Raja-arvot

Työnantajan on huomioitava riskinarvioinnissaan työhygieeniset raja-arvot.

Riskinarviointiprosessin mahdollistamiseksi työsuojelulainsäädännössä on otettu monille aineille käyttöön työperäisen altistumisen raja-arvot. Altistumisen raja-arvoja on olemassa sekä työilman epäpuhtauspitoisuuksille että biologisille altistumisindikaattoreille. Raja-arvoja asetetaan sekä EU-tasolla että kansallisella tasolla, ja niiden lainsäädännöllinen asema vaihtelee.

Kansalliset työperäisen altistumisen raja-arvot voivat olla sitovia tai ei-sitovia. Ainetta koskeva työperäisen altistuksen raja-arvo on ilmoitettava käyttöturvallisuustiedotteessa (kohta 8).

Euroopan komissio on asettanut terveydellisiin seikkoihin perustuvia työperäisen altistumisen viiteraja-arvoja (indicative occupational exposure limit values, IOELV) sekä terveydellisiin seikkoihin ja teknis-taloudellisten vaikutusten arviointeihin perustuvia sitovia raja-arvoja (binding occupational exposure limit values, BOELV). Raja-arvot on annettu työilman epäpuhtauspitoisuuksille.

REACH velvoittaa rekisteröijää määrittämään altistumistasot

Jäsenvaltioiden on käytettävä EU:n asettamia viiteraja-arvoja perusteena kansallisten raja-arvojen määrittämiselle. Jos aineelle on annettu sitova raja-arvo, jäsenvaltioiden on asetettava kansallinen sitova raja-arvo, joka on samaa tasoa EU:n asettaman raja-arvon kanssa tai alle sen. 

REACH-asetus edellyttää, että aineen rekisteröijä määrittää terveydellisiin seikkoihin perustuvat (johdetut) vaikutuksettomat altistumistasot (derived no-effect level, DNEL-arvo) työperäiselle altistumiselle sellaisista aineista, joita tuotetaan Euroopassa tai tuodaan Eurooppaan vuodessa yli 10 tonnia. Vaikutuksettomat altistumistasot (DNEL-arvot) on määritettävä, jotta saadaan selville sellainen työperäisen altistumisen taso, josta ei keskimäärin ole haittaa altistuneille henkilöille.

DNA:ta vahingoittavista syöpää aiheuttavista aineista ei voida määrittää asianmukaisia vaikutuksettomia altistumistasoja. Näille aineille asetetaan (johdetut) vähimmäisvaikutustasot (derived minimal effect level, DMEL-arvo). Ne ovat arvoja, jotka ohjaavat DNA:ta vahingoittavien syöpää aiheuttavien aineiden arviointia, mutta niiden avulla ei voida varmistaa, että työntekijää suojellaan vaaroilta täydellisesti.

Tietoa altistumistasoista käyttöturvallisuustiedotteessa

Jos aineelta vaaditaan kemikaaliturvallisuusraportti, on käyttöturvallisuustiedotteen liitteissä oleviin altistumisskenaarioihin sovellettavat johdetut vaikutuksettomat altistumistasot (DNEL- ja DMEL-arvot) esitettävä käyttöturvallisuustiedotteessa. Lisäksi tiedotteessa on esitettävä työperäisen altistumisen raja-arvo, tai kaikkien tietojen on oltava erillisenä luettelona tai taulukkona toimittajan harkinnan mukaan.

Raja-arvoja käytettäessä on kuitenkin huomioitava, että ne eivät ole absoluuttisia rajoja riskin ja ei-riskin välillä. Raja-arvot ovat pitoisuuksia, joiden alapuolella pysyminen yleensä tarkoittaa, että vakavia terveyshaittoja ei olisi odotettavissa pitkäaikaisessakaan altistumisessa. Arvo on tavallisesti herkimmän haittavaikutuksen annos-vasteesta valittu (hallinnollinen) arvo, jolla riskin katsotaan olevan hyväksyttävä raja-arvon asettamisajankohtana. Tämän vuoksi raja-arvoja tarkistetaan ja päivitetään jatkuvasti uuden tutkimustiedon pohjalta.

Sitovat raja-arvot

Valtioneuvosto on työturvallisuuslain nojalla antamissaan päätöksissä ja asetuksissa määrännyt eräille työpaikan ilman epäpuhtauksille sitovan raja-arvon.  Suurimmat sallitut pitoisuudet ja toimenpiderajat on asetettu kaikkia töitä koskien asbestille, bentseenille, kovapuupölylle, lyijylle ja vinyylikloridille.

Raja-arvoa ei saa ylittää, mutta jos raja-arvo kuitenkin ylittyy, työnantajan on heti vähennettävä altistuminen sellaiseksi, ettei raja-arvon ylitys toistu. Lisäksi on olemassa valtioneuvoston päätös lyijytyöstä, jossa on asetettu veren lyijypitoisuudelle sitovat toimenpiderajat. Raja-arvot löytyvät STM:n julkaisusta HTP-arvot 2014.

Haitalliseksi tunnetut pitoisuudet eli HTP-arvot

Haitalliseksi tunnetut pitoisuudet (HTP) ovat sosiaali- ja terveysministeriön arvioita työntekijöiden hengitysilman epäpuhtauksien pienimmistä pitoisuuksista, jotka voivat aiheuttaa haittaa tai vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle taikka lisääntymisterveydelle. Ne on vahvistettu työturvallisuuslain nojalla annetulla sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella (268/2014).

HTP-arvot on annettu aineen pitoisuutena hengitysvyöhykkeessä. Koko päivän altistumisessa ilmoitetaan kahdeksan tunnin keskiarvopitoisuus. Jos aineella on akuutteja vaikutuksia tai jos altistumisaika on lyhyt, tulee lyhytaikaisemmatkin altistumiset arvioida.  Mittauksen näytteenottoajan tulee olla mahdollisuuksien mukaan sama kuin HTP-arvon vertailuaika, 15 minuuttia.

HTP-arvot 2014 -julkaisu. Sosiaali- ja terveyministeriö.

Vahvistaessaan HTP-arvoja sosiaali- ja terveysministeriön on otettava huomioon Euroopan komission vahvistamat viiteraja-arvot. Euroopan komissio on julkaissut toistaiseksi tällaiset viiteraja-arvot 121 aineelle tai aineryhmälle.

HTP-arvot valmistellaan työturvallisuussäännöksiä valmistelevan neuvottelukunnan alaisessa HTP-jaostossa käyttämällä tarvittaessa asiantuntija-apua. Arvojen valmistelussa (perustelumuistion laadinta) käydään läpi ainetta tai aineryhmää koskeva kirjallisuus ja tutkimustieto sekä ehdotetaan niiden perusteella HTP-arvoa aineelle tai aineryhmälle.

HTP-arvojen perustelumuistiot ovat oheisissa dokumenteissa:

Työnantajan on otettava HTP-arvot huomioon työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa sekä työympäristön suunnittelussa, kun arvioidaan työntekijöiden altistumista ja mittaustulosten merkitystä.

Työilman epäpuhtausmittausten tulkintaan ja seurantatarpeen arviointiin on olemassa kansainvälinen EN 689-standardi, jonka Suomen Standardisoimisliitto SFS ry. on vahvistanut suomalaiseksi standardiksi. Standardissa annetaan hyvin kattavat ohjeet siitä, miten hengitystiealtistumisen arviointi pitäisi järjestää, jotta valtioneuvoston asetuksen velvoitteet täyttyisivät.   

Biologisten altistusindikaattorien raja-arvot

Biologisella altistumismittauksella eli biomonitoroinnilla tarkoitetaan arviointia elimistön kemikaalikuormasta tai viimeaikaisesta altistumisesta. Sillä tarkoitetaan myös altistumiseen liittyvän terveysriskin arviointia ja seurantaa biologisesta näytteestä tehdyllä analyysillä.

Biomonitoroinnissa työntekijältä kerätään tavallisimmin veri- tai virtsanäyte, josta määritetään altistavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Biomonitorointi huomioi kaikki altistumisreitit: ihon, hengitystien ja ruoansulatuskanavan. Kokonaisaltistuminen on erityisen tärkeä arvioitaessa altistumista ja altistumisen aiheuttamaa terveysriskiä aineille, jotka imeytyvät merkittävissä määrin ihon läpi tai jotka kertyvät elimistöön jatkuvassa, toistuvassa altistumisessa.

Biomonitoroinnilla voidaan siten täydentää työilman epäpuhtausmittauksista saatuja tuloksia. Biomonitoroinnin etuja ovat myös, että siinä voidaan todentaa usean reitin kautta tapahtuva altistuminen sekä huomioida yksilöiden väliset erot altistumisessa ja imeytymisessä.

Biomonitoroinnissa saatuja tuloksia verrataan ohjearvoihin, joista osa on valtioneuvoston asettamia ehdottomia raja-arvoja (esim. veren lyijy ja arseeni) ja osa sosiaali- ja terveysministeriön asettamia viiteraja-arvoja, jotka on johdettu työilman epäpuhtauspitoisuuden raja-arvosta eli HTP-arvosta. Viiteraja-arvo vastaa kahdeksan tunnin altistumista HTP-tasolla.

Näitä viiteraja-arvoja on asetettu arseenille ja sen epäorgaanisille yhdisteille, elohopealle ja sen epäorgaanisille yhdisteille, etyylibentseenille, fenolille, kromi (VI)-yhdisteille, ksyleenille, lyijylle ja sen epäorgaanisille yhdisteille, metyleenibis(2-kloorianiliinille) MOCA), rikkihiilelle, styreenille, tetrakloorieteenille, tolueenille ja trikloorieteenille. Raja-arvot ovat saatavissa STM:n julkaisusta HTP-arvot 2014.

Työterveyslaitoksen tuottamat ohjearvot

Työterveyslaitos on kymmenien vuosien ajan tuottanut työperäisen kemikaaliriskien arvioimiseksi ja vähentämiseksi biomonitoroinnin ohjearvoja, joita ovat altistumattomien viiteraja-arvo  ja biomonitoroinnin toimenpideraja.

Viiteraja-arvolla tarkoitetaan tutkimuksiin perustuvaa pitoisuutta, joka ei suomalaisissa yleensä ylity ilman työperäistä altistusta.

Toimenpideraja puolestaan osoittaa tason, jonka ylittävillä pitoisuuksilla on ryhdyttävä toimenpiteisiin altistumisen vähentämiseksi. Toimenpiderajan alapuolella pysyminen yleensä tarkoittaa, että vakavia terveyshaittoja ei ole odotettavissa työskenneltäessä tällaisissa olosuhteissa.

Ohjearvot ovat samalla tavalla terveysperusteisia kuin ilmapitoisuuksien arviointiin käytettävät HTP-arvot.  Ohjearvot ovat saatavissa Työterveyslaitoksen verkkopalvelussa.

Biomonitorointi. Työterveyslaitos.  

Tavoitetasot

Työterveyslaitos kehittää myös tavoitetasoja (hyvän työpaikan taso) työilman epäpuhtauksille sekä biologisten näytteiden pitoisuuksille. Tavoitetasot on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi. Niihin tulisi pyrkiä terveyshaittojen estämiseksi. Tavoitetasoja on asetettu etenkin syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille, joiden kohdalla tulisi pyrkiä mahdollisimman vähäiseen altistumiseen syöpäriskin takia. Tavoitetasoista esimerkkejä ovat muun muassa virtsan kromi- ja nikkelimittaus (U-Cr, U-Ni).

Kemiallisten, fysikaalisten tai biologisten haittatekijöiden tai työympäristöön liittyvien muiden muuttujien tavoitetasot. Työterveyslaitos.