Hätätyö
Hätätyön teettämisen edellytykset
Hätätyön teettäminen on mahdollista vain työaikalain 21 §:ssä säädetyissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Hätätyötä voidaan teettää kun ennalta arvaamaton tapahtuma on aiheuttanut keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tai vakavasti uhkaa johtaa sellaiseen keskeytykseen tai hengen, terveyden tai omaisuuden vaarantumiseen eikä työtä ole mahdollista siirtää suoritettavaksi myöhempänä ajankohtana. Siten tunnusmerkkien eli ennalta arvaamattoman tapahtuman ja seurausten eli keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tai sen vakavan uhan tai hengen, terveyden tai omaisuuden vaarantumisen tulee olla samanaikaisesti olemassa. Tällöin saa säädettyjä tai sovittuja säännöllisiä työaikoja pidentää siinä määrin kuin mainitut syyt sitä edellyttävät, kuitenkin enintään kahden viikon ajan.
Hätätyön teettämisen rajoitukset ja poikkeukset
Hätätyön teettämiseen ei tarvita työntekijän suostumusta. Alle 15-vuotiasta ei saa pitää hätätyössä, viisitoista vuotta täyttänyttä saa pitää hätätyössä vain jos hätätyön teettämiseen ei ole käytettävissä 18 vuotta täyttänyttä (Laki nuorten työntekijöiden suojelusta 5 §). Hätätyötä ei koskaan saa teettää kauemmin kuin siihen on tarvetta. Jos hätätyön edellytykset täyttävää työtä tehdään säännöllisenä työaikana, ei kyse ole hätätyöstä. Se muuttuu hätätyöksi vasta säännöllisen työajan jälkeen.
Hätätyötä ei lueta ylityön enimmäismääriin, eikä ylityön täyttyneet enimmäismäärät estä hätätyön teettämistä. Hätätyöstä on kuitenkin maksettava normaali ylityökorvaus ja sunnuntaina tehdystä hätätyöstä sunnuntaityökorvaus.
Hätätyötä teetettäessä voidaan poiketa suuresta osasta työn teettämistä rajoittavista säännöksistä kuten yötyö-, vuorotyö-, lepoaika- ja sunnuntaityösäännökset. Periaatteessa hätätyössä ei työajan pituutta ole mitenkään rajoitettu. Hätätyötäkään ei ole tarkoituksenmukaista eikä työsuojelunäkökohdat huomioon ottaen mahdollistakaan teettää yhtajaksoisesti pitkää aikaa ilman lepotaukoja.
Hätätyöilmoitus
Koska hätätyö oikeuttaa työnantajan poikkeamaan lähes kaikista normaaleista työaikaa koskevista rajoituksista on katsottu tarpeelliseksi luoda järjestelmä jolla valvotaan hätätyön teettämistä.
Työnantajan on lain 21 §:n 3 momentin mukaan viivytyksettä tehtävä työsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus hätätyön syystä, laajuudesta ja todennäköisestä kestoajasta. Hätätyön ilmoituslomake (pdf-tiedosto 30 kt) toimitetaan asianomaiseen aluehallintovirastoon.
Ilmoituksessa on oltava myös työntekijöiden luottamusmiehen tai luottamusvaltuutetun tai, jos kumpaakaan ei ole työpaikalle valittu, työsuojeluvaltuutetun lausunto. Lausunto edesauttaa työsuojeluviranomaista ratkaisemaan onko sen syytä ryhtyä toimenpiteisiin ilmoituksen perusteella.
Hätätyöilmoituksen käsittely ja ratkaisu
Mikäli ilmoitukseen ja siinä ilmeneviin seikkoihin ei ole huomauttamista, asia jää tehdyn ilmoituksen varaan.
Mikäli näin ei ole asian laita, on työsuojeluviranomaisen ryhdyttävä toimiin hätätyön rajoittamiseksi tai lopettamiseksi. Ensimmäisenä toimenpiteenä on yleensä yhteydenotto työnantajaan tai tämän edustajaan, jolle kerrotaan työsuojeluviranomaisen kanta perusteluineen. Asia vahvistetaan kirjallisesti antamalla työnantajalle hätätyön teettämisen edellytyksistä ohjeet.
Jos hätätyön teettäminen työsuojeluviranomaisen huomautuksista huolimatta jatkuu, työsuojeluviranomainen voi ilmoittaa asian lain työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (44/2006) 50 §:n mukaisesti viralliselle syyttäjälle.
Epäselvissä tapauksissa, joista ei aiempaa oikeuskäytäntöä ole, työsuojeluviranomainen voi ennen ohjeiden antamista pyytää asiasta työneuvoston lausunnon.

Tulosta
Lähetä linkki