Tikkaat kaatuivat ja työntekijä putosi – rakennuttajille ja työnantajalle sakot työturvallisuusrikoksesta

Mediatiedote 2.3.2020

Helsingin hovioikeus on pysyttänyt Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomitsemat sakkorangaistukset.  Käräjäoikeus tuomitsi omakotitaloa rakennuttaneet henkilöt 40 päiväsakon sakkorangaistuksiin ja rakennusfirman toimitusjohtajan 50 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Hovioikeus antoi tuomionsa 26.2.2020.

Käsiteltävänä oli nojatikkaiden työturvallisuusmääräysten vastainen käyttö rakennustyössä. Tapauksessa työntekijä oli siirtynyt nojatikkaita pitkin alas parvelta, jolloin nojatikkaat olivat luistaneet ja työntekijä oli pudonnut noin 2,5 metrin korkeudelta betonilattialle ja loukkaantunut vakavasti. Tikkaat olivat kiinnittämättömät siten, ettei niiden kaatumista tai luisumista ollut teknisillä toimilla estetty. Työtapaturma sattui 4.9.2015.

Hovioikeus katsoi, ettei tikkaiden käyttöä tai kulkua työkohteeseen ollut työturvallisuusmääräysten edellyttämällä tavalla suunniteltu eikä työntekijöille annettu ohjeita parvelle kulkemisesta. Oikeuden mukaan mm. tikkaiden käyttöä koskevilla säännöksillä pyritään estämään juuri sellaisia putoamisvahinkoja, jollaisesta tässä tapauksessa on ollut kysymys. Rakennuttajina toimineet henkilöt eivät olleet nimenneet rakennustyöhön päätoteuttajaa, minkä vuoksi rakennuttajina he ovat vastanneet päätoteuttajalle säädetyistä työturvallisuusvelvoitteista.   

”Nojatikkaiden käyttö on aiheuttanut paljon vakavia työtapaturmia rakennustyössä, minkä vuoksi niiden käyttöä on työturvallisuussäännöksissä selkeästi rajoitettu ja nojatikkaiden käyttöä tarkasti säännelty. Turvallisena nousutienä voidaan pitää esimerkiksi kaitein varustettuja portaita tai askelmallista telinetornia”, kertoo työsuojelulakimies Anna Tiainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Jos tikkaita käytetään, on tällöin huomioitava niiden käyttöä koskevat työturvallisuusmääräykset.

Helsingin hovioikeuden tuomio, asianumero R 18/910

Lisätiedot:
Lakimies Anna Tiainen, puh. 029 501 6448, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto