På svenska

Palautetta tästä sivusta

Yksintyöskentely

Mitä yksintyöskentely on?

Yksintyöskentely on työtä, jota tehdään sosiaalisessa tai fyysisessä eristyneisyydessä. Fyysisestä yksintyöskentelystä on kyse silloin, kun työntekijä ei voi saada yhteyttä työpaikan muihin työntekijöihin käyttämättä teknistä kommunikaatiovälinettä, esim. matkapuhelinta.

Psyykkisestä yksintyöskentelystä on kyse silloin, kun työntekijä työskentelee muiden joukossa, mutta työpaikan olosuhteet ovat sellaiset, että vaarallisessa tilanteessa muista työpaikan työntekijöistä ei ole apua. Psyykkisestä yksintyöskentelystä on kyse myös silloin, kun henkilö jää ilman työyhteisönsä henkistä tai ammatillista tukea, vaikka hänen työtehtävänsä sitä ainakin ajoittain edellyttäisivätkin.

Fyysinen yksintyöskentely

Fyysiseen yksintyöskentelyyn liittyy monenlaisia riskejä, kuten seuraavat esimerkkitapaukset osoittavat:

• Työntekijä oli yksin huoltamassa öljypolttimia huoltotasolla, jonka lämpötila oli 150...200°C, kun tuli tarttui haalareihin uhrin sitä huomaamatta. Yksintyöskentely oli suullisten ohjeiden mukaan kiellettyä.
• Työntekijä suoritti ravintolan tulipalossa tiedustelutehtävää yksin. Kovan kuumuuden johdosta hän sai lämpöhalvauksen eikä osannut ilman apua ulos palotilasta.
• Tapaturman uhri oli yksin sulattamassa maantierumpua nestekaasupolttimella. Rummun sisälle mentyään hän sai kuolemaan johtaneen häkämyrkytyksen.
• Neulomakoneen käynnistyessä työntekijän käsi jäi puristuksiin. Vahingoittunut työskenteli yksin yöllä virikkeettömässä työympäristössä. Tapaturma olisi estetty varustamalla kone vahinkokäynnistyksen estolaitteella ja järjestämällä yhteydenpito määräajoin esimerkiksi toisella osastolla työskentelevien työntekijöiden kanssa.

Erityisen paljon yksintyöskentelyyn liittyviä tapaturmavaaroja esiintyy maa- ja metsätaloudessa, ammattikalastuksessa sekä teollisuus- ja tuotantolaitoksissa, kuten sähkö- ja vesilaitoksissa, joissa on valvomotyöskentelyä. Eristyneenä työskennellään myös tietyissä liikenteen (maa-, meri- ja ilmakuljetukset) ja rakennusalan (nosturinkuljetus) töissä, samoin mm. päivystys-, hälytys- ja vartiointitehtävissä sekä eräissä matkustamista edellyttävissä tehtävissä.

Jos töihin tai yksittäisiin työvaiheisiin liittyy tavallista suurempi tapaturman vaara, voi tämä aiheuttaa voimakasta turvattomuuden tunnetta.

Psyykkinen yksintyöskentely

Fyysinen yksintyöskentely saattaa aiheuttaa tapaturmavaaran ohella myös henkisiä haittoja.

Psyykkisestä yksintyöskentelystä on kyse mm. silloin, kun henkilö joutuu työskentelemään ainakin ajoittain väkivallan uhan alaisena tai uhkailujen kohteena ja kun häneltä puuttuu mahdollisuus saada välitöntä apua työtovereilta. Esimerkiksi asiakkaat tai potilaat eivät korvaa näissä tilanteissa työtovereita. Tällaisia riskitilanteita saattaa esiintyä esimerkiksi

• vartiointi- ja järjestyksenvalvontatehtävissä
• asiakaspalvelu-, kasvatus-, opetus- ja hoitotyössä
• kuljetus-, jakelu- ja myyntitehtävissä.

Väkivallan uhkaa voidaan ehkäistä mm. huolehtimalla siitä, että paikalla tai läheisyydessä on riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa. Toimivat viesti-, hälytys- ja itsepuolustusvälineet sekä koulutus voivat helpottaa tilannetta. Hyvä perehdytys turvallisuusohjeisiin lisää tilanteen hallinnan tunnetta.

Henkinen väkivalta

Psyykkisestä yksintyöskentelystä on kysymys myös silloin, kun työntekijä joutuu esimiehen tai muiden työtovereiden eristämäksi ja tämän vuoksi työskentelemään ilman työyhteisönsä tukea. Eristämisen syinä saattavat olla mm. ammatillinen kilpailu, vammaisuus, maailmankatsomukselliset tai työn suorittamistapaan liittyvät näkemyserot. Ongelmat kärjistyvät erityisesti työttömyysuhan alaisissa, supistuvissa organisaatioissa. Näitä ongelmia voidaan poistaa ja ehkäistä esimerkiksi järjestämällä työhön perehdyttämistä ja työnohjausta sekä kehittämällä ryhmätyöskentelyä. Yhtenä keinona tulee kysymykseen tukihenkilötoiminta. Ongelmien varhainen tunnistaminen esim. työyhteisön toimivuutta ja työilmapiiriä kartoittavilla työterveyshuollon työpaikkaselvityksillä on edellytys ehkäiseville toimenpiteille.

Ammatillinen yksintyöskentely

Työn luonteen muuttuessa, erityisesti uuden teknologian käyttöönoton vuoksi työtehtävät ovat useilla aloilla eriytyneet siten, että ne edellyttävät työntekijöiltä erityistaitoja.

Työn muutokset ovat myös aiheuttaneet monilla aloilla työvoiman supistuksia. Niinpä työpaikassa saattaa työskennellä vain yksi tietyn ammatin edustaja, jolla ei ole mahdollisuutta saada esimerkiksi pulmatilanteissa apua ammattitovereiltaan eikä muutoinkaan keskustella heidän kanssaan ammattiinsa liittyvistä kysymyksistä. Näitä ongelmia esiintyy hyvin monilla työelämän aloilla.

Ammatiillisen eristäytyneisyyden tunne vähenee, mikäli työpaikalla työskentelee muitakin henkilöitä, joilla on sama ammattitaito. Tämän edellytyksenä on kuitenkin, että henkilöiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet ovat kunnossa. Yhteydenpito oman ammattialan työntekijöihin erilaisissa verkostoissa vähentää eristyneisyyden kokemuksia.

Vuorovaikutuksen esteet fyysisessä työympäristössä

Mahdollisuus keskinäiseen vuorovaikutukseen saattaa olla rajoitettu tai puuttua puuttua kokonaan fyysisessä työympäristössä olevien esteiden vuoksi, vaikka muita työntekijöitä olisikin lähettyvillä. Esimerkiksi koneiden ja laitteiden sijoittelu tai työn vaatima sidonnaisuus saattavat estää yhteydenpitoa. Fysikaaliset tekijät, kuten melu tai toisaalta työhön liittyvä kiire, voivat niin ikään vaikeuttaa kanssakäymistä. Eristyneisyyden kokeminen lisääntyy käytettäessä kuulon- tai hengityksensuojaimia, vaikka niiden käyttö onkin terveydellisistä syistä tärkeää.

Tunnista tunnista yksintyöskelyn vaarat

Yksintyöskentelyyn liittyvät vaarat tulee ottaa huomioon ennen töiden aloittamista. Mikäli mahdollista, vaarat tulee poistaa tai vähentää haittoja sopivin teknisin tai organisatorisin toimenpitein. Aina on kuitenkin varauduttava ennalta-arvaamattomien tilanteiden varalle.

Yksintyöskentelyä on vältettävä aina, jos työhön liittyy vakavan tapaturman tai äkillisen sairastumisen vaara.

Yksin tehtävä työ ei aina ole haitallista. Erityisesti keskittymistä ja tarkkaavaisuutta vaativat työt jopa edellyttävät ajoittain yksintyöskentelyä. Tällaista työtä voi olla suunnittelu- ja tarkastustyö, taiteilijan sekä tutkijan työ. Myös yksilöiden välillä on eroja; jotkut henkilöt haluavat työskennellä itsekseen eivätkä kärsi siitä.

Kussakin tilanteessa on tärkeää tunnistaa aiheuttaako yksintyöskentely nimenomaan psyykkistä haittaa. Tällöin on mm. otettava huomioon

• yksintyöskentelyn pakollisuus
• yksintyöskentelyn ajallinen kesto
• henkilökohtaiset ominaisuudet
• muut merkittävät kuormitustekijät
• yksintyöskentelyä helpottavat työjärjestelyt
• varautuminen häiriö-, onnettomuus- ja väkivaltatilanteiden varalle (esim. antamalla selkeät toimintaohjeet).

Lyhytaikaisetkin yksintyöskentelytilanteet voivat olla henkisesti rasittavia, mikäli niihin liittyy muita kuormitustekijöitä. Tällaisia ovat mm. ikkunattomat ja maanalaiset työtilat, vuorotyö, epätavallinen työaika (esimerkiksi yötyö, urakkatyön ja rasitushuippujen aiheuttama kiire), ruumiillinen rasittavuus ja huonot työskentelyasennot, vastuu, työn yksipuolisuus tai tapahtumaköyhyys, työn mielekkyyden puute, tapaturmavaara ja vaikeus saada apua vaara- tai tapaturmatilanteissa.

Yksittäisten kuormitustekijöiden merkityksen lisäksi on arvioitava niiden yhteisvaikutus eli työtilanteen psyykkinen kokonaisrasitus. Kokonaisrasitusta arvioitaessa on otettava myös huomioon  mitä kuormittamista ehkäiseviä myönteisiä piirteitä tehtäväkokonaisuuteen sisältyy.

Yksintyöskentelyn haitat torjuttava

Yksintyöskentelystä aiheutuvaa haittaa voidaan ehkäistä jo töiden suunnitteluvaiheessa. Työt tulisi järjestää siten, ettei yksintyöskentelytilanteita synny. Haittavaikutuksia voidaan lieventää myös vähentämällä yksintyöskentelyyn käytettyä aikaa. Tämä saattaa puolestaan edellyttää muutoksia fyysisessä työympäristössä ja työaikajärjestelyissä.

Myös henkilöstöpoliittisin ja työnjohdollisin keinoin voidaan torjua ja vähentää yksintyöskentelystä aiheutuvaa haittaa. Työhön perehdyttämisen ja koulutuksen avulla voidaan parantaa työntekijän mahdollisuuksia selviytyä työssään ja siten vähentää työn henkistä kokonaiskuormittavuutta.

Muutokset fyysisessä työympäristössä

Yhteydenpitoa työpaikalla voidaan helpottaa vähentämällä suojainten käyttöä edellyttäviä fysikaalisia haittoja, kuten melua ja haitallisia ilman epäpuhtauksia. Tällöin on kuitenkin huolehdittava, etteivät meluntorjuntatoimenpiteet tarpeettomasti heikennä työntekijöiden keskinäisiä yhteydenpitomahdollisuuksia. Yhteydenpitovaikeuksia voidaan esimerkiksi teollisuushalleissa poistaa sijoittamalla koneet ja laitteet siten, että näkö- ja kuuloyhteys työtovereihin säilyy.

Teknisillä apuvälineillä, kuten matkapuhelimella ja hälytysjärjestelmällä, voidaan helpottaa yhteydenottoa yksintyöskentelytilanteissa ja vähentää näin esimerkiksi väkivaltaisten asiakkaiden tai potilaiden aiheuttamaa turvattomuuden tunnetta.

Muutokset työjärjestelyissä ja työtehtävissä

Yksintyöskentelystä aiheutuvia haittoja voidaan vähentää mm. työkiertojärjestelyin: työt voidaan järjestää siten, että tehtäväkokonaisuuteen sisältyy myös muita kuin yksin suoritettavia tehtäviä. Tähän voidaan päästä kehittämällä ja ottamalla käyttöön erilaisia ryhmätyötapoja. Näin voidaan sekä laajentaa että usein myös rikastaa tehtäväkokonaisuutta.

Työn oikea tauotus ja mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen taukojen aikana lieventävät työsidonnaisuuden ja yksintyöskentelyn haittoja. Asianmukaiset taukotilat työpaikalla edistävät osaltaan henkilökunnan henkistä hyvinvointia.

Henkilöstöpoliittiset ja työnjohdolliset keinot

Töitä, työtiloja ja työvälineitä suunniteltaessa henkilöstöpolitiikasta ja työnjohdosta vastaavien tulisi toimia kiinteässä yhteistyössä sekä työntekijöiden että työsuojelu- ja työterveyshenkilöstön kanssa.

Varsinkin silloin, kun työtehtävät edellyttävät yksintyöskentelyä, on tärkeää valita työhön sopivimmat henkilöt. Valitut tulisi vielä perehdyttää huolellisesti tehtäviinsä sekä järjestää heille riittävästi tehtävien edellyttämää koulutusta.