Sisältöjulkaisija

null Valio Oy:lle 10.000 euron yhteisösakko suojaamattomasta rullakuljettimesta

Valio Oy:lle 10.000 euron yhteisösakko suojaamattomasta rullakuljettimesta

Mediatiedote, Ei-etusivulle 15.6.2016 Länsi- ja Sisä-Suomi

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on 15.6.2016 tuominnut Valio Oy:n 10.000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön Toholammin tehtaan tuotantovastaava tuomittiin 10 päiväsakon eli 330 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Käsiteltävänä oli Toholammilla marraskuussa 2013 sattunut työtapaturma. Työntekijä oli pesemässä pakkaamon rullakuljetinrataa. Hän huuhteli rataa vesiletkun avulla. Hänellä oli pesutyössä suojakäsineet kädessä. Huuhtoessaan radan etureunaa hänen oikean kätensä nimetön sormi jäi suojaamattoman voimansiirtoketjun ja vetorattaan väliin loukkaantuen.

Rullakuljetinradassa ollut voimansiirtoketjun ja hammasrattaan muodostama puristumiskohta oli alun perin ollut suojattuna, mutta radalla tehtyjen muutostöiden yhteydessä suoja oli jäänyt asentamatta takaisin paikoilleen.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että työnantaja oli laiminlyönyt huolehtia, että huolto- ja korjaustöiden vuoksi poistetut suojat asennetaan ennen koneen uudelleenkäynnistämistä paikalleen.

Käräjäoikeus totesi, että vastuu rullakuljetinradan työturvallisuuden vastaisesta tilasta on katsottava olevan viime kädessä laitteiden ja koneiden turvallisuuden valvonnasta vastuussa olevalla tuotantovastaavalla. Vaikka hänellä ei ollut erityistä velvollisuutta itse tarkastaa rullakuljetinrataa, hänen olisi tullut asemansa puolesta huolehtia ja olla selvillä siitä, että kun muutostyöt radalla oli tehty, tämä työ myös tulee tarkastetuksi.

Yhteisösakon osalta käräjäoikeus totesi, että asiassa esitetty selvitys ei viittaa siihen, että Valio Oy:n suhtautuminen työsuojeluasioihin olisi välinpitämätöntä. Rullakuljetinrata oli ollut suojaukseltaan työturvallisuusmääräysten vastaisessa tilassa noin puolentoista vuorokauden ajan ja suojauksen puuttuminen on aiheuttanut työtapaturman. Laiminlyöntiä ei voida pitää vähäisenä. Lisäksi laiminlyönti on liittynyt läheisesti Valio Oy:n toimialaan ottaen huomioon, että kysymys on ollut meijerituotteiden valmistamisen kannalta keskeisten työvälineiden välttämättömästä puhdistamisesta. Laiminlyönti olisi saattanut kestää vielä pidempäänkin, ellei tapaturmaa olisi sattunut ja suojauksen puutetta huomattu.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeuden asia nro R 15/267

Lisätietoja: Lakimies Jouni Kallioluoma, puh. 0295 018 659
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue