Kun hän avaa konepajan oven, katsovat äänettömät koneet häntä joka taholta: sorvit, porauskoneet, höylät ja jyrsinkoneet. Ne ikäänkuin tervehtivät, nyökkäävät päätään. Muutaman minuutin kuluttua, kun pilli on viheltänyt, ne lähtevät pyörimään. Nyt seisoskelevat miehet ryhmissä siellä ja täällä ja keskustelevat. Hän kulkee heidän ohitseen ja nyökyttää hyvää huomenta jokaiselle. Työkalu- kopissa istuu jo hänen apulaisensa, hyvin nuori poika, tuhruisena ja puolinukuksissa. Hän ei ole nukkunut tarpeekseen ja kymmenen vuoden kulutta sen voi hyvin nähdä hänen kasvoistaan. Tuollainen oli Samuelkin kaksitoista vuotta sitten, nyt hänellä on pussit ja ryppyjä silmien ympärillä.

Toivo Pekkanen; Tehtaan varjossa