Siltasaarenkatu 12 A, 7. krs
PL 46, 00531 Helsinki
Puhelinvaihde: 020 636 1040
Faksi: (09) 730 798
Email: tyosuojelu.etela(at)avi.fi

Sakot tunnistekortin puuttumisesta rakennustyömaalla (02.04.2009)

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 19.3.2009 yhteistä rakennustyömaata johtavan ja valvovan rakennuttajan edustajana toimineen asunto-osakeyhtiön ammatti-isännöitsijän työturvallisuusrikkomuksesta 10 päiväsakkoon á 73  euroa eli yhteensä 730 euron sakkoihin, koska osalta työmaan työntekijöistä puuttui kuvallinen, henkilön yksilöivä tunnistekortti.

Uudenmaan työsuojelupiirin tekemällä tarkastuksella 1.3.2007 oli havaittu, ettei kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä ollut tunnistekortteja. Tarkastuksen yhteydessä sekä tarkastuskertomuksessa oli asiasta annettu asian johdosta toimintaohjeita. 18.4.2007 toimitetun uuden tarkastuksen yhteydessä oli havaittu, ettei toimintaohjetta ollut noudatettu.

Tuomion saaneella oli ollut käsitys, että rakennuttajan valvojana toiminut insinööritoimisto huolehti tunnisteiden valvomisesta. Käräjäoikeus perusteli päätöstä muun muassa sillä, että kyseinen valvoja ei toiminut kaikkien urakoitsijoiden valvojana ja valvontavastuun siirtäminen valvojalle siten, että rakennuttaja vapautuu kokonaan vastuusta, ei ole mahdollinen. Tuomitun tietämättömyys lain sisällöstä ei poistanut hänen vastuutaan eikä teon rangaistavuutta.

Lisätietoja: Uudenmaan työsuojelupiiri, lakimies Riitta-Liisa Mäkinen, puh. (09) 774 711 (vaihde).


Takaisin

Tuotanto: Wysiwyg Oy