Mediatiedotteet ja verkkouutiset hero-kuva Mediatiedotteet ja verkkouutiset hero-kuva

Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

null Rantasalmelaiselle hirsitehtaalle ja sen edustajille sakot suojaamattomasta konelinjasta

Rantasalmelaiselle hirsitehtaalle ja sen edustajille sakot suojaamattomasta konelinjasta

Mediatiedote 20.4.2017 Itä-Suomi

Etelä-Savon käräjäoikeus on tänään tuominnut hirsiä ja rakennusten puisia runkotolppia valmistavan Lameco LHT Oy:n ja sen edustajat sakkorangaistuksiin sekä vahingonkorvauksiin, koska yhtiön edustajat eivät olleet suojanneet yhtiön Rantasalmella sijaitsevan tehtaan tuotantolinjalla olleita vaarakohtia.

Yhtiön Rantasalmen tehtaalla oli otettu keväällä 2015 koekäyttöön konelinja, jossa oli ollut suojaamaton aukko sekä telojen ja hammaspyörien suojaamattomia nieluja. Konelinjalla sattui tapaturma kun työntekijä oli kävellyt linjan suojaamattomasta aukosta, jolloin hän oli jäänyt linjalla liikkuneen lankun puristamaksi.

Käräjillä syytettynä olleet yhtiön toimitusjohtaja ja tehdaspäällikkö vetosivat siihen, että konelinjan suojia ei ollut vielä asennettu, koska kyseessä oli tuotantolinjan käyttöönottoon liittyvä koeajo. He kertoivat myös, että tehdaspäällikkö oli aktiivisesti valvonut linjan koekäyttöä ja kaikki tarvittavat suojat olisi asennettu ennen konelinjan ottamista tuotantokäyttöön. Syytetyt vetosivat myös siihen, että tapaturmaan joutuneelle työntekijälle oli täysin selvää, että konelinjan aukkokohtaan ei saanut mennä.  

Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, että konelinjojen on oltava suojattuna tapaturmat estävillä suojilla myös niiden koekäyttötilanteissa, ja että koeajovaiheessa konelinjan suojaamistarve nimenomaan korostuu, koska työnantajan on tällöin varauduttava myös yllättäviin tilanteisiin.  

Oikeus totesi, että yhtiön edustajat ovat syyllistyneet työturvallisuusrikokseen ja vammantuottamukseen, mutta heidän laiminlyöntinsä eivät ole erityisen vakavia tai moitittavia. Oikeus tuomitsi toimitusjohtajalle 50 päiväsakkoa, josta hänelle tulee maksettavaa 2 250 euroa ja tehdaspäällikölle 80 päiväsakkoa, josta tulee maksettavaa 3 200 euroa.

Tuomittu toimitusjohtaja vetosi yhteisösakon tuomitsematta jättämiseksi siihen, että hän omisti 100 % Lameco Oy:n täysin omistavan emoyhtiön Eurotimber Oy:n osakkeista, joten jos yhtiö tuomittaisiin yhteisösakkoon, niin hän saisi samasta teosta kaksinkertaisen rangaistuksen. Käräjäoikeus kuitenkin tuomitsi yhtiön 5 000 euron yhteisösakkoon. Yhteisösakon rahamäärässä oikeus otti huomioon sen, että yhtiö on yrityssaneerauksessa, sen toiminta on tappiollista ja taloudellinen asema heikko.

Sakkorangaistusten lisäksi oikeus tuomitsi yhtiön ja sen edustajat yhteisvastuullisesti korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikuluja 3 955 euroa sekä hänelle sattuneesta tapaturmasta vahingonkorvauksia 19 000 euroa.   

Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomio R 16/821

 

Lisätietoja
Ylitarkastaja Sampo Pelkonen, puhelin 029 501 6995, sampo.pelkonen@avi.fi
Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue, Mikkelin toimipaikka