Työsuojeluorganisaatio
Työsuojelun yhteistoimintaorganisaatio
Työpaikalla, kuten myös rakennustyömaalla, tulee huolehtia turvallisuudesta ja terveydestä työsuojelun yhteistoiminnassa. Välittömästi työntekijän turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttavat asiat käsitellään työntekijän ja työnantajan/esimiehen kesken, tarvittaessa työsuojeluvaltuutetun osallistuessa keskusteluun. Muut työsuojeluasiat käsitellään edustuksellisessa yhteistoiminnassa eli ryhmässä, jossa kaikilla henkilöstöryhmillä on edustus. Toiminnan tavoitteena on käsitellä yhteistoiminta-asioita riittävän ajoissa siten, että työpaikan uudistuksiin ja päätöksiin voidaan vaikuttaa.
- Yhteistoimintaorganisaation työntekijän tehtäviä turvallisuuteen ja terveyteen liittyen ovat:
- miten selvitetään työpaikan vaarat ja haitat,
- käydään läpi tehdyt vaaroja ja haittoja koskevat selvitykset,
- seurantatietojen käsittely,
- työn järjestelyt ja mitoitukset sekä niiden olennaiset muutokset,
- arvioida työntekijöille annettavan opetuksen, ohjauksen ja perehdytyksen tarpeen ja hoitaa niiden järjestelyt,
- käsittelee kehittämistavoitteita ja - ohjelmia, mm. työkykyä ylläpitävää toimintaa,
- seuraa omien toimiensa toteutumista ja vaikutuksia.
Työsuojelupäällikkö
Jokaisella työpaikalla, myös rakennustyömaalla, tulee olla työsuojelupäällikkö. Työnantaja nimeää työsuojelupäällikön, mikäli ei itse toimi työsuojelupäällikkönä.
- Työsuojelupäällikön tehtäviä ovat:
- avustaa työnantajaa ja esimiehiä työsuojelun asiantuntemuksen hankinnassa sekä yhteistyössä työntekijöiden ja työsuojeluviranomaisen kanssa,
- ryhtyä toimiin työnantajan ja työntekijöiden välisen yhteistoiminnan järjestämiseksi, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.
Työnantajan on huolehdittava siitä, että työsuojelupäälliköllä on riittävä pätevyys ja perehtyneisyys tehtävään huomioiden työn luonne ja työpaikan laajuus. Työsuojelupäällikön tulee tuntea riittävän hyvin työsuojelusäännökset ja työpaikan olosuhteet. Hänellä tulee olla muutoinkin asianmukaiset edellytykset yhteistoiminta-asioiden käsittelyyn.
Työsuojeluvaltuutettu
Kun työpaikalla työskentelee säännöllisesti vähintään kymmenen työntekijää, on työntekijöiden valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu edustajakseen työsuojeluyhteistoimintaan. Toimihenkilöt voivat valita oman valtuutettunsa. Kullekin työsuojeluvaltuutetulle valitaan lisäksi kaksi varavaltuutettua.
- Työsuojeluvaltuutetun tehtäviä ja oikeuksia ovat:
- pitää huolta edustamiensa työntekijöiden tai toimihenkilöiden työoloista,
- välittää tietoa työsuojelusta,
- kiinnittää työntekijöiden huomiota työn turvallisuutta ja terveellisyyttä edistäviin seikkoihin,
- seurata oma-aloitteisesti työolojen kehitystä,
- ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista työnjohdolle ja työsuojelupäällikölle sekä tarvittaessa työsuojeluviranomaisille,
- oikeus keskeyttää välitöntä ja vakavaa vaaraa hengelle tai terveydelle aiheuttava työ,
- osallistuu työsuojelutarkastuksiin ja - tutkimuksiin sekä tutkimukseen, joka tehdään työpaikalla sattuneen tapaturman, havaitun tapaturmavaaran tai työstä johtuvien sairauksien vuoksi,
- oikeus tutustua tutkimustuloksiin ja lausuntoihin sekä eräisiin asiakirjoihin, kuten työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan,
- kehittää osaltaan työnantajan ja työntekijöiden välistä työsuojeluyhteistoimintaa,
Työnantajan on vapautettava työsuojeluvaltuutettu muista tehtävistä kohtuulliseksi ajaksi valtuutetun tehtävien hoitamiseksi, minimiaika on neljä tuntia neljässä viikossa. Työnantaja selvittää valtuutetun koulutustarpeen ja järjestää valtuutetun tehtävien hoitamiseksi muut edellytykset, kuten tilat, toimistovälineet ja lakitekstit.
- Työsuojeluvaltuutetulla on työsuhteeseen liittyviä etuja:
- valtuutetun irtisanominen edellyttää tavallisten edellytysten lisäksi sen, että hänen edustamansa työntekijät antavat suostumuksensa,
- valtuutetun kauden päättyessä häntä ei saa siirtää huonommin palkattuun tai muuten alempiarvoiseen työhön kuin hän oli valituksi tullessaan,
- hänen ansionkehityksensä on seurattava yrityksessä tapahtuvaa ansiokehitystä.
Varavaltuutettu hoitaa ne tehtävät, joita valtuutetun ollessa estyneenä ei voi siirtää myöhemmäksi. Tästä on ilmoitettava työnantajalle. Varavaltuutetulla on samat oikeudet ja velvollisuudet tänä aikana kuin varsinaisella valtuutetullakin.
Työsuojeluasiamies
Työsuojelun yhteistoimintasopimuksissa on mahdollista sopia myös työsuojeluasiamiehen valinnasta.
Työsuojeluasiamies on tietyn toimialueen henkilöstön valitsema edustaja, joka avustaa työsuojeluvaltuutettua yhteistoimintatehtävissä. Työsuojeluasiamiesten valinta, lukumäärä ja toimialue voidaan sopia erikseen kullakin työpaikalla. Toimialueen määrittämisessä on hyvä huomioida työpaikan toimivuuden kannalta sopivat kokonaisuudet ja ammattiryhmät.
Työsuojeluasiamiehen tehtävien hoitamiseen saa vapautusta sopimalla siitä työnjohdon kanssa.
Työsuojelutoimikunta
Työpaikalle on perustettava työsuojelutoimikunta, jos työpaikalla työskentelee säännöllisesti vähintään 20 työntekijää. Se voidaan haluttaessa perustaa myös pienemmille työpaikoille. Työsuojelutoimikunnan lakisääteisiä tehtäviä voi hoitaa myös yhteisesti sovittu muulla tavoin toteutettu yhteistoimintajärjestelmä.
Työsuojelutoimikunnassa ovat edustettuina työnantajan, työntekijöiden ja toimihenkilöiden edustajat ja se perustetaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Ellei toisin sovita, toimikunnan jäsenmäärä on neljä, kahdeksan tai kaksitoista esimerkiksi työpaikan koon mukaan. Neljännes jäsenistä edustaa työnantajaa. Periaatteena on, että jäsenenä on tuolloin se työnantajan edustaja, jonka tehtäviin käsiteltävät asiat kuuluvat työpaikan linjaorganisaatiossa.
Työsuojeluvaltuutettu on työsuojelutoimikunnan jäsen asemansa perusteella. Muut valitaan vaaleilla. Työsuojelupäälliköllä on oikeus osallistua kokouksiin, vaikka ei olisikaan toimikunnan jäsen. Hänellä on silloin puhevalta, mutta ei äänivaltaa.
Toimikunta käsittelee kokouksissaan laajakantoisia ja työpaikkaa yleisesti koskevia työsuojeluasioita. Toimikunnan jäsenillä on oikeus tehdä esityksiä kokouksessa käsiteltäviksi asioiksi ja saada esityksistään perusteltu palaute.
Työsuojeluhenkilöilmoitus
Työnantaja on työsuojelurekisteriä koskevan lain (1039/2001) mukaan velvollinen tekemään ilmoituksen rakennustyömaan työsuojelun yhteistoiminnasta ja yhteistoimintahenkilöstöstä. Tämä tehdään työsuojeluhenkilöilmoituslomakkeella, joka toimitetaan Työturvallisuuskeskukseen, jonka osoite on lomakkeen täyttöohjeissa. Ilmoituksen voi tehdä myös sähköisesti.
Työsuojeluhenkilöilmoitus (Työturvallisuuskeskus - Rekisteri - Ilmoittaminen)
