Siltasaarenkatu 12 A, 7. krs
PL 46, 00531 Helsinki
Puhelinvaihde: 020 636 1040
Faksi: (09) 730 798
Email: tyosuojelu.etela(at)avi.fi

Sakot työnjohtajalle työturvallisuusrikoksesta (04.06.2008)

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 2.6.2008 rakennustyömaalla toimineen aliurakoitsijan työnjohtajan sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Kyseisessä tapauksessa aliurakoitsijan työntekijät olivat kiinnittämässä tuulensuojalevyjä seinään. Seinässä oli kohtia, joihin tuulensuojalevyjä ei voinut asentaa telineiltä, vaan työntekijät asettivat keskeneräisen parvekkeen kattoruoteiden päälle liukkaan vesivanerilevyn, jossa ei ollut liukuesteitä. Puutteellisen työskentelyalustan seurauksena vanerilevy oli ”luiskahtanut” kattoruoteiden välistä alas, ja asennusta tehnyt työmies putosi alas noin kolmen metrin matkan ja loukkaantui. Työ olisi tullut tehdä joko työpukilta tai putoamissuojauksin varustetulta telineeltä.

Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, että pääurakoitsija oli antanut selvät työturvallisuusmääräykset kaikkien työvaiheiden osalta, ja edellytti niiden ehdotonta noudattamista. Tällä perusteella käräjäoikeus katsoi, että rakennusyritys oli täyttänyt työturvallisuuteen liittyvät velvollisuutensa. Rakennusyrityksen edustajat lisäksi kiersivät työmaalla työturvallisuusasioita valvoen. Aliurakoitsijana toimineen yrityksen työnjohtajan olisi sitä vastoin pitänyt jatkuvasti valvoa, että työt suoritetaan turvallisesti ja säädösten edellyttämällä tavalla, koska kyseessä olivat hänen työntekijänsä, ja hän oli saanut tarkat ohjeet työturvallisuussäännösten noudattamisesta eri työvaiheissa. Erityisesti uuden työvaiheen alkaessa aliurakoitsijana toimineen yrityksen työnjohtajan olisi pitänyt varmistaa, että työ voidaan suorittaa turvallisesti.

Käräjäoikeus tuomitsi työnjohtajan 25 päiväsakkoon, á 58 euroa, yhteensä 1.475 euroa.

Lisätiedot: Uudenmaan työsuojelupiiri, lakimies Heikki Sahrakorpi, puh. (09) 774 711


Takaisin

Tuotanto: Wysiwyg Oy