

Ajankohtaista
Pohjoismaiden työsuojeluasiantuntijat kokoontuvat Tampereelle
Pohjoismainen työympäristökonferenssi kerää noin sata eri pohjoismaalaista työsuojeluasiantuntijaa Tampereelle 7.- 9. kesäkuuta. Kokoukseen osallistuu myös edustajia eri Pohjoismaiden tutkimuslaitoksista. Konferenssin teemana on riskiin perustuva työsuojeluvalvonta ja tavoitteena on käydä keskustelua riskiin perustuvasta valvonnasta työsuojelussa sekä tiedon ja hyvien käytäntöjen jakaminen eri Pohjoismaiden kesken.
Työsuojeluviranomainen valvoo työsuojelulainsäädännön noudattamista työpaikoilla. Valvonta on tehokkaampaa suunnattuna erityisille riskialttiille aloille ja työpaikoille. Kokouksessa esitellään viranomaisten käytettävissä olevia eri toimintamalleja työsuojelun valvonnan suuntaamiseen riskialttiille aloille, työpaikoille ja ammatteihin, joissa valvonnan tarve on huomattava ja työolosuhteet parannettavissa valvonnalla. Muun muassa Norjassa ja Tanskassa tutkimuslaitokset ovat kehittäneet alakohtaisia työympäristöindikaattoreita ja työmenetelmiä riskien kartoitukseen.
Pohjoismainen työympäristökonferenssi on osa Suomen puheenjohtajuutta Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2016.
Lisätietoja:
Hannele Jurvelius, ylitarkastaja, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 0295 163486