Työvuoroluettelo
Perusteet poikkeusluvalle
Jokaiselle työpaikalle on työaikalain 35§:n mukaan laadittava työvuoroluettelo. Jos työvuoroluettelon laatiminen työn poikkeuksellisen epäsäännöllisyyden vuoksi on erittäin vaikeaa on sen laatimisesta mahdollisuus saada vapautus poikkeusluvalla. Tästä on säädetty 36 §:ssä jonka mukaan aluehallintovirasto voi myöntää työvuoroluettelon laatimisesta vapautuksen osittain tai kokonaan.
Poikkeusluvan hakeminen
Poikkeuslupaa haetaan siltä aluehallintovirastolta jonka alueella toimipaikka sijaitsee.
Hakemuslomake Hakemus vapautuksesta työaikalain (605/96) 35 §:n 1 momentin tarkoittaman työvuoroluettelon laatimisesta pdf-tiedosto 550 kt. Työntekijöiden edustajan lausunto on välttämätön.
Poikkeusluvan laajuus
Aluehallintovirasto tutkii kussakin yksittäistapauksessa, missä laajuudessa vapautus on tarpeellista myöntää. Jos työvuoroluetteloa ei ole mahdollista laatia täydellisenä voi kuitenkin esimerkiksi työn alkamisajat ja lepoajat tai pelkästään viikoittaisen vapaa-ajankohdan sisältävät työvuoroluettelot olla mahdollista laatia.
Aluehallintovirastolla ei ole oikeutta myöntää vapautusta työajan tasoittumisjärjestelmän laatimisesta.
Poikkeusluvan jatkaminen
Lupa myönnetään määräajaksi. Mikäli työolosuhteet eivät luvan myöntämisen jälkeen ole muuttuneet olennaisesti, työnantaja ja luottamusmies tai muu työaikalain 10 §:ssä tarkoitettu työntekijöiden edustaja voivat sopia poikkeuslupajaoston myöntämän vapautuksen jatkamisesta. Jos asiasta ei synny sopimusta, työnantaja voi hakea normaalilla tavalla jatkoa poikkeuslupaan aluehallintovirastolta.
