

Ajankohtaista
Työturvallisuusjutussa sakot päätoteuttajan ja rakennuttajan edustajille sekä turvallisuuskoordinaattorille
Pirkanmaan käräjäoikeus on 27.6.2017 tuominnut kangasalalaisen rakennusliikkeen työnjohtajan 80 ja projektipäällikön 60 päiväsakon eli 2 320 ja 2 040 euron sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta ja sekä eriasteisesta vammantuottamuksesta. Rakennusliike tuomittiin 25 000 euron yhteisösakkoon. Rakennuttajan edustaja tuomittiin 15 päiväsakon eli 630 euron sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja turvallisuuskoordinaattori 25 päiväsakon eli 1 550 euron sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.
Käsiteltävänä oli Tampereella kesäkuussa 2015 sattunut puolitoistavuotiaan lapsen loukkaantumiseen johtanut putoamistapaturma. Rakennusliike oli tekemässä lattian pinnoitustyötä pääkonttorirakennuksessa toisen kerroksen tasanteella. Työn toteuttamiseksi kaiteiden teräsrakenteista oli poistettu lasilevyt. Mitään korvaavia suojarakenteita ei käytetty. Rakennustöiden vaikutusaluetta ei myöskään ollut millään tavalla merkitty eikä rakennustyömaasta kertovia varoitusmerkintöjä ollut. Myöskään ulkopuolisten pääsyä vaara-alueelle ei ollut estetty. Lasilevyt olivat olleet poissa noin viikon ajan, kun rakennuksessa isänsä kanssa käymässä ollut lapsi putosi kaiteen välistä noin neljän metrin korkeudelta alas aulan kivilattialle loukkaantuen.
Työsuojeluviranomainen totesi, että paitsi että alueen rajoittaminen ja putoamissuojaus oli laiminlyöty suunnitella ja toteuttaa, myös viikkotarkastukset oli laiminlyöty. Turvallisuuskoordinaattori ei ollut laatinut turvallisuusasiakirjaa eikä valvonut suunnitelmien ja tarkastusten olemassaoloa. Rakennuttajan taholta ei ollut valvottu turvallisuuskoordinaattorin toimintaa.
Käräjäoikeus totesi, että oli pitkälti riidatonta, että työmaata ei ollut rajattu eikä putoamissuojausta toteutettu. Työnjohtaja oli laiminlyönyt turvallisuuden kannalta olennaisia putoamissuojaussuunnitelmia ja kunnossapitotarkastuksia. Projektipäällikön olisi tullut valvoa alaistaan. Turvallisuuskoordinaattori oli ryhtynyt tehtäväänsä vähäisellä kokemuksella, mutta ei ollut huolehtinut lakimääräisistä tehtävistään. Rakennuttajan edustaja puolestaan ei ollut valvonut turvallisuuskoordinaattorin toimia. Käräjäoikeus totesi, ettei rakennuttaja voi laiminlyödä omia velvoitteitaan pelkästään palkkaamalla tehtävään jonkun toisen henkilön.
Loukkaantuneelle lapselle määrättiin maksettavaksi korvauksia kivusta, särystä, tilapäisestä haitasta ja oikeudenkäyntikuluista yhteensä yli 30 000 euroa.
Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 17/1415
Lisätietoja: Lakimies Jouni Kallioluoma, jouni.kallioluoma@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue