Sakkoja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä (18.03.2008)
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 17.3.2008 ravintolayrittäjän ja tämän ravintolassa tosiasiallisena työnantajan edustajana toimineen tyttären kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta, työaikasuojelurikoksesta, työterveyspalvelujen laiminlyönnistä sekä alkoholirikkomuksesta ja kahdesta pelastusrikkomuksesta.
Työnantaja oli palkannut ravintolaan työntekijöiksi jutun kolme asianomistajaa, joista yksi oli Venäjän kansalainen, toinen Ukrainan kansalainen ja kolmas Suomen kansalainen. Työnantaja oli maksanut kahdelle työntekijöistä viiden euron tuntipalkkaa, kun majoitus- ja ravitsemisalan yleissitovan työehtosopimuksen mukainen minimituntipalkka oli tekohetkellä ollut 8,5 euroa tunnissa. Työnantaja ei ollut pitänyt minkäänlaista työaikakirjanpitoa, eikä myöskään järjestänyt työntekijöilleen työterveyshuoltoa.
Käräjäoikeus katsoi työsuojelupiirin kannan mukaisesti, että työnantaja oli käyttänyt hyväkseen ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä asettaessaan heidät pääasiassa kansallisen alkuperän takia epäedulliseen asemaan verrattuna niihin samaa työtä tekeviin muihin työntekijöihin, joita muut työnantajat kohtelevat lainmukaisella ja tasapuolisella tavalla. Syytteet pelastusrikkomuksista ja alkoholirikkomuksista perustuivat isossa tuhkakupissa olleseen palavaan materiaaliin ja hätäuloskäytävään johtaneen oven jumiutumiseen.
Käräjäoikeus tuomitsi kummatkin vastaajat yhdeksäänkymmeneen päiväsakkoon, joka ravintolayrittäjän tuloilla teki yhteensä 720 euroa, ja tämän tyttären tuloilla yhteensä 540 euroa.
Lisätietoja antaa Uudenmaan työsuojelupiirin lakimies Heikki Sahrakorpi.
Takaisin
