Ravintola-alan tarkastuksia Sörnäisissä ja Kalliossa (12.06.2009)
Uudenmaan työsuojelupiirin majoitus- ja ravintola-alan tarkastajat tekivät lähes 20 työsuojelutarkastusta Helsingin Kalliossa ja Sörnäisissä sijaitseviin pieniin ravintoloihin, baareihin ja pizzerioihin. Tarkastukset suoritettiin 4.-12.6.2009 välisenä aikana.
Tarkastusalue valittiin sattumanvaraisesti, koska ennakolta tiedettiin alueella toimivan paljon erityyppisiä ja -kokoisia ravintoloita, kahviloita ja pizzapaikkoja. Tarkastuksista ilmoitettiin etukäteen viemällä työpaikoille ilmoitus, jossa kerrottiin tulevista tarkastuksista.
Tehdyillä tarkastuksilla havaittiin, että tarkastetun alueen työpaikoille oli tyypillistä keittiön huono ilmanvaihto sekä ahtaat takatilat. Suurin osa alueen kiinteistöistä on vanhoja, joka selittää osaltaan asiaa. Lisäksi ilmeni, että melkein kaikissa valvontakohteissa oli työterveyshuoltosopimus tekemättä. Asiakasväkivaltatilanteisiin oli yrityksissä varauduttu hyvin.
Tarkastajien mukaan tarkastustulokset olivat tyypillisiä majoitus- ja ravintola-alalla. Vastaavia työpaikkatarkastuksia jatketaan vuoden loppuun koko Uudellamaalla.
Lisätietoja:
työsuojeluinsinööri Pirjo Kivistö
tarkastaja Paula Moilanen
tarkastaja Tarmo Järvinen
tarkastaja Maarit Lehmussilta
Puhelinnumero kaikille (09) 774 711 (vaihde)
Takaisin
