehdään yllätystarkastuksia työmaakohteisiin. Menettelyä on tarkoitus kehittää ja laajentaa koko maahan.
Lisätietoja: Tarkastaja Anssi Lilja, puh. (03) 260 8800.
Takaisin
