Tilaajavastuulakia pidetään toimivana (09.10.2009)
Tilaajavastuulakia pidetään toimivana. Näin todetaan työ- ja elinkeinoministeriön 6.10.2009 julkaisemassa Anne Alvesalon ja Terhi Hakamon tutkimuksessa ”Valvontaa ja vastuuta ulkopuolisen työvoiman käyttöön”. Ainoastaan joka kymmenes vastaaja oli sitä mieltä, että laki tulisi lakkauttaa kokonaan, koska se ei palvele tarkoitustaan.
Tilaajavastuulaki tuli voimaan vuonna 2007. Lain tarkoituksena on torjua harmaasta taloudesta ja epäterveestä kilpailusta aiheutuvia haittavaikutuksia silloin, kun yritykset, valtio tai kunnat käyttävät työvoiman vuokrausta tai alihankintaa. Lain mukaan työn tilaajalla on velvollisuus selvittää sopimuspuolensa valmiuksia hoitaa lainmukaisia velvoitteitaan.
Tutkimus selvittää lain vaikutuksia harmaan talouden torjunnassa sekä erityisesti siitä saatuja työnantajien ja lakia valvovan viranomaisen kokemuksia. Tietoisuus lain olemassaolosta on suhteellisen laajaa, mutta Suomesta löytyy myös täysin laista tietämättömiä yrityksiä.
Uudenmaan työsuojelupiiri valvoo tilaajavastuulakia koko Suomessa.
Lisätietoja tutkimuksesta:
- Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote (6.10.2009)
- Julkaisu "Valvontaa ja vastuuta ulkopuolisen työvoiman käyttöön - tutkimus tilaajavastuulain toteutumisesta" (TEM:n julkaisuja Työ ja yrittäjyys 51/2009)
Takaisin
