Potilas kuristi sairaanhoitajaa – Varkauden kaupungille ja sairaalan esihenkilöille tuomio työturvallisuusrikoksesta

Mediatiedote 2.12.2022

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tänään 2.12.2022 tuominnut Varkauden sairaalan palvelualuepäällikön ja osastonhoitajan työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistuksiin ja kaupungin yhteisösakkoon, koska sairaalassa ei ollut toteutettu riittäviä toimenpiteitä, joilla potilaiden aiheuttamat väkivallan uhkatilanteet olisi estetty.

Varkauden kaupungin sairaalan sisätauti-kirurgian osastolla sattui lokakuussa 2019 tapaturma, kun hoidettavana ollut potilas oli yllättäen ryhtynyt kuristamaan kurkusta häntä hoitamaan mennyttä sairaanhoitajaa. Tilanteessa oli ollut paikalla kolme sairaanhoitajaa, mutta potilas oli isokokoinen ja vahva, ja hän oli saanut jatkettua kuristamista niin kauan, että sairaanhoitaja menetti tajuntansa. Hoitajalle aiheutui fyysisiä ja psyykkisiä vammoja, joiden vuoksi hän joutui olemaan pitkään pois töistä.   

Työpaikalla oli käytössä niin sanottu HaiPro-järjestelmä, jolla työntekijät olivat ilmoittaneet työnantajalle potilaiden uhkaavasta käytöksestä. Esihenkilöt eivät kuitenkaan olleet riittävästi reagoineet työntekijöiden tekemiin ilmoituksiin ja toteuttaneet riittäviä turvallisuusjärjestelyjä, jotta potilaat eivät pääse aiheuttamaan väkivallan vaaraa aiheuttavia tilanteita. Käräjäoikeus tuomitsi sairaalan palvelualuepäällikön ja osastonhoitajan työturvallisuusrikoksesta, koska he olivat laiminlyöneet huolehtia siitä, että tapaturmaan johtaneessa tilanteessa on riittävä määrä sellaisia työntekijöitä, joilla on väkivaltaisesti käyttäytyvän henkilön hallitsemiseen riittävät fyysiset ja muut henkilökohtaiset edellytykset tai niiden puuttuessa erilliset turvamiehet. 

Palvelualuepäällikkö ja osastonhoitaja saivat tuomion myös siitä, että he olivat laiminlyöneet huolehtia, että osaston työntekijöille annetaan jatkuvasti ja riittävän usein toistuvasti väkivaltaan liittyvää koulutusta. Lisäksi he olivat laiminlyöneet huolehtia, että hoitajilla ja muilla työntekijöillä on normaalin hälytysjärjestelmän lisäksi kunkin työntekijän henkilökohtaisesti ulottuvilla oleva mahdollisuus avun hälyttämiseen. 

Käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta palvelualuepäällikölle 18 päiväsakkoa, joista hänelle tulee hänen tuloillaan maksettavaa vähän yli 1 000 euroa ja osastonhoitajalle 25 päiväsakkoa, joka tekee hänelle maksettavaa 925 euroa. Oikeus tuomitsi lisäksi Varkauden kaupungille sen toiminnassa tapahtuneesta työturvallisuusrikoksesta 5 000 euron yhteisösakon. Oikeus tuomitsi kaupungin maksamaan myös tapaturmaan joutuneelle sairaanhoitajalle oikeudenkäyntikuluja ja korvauksia yli 20 000 euroa.

Ylitarkastaja Sampo Pelkonen muistuttaa, että työnantajan velvollisuuksien täyttämiseksi ei riitä, että vaarat arvioidaan ja niiden poistamiseksi tarvittavat toimenpiteet kirjataan vaarojen arviointeihin ja työntekijöille annettaviin ohjeisiin. Työnantajalla on myös velvollisuus huolehtia siitä, että kussakin työtilanteessa toteutetaan töiden ja työolojen järjestelyt niin, että työntekijöihin kohdistuvat vaaratilanteet ehkäistään ennalta.

Kyseisellä työpaikalla oli esimerkiksi ohjeita, joihin oli kirjattu, että työntekijöillä on mahdollisuus soittaa väkivallan uhkatilanteessa vartija. Tällainen ohjeistus ei riitä, koska vastuu vartijan järjestämiseen jää tällöin työntekijöille tilanteissa, joissa väkivallan uhka on jo toteutumassa. Työnantajan edustajat eivät voi siirtää erilaisissa käytännön työtilanteissa tarvittavien ratkaisujen tekemistä työntekijöiden toteutettavaksi, vaan esihenkilöiden velvollisuutena on tarvittavilla järjestelyillä ehkäistä ennalta työntekijöille aiheutuvien vaaratilanteiden syntyminen.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio numero R 21/2359.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Sampo Pelkonen, 029 501 6995, [email protected]
Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue