Nuoret työntekijät

Kuka on nuori työntekijä?

Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta ja muita päätöksiä.

15-vuotias

Vakinaiseen työsuhteeseen saadaan ottaa 15 vuotta täyttänyt nuori, joka on suorittanut oppivelvollisuutensa.

13-14 -vuotias

Työ ei saa haitata koulunkäyntiä. Kevyttä työtä saa tehdä 14-vuotias tai 13-vuotias, joka saman kalenterivuoden aikana täyttää 14 vuotta. Koulun loma-ajasta hän saa olla työssä enintään ½ ja koulutyön aikana tilapäisesti tai muutoin kestoltaan lyhytaikaisissa työsuorituksissa. Työn tulee olla sellaista kevyttä työtä, joka ei vahingoita hänen terveyttään tai kehitystään eikä aiheuta haittaa hänen koulunkäynnilleen.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (189/2012) on esimerkkiluettelo nuorille työntekijöille sopivista kevyistä töistä.

13-vuotias tai nuorempi

13-vuotias tai nuorempi saa aluehallintoviraston luvalla työskennellä tilapäisesti esiintyjänä tai avustajana taide- ja kulttuuriesityksissä sekä muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Nuoria työntekijöitä koskevassa laissa on luettelo poikkeusluvan myöntämisen ehdoista.

Työsopimuksen tekeminen

Viisitoista vuotta täyttänyt saa työntekijänä itse tehdä sekä irtisanoa ja purkaa työsopimuksensa. Alle 15-vuotiaan puolesta työsopimuksen voi tehdä huoltajat (yleensä isä ja äiti), tai heidän antamallaan luvalla nuori henkilö itse.

Huoltajalla on oikeus purkaa nuoren työntekijän työsopimus, jos hän pitää sitä tarpeellisena nuoren kasvatuksen, kehityksen tai terveyden takia.

Mikäli nuori työntekijä tai hänen huoltajansa pyytää on työnantajan esitettävä kirjallinen selvitys työsopimuksen ehdoista ennen sopimuksen tekemistä, jollei sopimusta tehdä kirjallisesti tai kysymys on vain yhtä päivää koskevasta kotitaloustyöstä työnantajan kodissa.

Kesätöitäkin koskevat työsopimukset on viisainta tehdä kirjallisina, vaikka suullinenkin sopimus on osapuolia sitova.
Työsopimusmalli (pdf-tiedosto 58 kt).

Ellei työsopimusta tehdä kirjallisena, on työnantaja yli kuukauden kestävissä työsuhteissa velvollinen pyytämättä antamaan kirjallisen selvityksen työsuhteen ehdoista. Selvityksestä pitää käydä ilmi mm. palkka, työaika, työtehtävät ja työsuhteen kesto.
Selvityksen voi antaa lomakkeella selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista (pdf-tiedosto 160 kt).

Palkkaus

Koululaisille maksettava palkka ilmenee yleensä ko. alan työehtosopimuksesta. Palkat ovat keskimäärin 70 - 90 % alimmasta taulukkopalkasta.

Aina on syytä varmistua siitä, että palkka lisineen on oikein maksettu. Joka kesä tulee ilmi tapauksia, joissa joko peruspalkkaa tai ainakin yli- tai sunnuntaityökorvauksia taikka ilta- ym. lisiä on jätetty nuorille maksamatta. Mainittuja eriä ei saa sisällyttää peruspalkkaan, vaan ne maksetaan sen päälle.

Työaika

15 vuotta täyttäneen työaika on sama kuin täysi-ikäistenkin, myös ylitöiden tekeminen on sallittua. Alle 15-vuotiaan työpäivä saa olla enintään 7 tuntia, eikä ylitöitä saa tehdä. Töiden tekemistä iltaisin on rajoitettu ja yötyö on kielletty.

Nuorten työajat, ylityöt, työajan sijoittelu, tauot ja lepoajat
13-14 v 15-17 v HUOM!
Säännöllinen työaika 7 h/vrk35 h/vko 8 h/vrk40 h/vko Työajasta voidaan myöntää poikkeuslupa ammatillisen kehityksen sitä vaatiessa.
Oppivelvollisen työaika kouluaikana - vapaapäivinä 7 h/vrk
- koulupäivinä 2 h/vrk
- viikoittainen työaika yhteensä 12 h/vko
- koulupäivän ja työajan yhteispituus saa olla enintään 8 h/vrk !
Ylityö Kielletty Enintään 80 h/vpoikkeusluvalla lisäksi 40 h/v 15-17 vuotiaiden työaika enintään9 h/vrk48 h /vko
Työajan sijoittelu Klo 8-20(painavista syistä klo 6-20 sekä kotitaloustyössä klo 23 asti) Klo 6-22(kotitaloustyössä klo 23 asti 15 v täyttänyt 2-vuorotyössä ammattikoulutuksen saamiseksi enintään klo 24 asti
Ruokatunti 30 min, jos työaika yli 4 h 30 min/vrk 30 min, jos työaika yli 4 h 30 min/vrk
Keskeytymätön vuorokausilepo 14 h/vrk 12 h/vrk
Viikkolepo 38 h/vko 38 h/vko

Tehdyt työtunnit on aina syytä kirjata muistiin esim. kalenteriin tai työaikakirjanpitolomakkeeseen (pdf-tiedosto) siltä varalta, että niistä tulee myöhemmin kiistaa.

Mitä työtä saa tehdä?

Työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Nuorten työnopastuksesta ja työn valvonnasta tulee kantaa erityistä huolta.

1.8.2006 voimaan tulleessa asetuksessa nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä (475/2006)  säädetään niistä edellytyksistä, joilla alle 18-vuotiailla työntekijöillä voidaan teettää nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuja töitä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut esimerkkiluettelon nuorille vaarallisista töistä (188/2012). Niitä ei saa teettää ollenkaan alle 16-vuotiailla, 16 vuotta täyttäneillä saa teettää, jos työn turvallisuudesta on huolehdittu riittävästi.

Tarkempaa tietoa uudesta asetuksesta.

Terveystarkastus

Jos työsuhde on tarkoitettu kestämään yli kolme kuukautta, on nuorelle työntekijälle suoritettava terveystarkastus työnantajan kustannuksella viimeistään kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.

Terveystarkastusta ei tarvitse tehdä, jos työ on kevyttä liike-, toimisto- tai muuta niihin verrattavaa kevyttä työtä tai jos nuorella työntekijällä on esittää vuotta nuorempi lääkärintodistus, joka riittävästi selvittää hänen soveltuvuutensa ko. työhön.

Luettelo nuorista

    Kaikista niistä nuorista, joiden työsuhde kestää vähintään kaksi kuukautta, on työnantajan pidettävä luetteloajosta ilmenee:
  • nuoren täydellinen nimi ja syntymäaika
  • osoite
  • huoltajan nimi ja osoite
  • työsuhteen alkamisaika
  • selvitys työtehtävistä

Työsuhteen päättyminen

Kesätyöt ovat yleensä määräaikaisia. Sopimus päättyy ilman irtisanomista sopimuskauden päättyessä.

Työsuhteen päättyessä maksettavaan lopputiliin pitää yleensä liittyä lomakorvaus, koska kesätyöntekijällekkin kertyy normaalisti oikeus vuosilomaan, mutta nuori ei voi pitää lomapäiviä varsinaisena vuosilomana. Lomakorvaus on maksettava eriteltynä palkan päälle, sitäkään ei saa sisällyttää peruspalkkaan. Työntekijällä on halutessaan oikeus saada myös työtodistus.

Lopputili on maksettava viimeisenä työpäivänä, ellei muuta ole sovittu. Jos lopputili viivästyy sovitusta, on työnantaja velvollinen maksamaan täyden palkan odotusajalta, kuitenkin enintään 6 päivältä.

Apu ja neuvonta

Jos ongelmia ilmaantuu, pitäisi asiaa pyrkiä selvittämään ensisijaisesti työpaikalla. Vanhempien aktiivisuus on usein paikallaan. Jos työpaikalla on luottamusmies tai vastaava työntekijäin edustaja, voi apua pyytää häneltä. Jos asia ei paikallisesti selviä, voidaan selvittelyapua pyytää aluehallintovirastosta.

Nuorten, niin kuin tietenkin muidenkin työsuhdetta koskevista asioista saa lisätietoja aluehallintovirastosta.

Työssäoppiminen

Ammatilliset perustutkinnot ovat kolmivuotisia ja tärkeänä osana opiskelua opiskelijalla ovat työssäoppimisjaksot, jotka toteutetaan työpaikoilla. Työssäoppimista on kaikkiaan kolmen vuoden tutkinnossa noin puoli vuotta.

Työssäoppiminen on opetussuunnitelman mukaista tavoitteellista, ohjattua ja arvioitua opiskelua työpaikalla. Työssäoppiminen suoritetaan tavallisesti palkatta.

Lisää tietoa työssäoppimisesta Työssäoppimisen tietopalvelusta.


Viimeksi päivitetty: 20.12.2013
Tuotanto: Wysiwyg Oy