Sisältöjulkaisija

null Lohjan ja Karkkilan työsuojelutarkastukset: yhteistyö työsuojeluasioissa toimii, vaarojen arvioinnissa petrattavaa

Lohjan ja Karkkilan työsuojelutarkastukset: yhteistyö työsuojeluasioissa toimii, vaarojen arvioinnissa petrattavaa

Mediatiedote 28.10.2016 Etelä-Suomi

Lohjalla ja Karkkilassa tehtiin tämän viikon keskiviikkona ja torstaina (26.­-­27.10.) tehostettua työsuojeluvalvontaa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastajat tarkastivat yhteensä 95 työpaikkaa, joista 71 oli Lohjalla ja 24 Karkkilassa. Työpaikat edustivat hyvin laajasti eri aloja: tarkastettujen joukossa oli mm. pesulaa, parturi-kampaamoa, maanrakennusliikettä, autokoulua, konsultointipalveluja ja hautaustoimistoa.

Tarkastetuista asioista parhaiten työpaikoilla oli hoidettu työsuojelun yhteistoiminta ja työntekijöiden perehdytys. Eniten puutteita oli työn vaarojen selvittämisessä sekä arvioinnissa. Lisäksi työterveyshuolto puuttui 12 työpaikalta. Työterveyshuolto tulee järjestää, jos työpaikalla on yksikin työntekijä.

Työsuojelun yhteistoiminta tarkoittaa sitä, että työnantaja tekee työntekijöiden kanssa yhteistyötä työn terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Yhteistyötä tulee tehdä kaikenkokoisilla työpaikoilla, mutta yli kymmenen hengen työpaikoilla työntekijöiden tulee valita keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu. Työsuojelun yhteistoiminta ja työntekijöiden perehdytys olivat kunnossa 90:lla työpaikalla.

Työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa oli puutteita 27 työpaikalla. Puutteita havaittiin muun muassa siinä, että arviointi ei ollut ajan tasalla tai riittävä kattava. Esimerkiksi työssä jaksamiseen liittyviä kuormitustekijöitä tai ergonomiaa ei aina ollut huomioitu. Työpaikoille annettiin ohjeistusta näiden asioiden kuntoon saattamiseksi.

Työnantajat ja työntekijät suhtautuivat tarkastuksiin pääsääntöisesti erittäin positiivisesti, ja tarkastuksilla heräsi paljon hyvää keskustelua työsuojelusta. Työnantajat kysyivät tarkastajilta neuvoa muun muassa siihen, miten väkivallan uhkaan tulee varautua ja miten psykososiaalista kuormitusta pitäisi käsitellä työntekijöiden kanssa.

Yrittäjät kysyivät paljon työntekijän palkkaamisesta

Monet yrittäjät olivat hyvin kiinnostuneita siitä, mitä pitää tehdä jos palkkaa yritykseen ensimmäistä kertaa työntekijän. Heille tarkastajat kertoivat muun muassa työterveyshuollon järjestämisestä, työsopimuksista, tapaturmavakuutuksista ja työaikakirjanpidosta. Yrityksiä neuvottiin myös hakemaan lisätietoja www.tyosuojelu.fi -verkkopalvelusta.

Sekä työnantajat että työntekijät voivat kysyä työsuojeluasioissa neuvoa työsuojeluviranomaisen puhelinneuvonnasta numerosta 0295 016 620. Verkkopalvelusta www.tyosuojelu.fi löytyy lisätietoa mm. näistä aiheista: työterveyshuolto, vaarojen arviointi, psykososiaalinen kuormitus, fyysinen kuormitus, väkivallan uhka, työsuojelun yhteistoiminta, ja työntekijöiden perehdytys.

Työsuojelutarkastus Lohjalla

Työsuojelutarkastajat kävivät kahden päivän aikana yhteensä 95 työpaikalla Lohjalla ja Karkkilassa. Yksi tarkastettavista työpaikoista oli SKV Kiinteistövälityksen Lohjan toimisto.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Jari Nykänen
p. 0295 016 321, etunimi.sukunimi@avi.fi

Mediapalvelu:
Viestintäasiantuntija Virpi Saarinen
p. 0295 016 021, etunimi.sukunimi@avi.fi 

Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
www.tyosuojelu.fi

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Se valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on mahdollisimman tervettä ja turvallista. Alueella työskentelee 1,1 miljoonaa henkilöä ja valvottavia työpaikkoja on 120 000.