Näyttelyn sisältö
Näyttelyn sisältö
Työsuojelunäyttelyssä kävijä voi halutessaan tutustua koko näyttelyn sisältöön, taikka valita vain joitakin toimialoja esittelevät osastot. Ryhmille näyttelyyn tutustumien tapahtuu opastettuna ja on maksuton.
Istumatyön ergonomia

Osastolla esitellään kaluste, laite, valaistus- ja informaatioergonomiaa sekä toimistotyyppisessä työssä väkivaltaisen asiakkaan kohtaamiseen varautumista. Esillä on eri valmistajien työpöytiä sekä työtuoleja. Laitteiden osalta on esillä erilaisia ergonomisia näppäin-, hiiri- ja näyttösovelluksia. Kaikki kalusteet ja laitteet ovat kävijöiden kokeiltavana.
Toimistovalaistus on nähtävänä esimerkein. Esittelyssä on erityisesti epäsuora yleisvalaistus ja erilaiset työpistevalot eri valmistajilta.
Informaatioergonomian osalta esillä on lähinnä työnäkemiseen liittyvää testausta ja kävijä voi testata näkönsä myös erityisellä näköseulalla. Kuvatauluissa käsitellään istumatyön ergonomiaa ja näyttöpäätetyöhön liittyvää työnäkemistä sekä valaistusta.
Osastolla on esillä myös kaupan kassapöytäratkaisu, missä kävijä voi tutustua kassatyön ergonomiaan. Samalla esitellään fyysisen väkivallan uhkaan varautumista palvelualoilla.
Henkinen hyvinvointi ja työssä jaksaminen
Osastolla esitellään kuvatauluin stressin hallintaa, työn kuormitusta, henkistä hyvinvointia vahvistavia tekijöitä ja hyvän työyhteisön tunnusmerkkejä. Lisäksi aihetta käsitteleviä videoesityksiä on runsaasti. Jaossa on myös juliste- ja esitemateriaalia aiheesta.
Rakennustyön turvallisuus

Rakentaminen on tilastojen valossa yksi vaarallisimpia työaloja. Tapaturmataajuus on noin 90 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti, kun vastaava luku teollisuudessa on noin 50. Työn fyysinen kuormittavuus, hankalat työasennot sekä jatkuvasti muuttuva työympäristö yhdessä muuttuvien sääolosuhteiden kanssa lisäävät tapaturmariskiä. Vakavia työtapaturmia sattuu paljon ja ne syntyvät yleensä putoamisen tai tikastyöskentelyn seurauksena.
Yleisiä tapaturmanaiheuttajia ovat kaatumiset, kompastumiset ja esineisiin satuttamiset. Kiire puolestaan kuormittaa henkisesti.
Rakentamisen turvallisuutta käsittelevällä osastolla keskitytäänkin erityisesti putoamissuojauksen ja turvallisen tikastyöskentelyn esittelyyn. Nähtävänä on esimerkkejä henkilön putoamissuojauksesta ja turvakaiteista sekä työpukkeja, tikkaita, turvakisko ja suojaverkko. Esillä on myös työssä tarvittavia henkilönsuojaimia.
Henkilönsuojaimet

Työstä tai työmenetelmistä aiheutuvat fysikaaliset, kemialliset ja biologiset vaarat ovat usein vaikeita poistaa. Hyvilläkään teknisillä ratkaisuilla taikka työn organisoinnilla ei kaikkia työympäristön terveyshaittoja saada poistetuksi. Työ ei kuitenkaan saa aiheuttaa työntekijän terveydelle vaaraa. Jos riski terveyden menettämiseen on olemassa, on työnantajan hankittava työntekijän käyttöön vaatimusten mukaiset henkilönsuojaimet. Oikean suojaimen valinta on tärkeää ja se tehdään työpaikalla suoritetun arvioinnin perusteella, mihin tarvittaessa käytetään ulkopuolista asiantuntijaa, esimerkiksi työterveyshuoltoa. Oikean valinnan lisäksi tärkeätä on suojaimen oikea käyttö ja sen kunnosta huolehtiminen.
Näyttelyn suojainosastolla on esillä kaikki keskeiset suojainryhmät "päästä jalkoihin" eri valmistajilta tai maahantuojilta. Kävijä voi kokeilla suojaimia ja saada opastusta niiden valintaan, käyttöön ja huoltoon.
Maa- ja metsätalouden työturvallisuus
Maatalous on koko EU:n alueella, myös Suomessa, terveys- ja tapaturmariskien suhteen yksi vaarallisimmista toimialoista. Ammattitaudeista noin 10 % tulee maataloudesta, vaikka maatalouden parissa työskentelee vain 4 % työllisistä. Yleisiä ovat työperäiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä astma, nuha ja homepölykeuhkosairaus (allerginen alveoliitti). Myös tapaturmia sattuu suhteessa paljon.
Maatalouden rakennemuutoksen seurauksena kasvanut työmäärä on lisännyt työn henkistä kuormittavuutta. Tällä hetkellä työssä jaksaminen on maataloudessakin merkittävä työterveysongelma.
Viime vuosikymmeninä metsäala on muuttunut perinteisistä toimialoista kenties eniten. Puunkorjuu on koneellistunut ja yrittäjien vastuu lisääntynyt. Kun työn tekeminen muuttuu, muuttuvat myös alan terveys- ja turvallisuusriskit. Työn henkinen kuormittavuus on lisääntynyt varsinkin hakkuukoneen ohjaamossa ja yrittäjillä.
Metsätyön perusvaarat on syytä tietää kaikkien, jotka tekevät metsätöitä joko ammattinaan tai vapaa-aikanaan.
Työsuojelunäyttelyssä maa- ja metsätalouden työturvallisuus on esitelty pienoismallissa. Mallin avulla voi tutustua maa- ja metsätalouden työturvallisuusriskeihin ja myös niiden turvallisiin ratkaisuihin.
Hoito- ja hoiva-alan ergonomia

