Metsäliitto Osuuskunnalle yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta

Mediatiedote 12.11.2021

Etelä-Savon käräjäoikeus on tänään 12.11. tuominnut Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon, koska Metsäliitto oli laiminlyönyt järjestää Punkaharjun vaneritehtaan esimiesten työturvallisuuteen liittyvät tehtävät ja valvonta niin, että työturvallisuuslain mukaiset velvollisuudet tulevat hoidetuiksi.    

Punkaharjun vaneritehtaalla on vanerilevyjen lajittelulaite, jossa on turvalaitteena turvamatot. Turvamattojen tarkoituksena on estää koneen toimintaa ohjaavaa työntekijää käynnistämästä konetta vahingossa sellaisessa tilanteessa, jossa koneen vaara-alueella on työntekijä. Turvamatoissa oli loppuvuonna 2017 ilmennyt toimintahäiriöitä, minkä vuoksi työnjohtaja oli antanut tehtaan sähköasentajalle tehtäväksi kytkeä ne pois käytöstä. Tästä aiheutui vaara, että konetta ohjaava työntekijä käynnistää koneen vahingossa ja toinen työntekijä jää koneen puristamaksi ja vammautuu tai kuolee. Koneella sattuikin helmikuussa 2019 tapaturma, jossa työntekijä jäi koneen työliikkeen puristamaksi. Hän selvisi kuitenkin jalkaan tulleella vammalla.

Työntekijät olivat tehneet tehtaalla käytössä olleella ilmoitusjärjestelmällä ilmoituksen, jossa he olivat vaatineet, että kahden työntekijän yhtäaikainen työskentely koneella on kiellettävä kunnes uudet turvamatot on saatu tehtaalle. Tehtaan tuotantopäällikkö oli nähnyt ilmoituksen, mutta hän ei ollut kaksistaan työskentelyä kieltänyt.

Työnjohtaja ja tuotantopäällikkö eivät olleet ilmoittaneet vaaraa aiheuttavasta koneesta ylemmille esimiehille, minkä vuoksi he eivät olleet tulleet siitä tietoiseksi eivätkä voineet valvoa, että se tulee korjatuksi. Työnantaja ei ollut määritellyt esimiesten työturvallisuuteen liittyviä tehtäviä, kuten epäkohdista raportointia ja turvallisuuspuutteiden korjaamisen valvontaa riittävän hyvin niin, että epäkohdat olisivat tulleet korjattua. Näin ollen Metsäliitto Osuuskunta oli laiminlyönyt järjestää toimintansa työturvallisuuslain mukaisesti, minkä vuoksi oikeus tuomitsi sen 40 000 euron yhteisösakkoon. Metsäliitto on tuomittu työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon jo kaksi kertaa aikaisemmin. Vuonna 2020 tuomittu yhteisösakko oli 30 000 euroa ja vuonna 2016 tuomitun yhteisösakon määrä oli 100 000 euroa.  

Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomio numero R 20/1089

​​​​​​​Lisätiedot:
​​​​​​​Ylitarkastaja Sampo Pelkonen, puhelin 029 501 6995, [email protected]
Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue, Mikkelin toimipaikka    
 

Lisätiedot: