Sisältöjulkaisija

null Hellettä: työntekijöiden altistumisaikaa kuumuudelle rajoitettava

Hellettä: työntekijöiden altistumisaikaa kuumuudelle rajoitettava

6.6.2019

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on rajoitettava työntekijän altistumista turvallisuutta tai terveyttä haittaaville tai vaarantaville lämpöolosuhteille. Työnantajan velvollisuutena on teknisin toimenpitein huolehtia siitä, että lämpötila työpaikalla pysyy alle 28 asteessa, kun lämpötila ulkona on alle 25 astetta. Jos työpaikan lämpötila teknisistä toimenpiteistä huolimatta helteen vuoksi ylittää 28 astetta, on työntekijöiden altistumisaikaa kuumuudelle rajoitettava.

Kevyissä ja keskiraskaissa töissä on muodostunut vakiintuneeksi käytännöksi pitää kymmenen minuutin tauko kerran tunnissa tai tehdä jaksoittain esimerkiksi muuta työtä viileämmässä työtilassa, jos lämpötila työpaikalla on yli 28 astetta. Lämpötilan ollessa yli 33 astetta vastaava aika on viisitoista minuuttia. Tätä suuremmissa lämpötiloissa ja raskaissa ruumiillisissa töissä on ryhdyttävä erityisiin suojelutoimiin. Niitä ovat esimerkiksi työntekijän lämpösairausriskin selvittäminen, erityisen suojavarustuksen käyttäminen ja usein toistuva työn tauottaminen.

Ensisijaisia keinoja lämpökuormituksen vähentämisessä työpaikalla ovat lämpölähteiden eristämiseen ja ilmanvaihtoon liittyvät tekniset ratkaisut. Esimerkiksi suora auringonpaiste työhuoneen ikkunan läpi on syytä estää. Myös erilaiset jäähdytyskoneet voivat tuoda helpotusta helteellä työskentelyyn.

Työntekijä voi itse vähentää lämpörasitusta valitsemalla työhön sopivan kevyen ja väljän vaatetuksen sekä nauttimalla riittävästi nestettä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi veden tai laimean mehun nauttimista 1–2 dl kerrallaan 3–4  kertaa tunnissa. Jos hikoilemalla menetettyä nestettä ei korvata juomalla, elimistö kuivuu. Kuivuminen kuormittaa verenkiertoa, nostaa sisäelinten lämpötiloja ja lisää äkillisten lämpösairauksien riskiä. Pahimmillaan tämä voi johtaa lämpöpyörtymiseen tai jopa lämpöhalvaukseen.