Hoito- ja hoiva-alan töissä työperäiset tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet aiheuttavat edelleen eniten poissaoloja. Perinteinen hoitotyö on fyysisesti raskasta ja työasennot ovat usein ongelmallisia. Myös työympäristö saattaa aiheuttaa ongelmia. Työn keventämiseksi on kehitetty erilaisia apuvälineitä.
Ergonomiaosastolla on esillä keskeiset hoito- ja hoivatyössä käytettävät apuvälineet. Kattonosturi, nosto- ja siirtolaitteet, wc-suihkutuolit, taso- ja eritasosiirroissa tarvittavat apuvälineet sekä muut hoitotyössä käytettävät pienapuvälineet. Kävijöillä on mahdollisuus saada opastusta apuvälineiden ja laitteiden käytössä ja päästä myös harjoittelemaan niiden käyttöä. Esillä on eri valmistajien ja maahantuojien tuotteita. Näyttelyssä saa opastusta myös työtä helpottaviin työmenetelmiin ja niiden hallintaan.
Fyysinen väkivalta ja sen uhka on jatkuvasti lisääntynyt hoito- ja hoiva-alalla ja siihen varautuminen on tärkeä osa työntekijän turvallisuutta. Toimiva henkilöturvajärjestelmä lisää merkittävästi työntekijän turvallisuutta. Osastolla on esillä henkilöturvajärjestelmä, millä voidaan hälyttää nopeasti ja huomaamatta apua vaaratilanteessa.
Esillä on myös hoitotyössä tarvittavat henkilönsuojaimet sekä työvaatetus.
Ravintola työympäristönä

Ravintola on haasteellinen työpaikka työntekijän terveyden ja turvallisuuden kannalta. Liikkuminen, kantaminen ja nostaminen hankalissa työasennoissa aiheuttavat fyysistä kuormittumista. Fysikaaliset haittatekijät kuten melu ja valaistus aiheuttavat kuormittumista työssä. Määräyksistä huolimatta suuri osa musiikkiravintoloissa työskentelevästä salihenkilöstöstä altistuu voimakkaalle melulle. Melulle altistuminen aiheuttaa kuuloriskin lisäksi mm. stressin lisääntymistä ja unettomuutta. Voimakkaat valomäärien vaihtelut lisäävät tapaturmariskiä. Vilkkuvat ja pyörivät valoefektit voivat laukaista päänsärkyä ja jopa sairauskohtauksen. Työ on myös henkisesti kuormittavaa.
Näyttelyn ravintola-osastolla on aito ravintolaympäristö. Esillä on työn fyysinen kuormittavuus, musiikkimelu, melutasoa näyttävä mittari ja meluannosmittari. Nähtävänä on myös musiikkiravintoloissa usein käytössä olevat valaistus- ja savuefektit. Osastolla on ratkaisumalleja näiden ongelmien hallintaan saamiseksi. Esillä on myös ravintoloissa työskentelevien henkilöstöryhmien työ- ja suojavaatetus sekä henkilönsuojaimet.
Muuta

Vierailla on mahdollisuus internetin käyttöön näyttelyn nettikioskien kautta. Kävijä voi vierailla esimerkiksi Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (Bilbao-virasto) työsuojelutietopankin sivulla. Niiltä löytyy tietoa mm. kansallisesta ja eurooppalaisesta työsuojelulainsäädännöstä, tutkimuksista, tilastoista ja hyvistä käytännön ratkaisuista. Suomenkielisiltä sivuilta on pääsy kaikkien EU:n jäsenmaiden työsuojelusivuille fi.osha.europa.eu
Näyttelystä saa tietoa ja materiaalia jokavuotisesta Euroopan työterveys- ja työturvallisuuskampanjasta.
Valtakunnalliset työelämän kehittämisohjelmat ja työsuojeluhallinnon keskeiset kampanjat ja hankkeet ovat esillä kuvatauluin. Myös niihin liittyvää materiaalia ja muuta informaatiota on saatavana.

Myös Lapuan patruunatehtaan lataamon suuronnettomuuden vuonna 1976 aiheuttanut kone on näyttelyssä nähtävänä.


