Työnantajan pitää kuulla työntekijöiden lomatoiveet ja ilmoittaa lomasta ajoissa

Verkkouutinen 14.3.2023

Ennen loman määräämistä työnantajan on varattava työntekijälle tilaisuus esittää mielipide loman ajankohdasta, mutta työnantaja päättää vuosiloman ajankohdan. Vuosilomalain pääsäännön mukaan loman ajankohdasta tulee ilmoittaa mahdollisimman aikaisin, viimeistään kuukautta ennen loman alkamista. Jos kuukauden ilmoitusaikaa ei voida noudattaa, tulee loman aloittamisesta ilmoittaa viimeistään kaksi viikkoa ennen loman alkamista. Tähän pitää kuitenkin olla perusteltu syy: esimerkiksi työnantajan sairastuminen voi oikeuttaa siihen, että loman ilmoitusaika lyhenee kuukaudesta kahteen viikkoon.

” Kesäloma kokonaisuudessaan on pyrittävä antamaan yhdenjaksoisena, mutta työnantaja ja työntekijä saavat sopia, että työntekijä pitää 12 arkipäivää ylittävän loman osan yhdessä tai useammassa jaksossa”, kertoo työsuojelutarkastaja Jukka Kurki Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Kesälomakausi alkaa 2. toukokuuta ja päättyy 30. syyskuuta. Vuoden 2023 kesälomakaudella on annettava vuosiloma, joka on ansaittu 1.4.2022–31.3.2023 välisenä aikana. Tätä kutsutaan lomanmääräytymiskuukausiksi. Vuosilomaa ansaitaan työsuhteen pituuden mukaan joko kaksi arkipäivää tai kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.

Vuosilomaan liittyy vuosilomapalkka. Se voidaan maksaa palkan yhteydessä tai erikseen. Mahdollisesta lomarahasta taasen on sovittu työehtosopimuksilla. ”Vuosilomapalkan lähtökohtana on, että se on säännölliseen tai keskipäiväpalkkaan perustuva. Vuosilomapalkka maksetaan juuri ennen loman alkua tai esimerkiksi jonain lomakauden tavanomaisena palkanmaksupäivänä, jos niin on sovittu”, Jukka Kurki muistuttaa.

Vuosilomasta säädetään vuosilomalaissa (162/2005). Jos työsuhteessa sovelletaan työehtosopimusta, voi siinä olla tarkentavia määräyksiä esimerkiksi lomarahasta. Sovellettava työehtosopimus on merkitty työsopimukseen. 

”Työsuojeluviranomaisen työsuhdeneuvontaan tulee joka kevät runsaasti yhteydenottoja koskien vuosiloman antamista ja vuosilomapalkkaa”, Jukka Kurki sanoo.

Lisätietoja vuosilomasta löytyy Tyosuojelu.fi-verkkopalvelusta.

Työsuojeluviranomaisten valtakunnallinen puhelinneuvonta toimii numerossa 0295 016 620 maanantaista perjantaihin klo 9.00–15.00.

Vuosilomainfo – työsuojeluviranomaisten verkkoseminaari ja podcast

Lisätiedot:
Tarkastaja Jukka Kurki, 0295 016 006, [email protected]
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue