Talousperusteiset syyt

Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.

Taloudellinen syy tarkoittaa yrityksen tuloksen heikkenemistä tai riittämättömyyttä ja näiden ennakointia. Tuotannollinen syy ja uudelleenjärjestelyt liittyvät työnantajan tuotannolliseen toimintaan ja siinä tapahtuviin muutoksiin. Olennaista on, että näistä syistä syntyy työtä koskevia pysyviä ja olennaisia seuraamuksia.

Jos mahdollista, työntekijä on koulutettava uusiin tehtäviin

Työsopimusta ei voi irtisanoa taloudellisista ja tuotannollisista syistä, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin. Irtisanomisperustetta ei katsota olevan ainakaan silloin, jos

  • työnantaja on ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin tehtäviin (ennen irtisanomista tai sen jälkeen)
  • töiden uudelleenjärjestelyistä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä.

Työntekijälle on tarjottava ensisijaisesti hänen työsopimuksensa mukaisia töitä. Jos tällaista työtä ei ole, tarjotaan muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan ja kokemustaan vastaavaa työtä.

Työnantajan koulutusvelvollisuus koskee sellaista uusien tehtävien edellyttämää koulutusta, jota voidaan pitää tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena molempien osapuolien kannalta.

Tuotannollisista ja taloudellista syistä tehtävän irtisanomisen menettelytavoista säädetään laissa yhteistoiminnasta yrityksissä (yhteistoimintalaki).

Työnantajalla on takaisinottovelvollisuus

Työnantajan on tarjottava taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotulle työntekijälle työtä, jos hän yhdeksän kuukauden kuluessa irtisanomisesta tarvitsee työntekijää samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin. Tarjoamisvelvollisuus koskee niitä irtisanottuja työntekijöitä, jotka ovat työnhakijoina TE-toimistossa.

Työnantajan on tiedusteltava paikalliselta työvoimaviranomaiselta, onko irtisanottuja henkilöitä työnhakijoina. Työnantaja voi myös ottaa yhteyttä suoraan irtisanottuihin henkilöihin. Työnantajalla ei kuitenkaan ole velvoitetta tarjota irtisanotulle työtä entisin ehdoin, mutta työsuhteen ehtojen on silti täytettävä lakien ja työehtosopimusten vähimmäisvaatimukset.

Jos työnantajalla on palveluksessaan lomautettuja työntekijöitä, kutsutaan nämä työhön ennen takaisinottovelvoitteen mukaisia toimia. Lisäksi osa-aikaisille työntekijöille on tarjottava mahdollisuutta lisätyöhön ennen kuin irtisanottuja voidaan kutsua takaisin. Työnantaja ei myöskään voi rikkoa irtisanomistilanteeseen liittyvää koulutusvelvoitettaan vetoamalla takaisinottovelvollisuuteensa.

Takaisinottovelvoite ei estä työnantajaa tarjoamasta harjoittelupaikkaa opiskelijalle, jos harjoittelua ei tehdä työsuhteessa.

Kiistatilanteissa työnantajalla on velvollisuus esittää näyttö siitä, että takaisinottovelvoite on täytetty.

Muutosturva tukee uudelleentyöllistymistä

Työsopimuslaissa on säädetty muutosturvasta. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotannollisin ja taloudellisin perustein irtisanottavalla työntekijällä on irtisanomisaikanaan oikeus palkalliseen työllistymisvapaaseen. Työllistymisvapaa on tarkoitettu työllistymisuunnitelman laatimiseen ja uuden työn etsimiseen.

Lisätietoa: Muutosturva irtisanomistilanteessa. TE-palvelut.