Korjaamon esimiehelle sakkorangaistus työturvallisuuden vaarantamisesta

Mediatiedote 27.9.2022

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi yhtiön korjaamoesimiehen työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistukseen. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan korjaamoesimies ei riittävällä tavalla huolehtinut työympäristön ja työtapojen turvallisuudesta eikä siitä, että putoamisvaara torjuttiin asianmukaisesti. Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että korjaamoesimies rikkoi valvontavelvollisuuttaan. Käräjäoikeus antoi tuomion 21.9.2022.

Yhtiön työntekijä nousi tikkailla huollossa olleen linja-auton katolle, jolloin tikkaat luistivat alta ja työntekijä loukkasi itsensä. Kun asiaa käsiteltiin käräjäoikeudessa, tapaturmalla ja tikkaiden käyttämisellä ei kuitenkaan ollut keskeistä merkitystä. Tämän vuoksi käräjäoikeudessa asiaa käsiteltäessä tapaturman sattumisajankohta ei ollut esillä, vaan esillä oli ajanjakso (1.8.2017 – 9.1.2020), jolloin putoamissuojaus linja-auton katolla työskenneltäessä oli puuttunut. 

Käräjäoikeus arvioi, oliko putoamissuojaus korkealla työskenneltäessä järjestetty ja ohjeistettu riittävällä tavalla. Lisäksi arvioitiin, oliko korjaamoesimies syyllistynyt menettelyllään rikokseen.

Esimiehellä oli velvollisuus huolehtia työturvallisuudesta

Käräjäoikeuden käsittelyn aikana tuli ilmi, että korjaamolla oli kaksi telinettä korkealla työskentelyä varten. Näitä oli myös ohjeistettu käyttämään. Tapaturman jälkeen korjaamolle oli kuitenkin hankittu putoamisvaljaat ja vaijeri. Korjaamoesimiehen mukaan mainittu hankinta oli ollut niin kallis, että päätösvalta hankinnasta ei ollut hänellä, vaan hänen esimiehellään.

Käräjäoikeus katsoi, että korjaamoesimiehellä oli kuitenkin ollut työnantajan edustajana velvollisuus tarkkailla työympäristöä ja työtapojen turvallisuutta sekä vähintään ottaa esille tarve valjaiden hankkimisesta. Korjaamoesimiehen rikosoikeudellinen vastuu ei siis poistunut sillä, että hänellä ei ollut valtaa päättää kalliista hankinnoista. Asian käsittelyn aikana ei selvinnyt muutakaan syytä, miksi valjaita ja vaijeria ei ollut hankittu jo aiemmin.

Käräjäoikeus katsoi lisäksi, että valjaiden hankkiminen ja niiden käytön ohjeistaminen on sellainen aiheellinen varotoimi, jolla putoamisvaara korkealla työskenneltäessä voidaan tehokkaasti estää. Koska työhön ei ollut käytettävissä turvavaljaita eikä vaijereita, on ollut mahdollista, että putoaminen ja loukkaantuminen voisi tapahtua korkealla työskenneltäessä, vaikka työ tehtäisiin telineillä.

Työturvallisuusrikos on vaarantamisrikos

Koska työturvallisuusrikos on vaarantamisrikos, ei sattuneella työtapaturmalla ja tikkaiden käyttämisellä ollut asiassa keskeistä merkitystä. Työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen ei siis edellytä tapaturman sattumista. Työsuojelulakimies Anna-Maija Heino muistuttaa, että työnantajan tulee huolehtia työturvallisuudesta ennakoivasti.  

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 21.9.2022 numero 22/136750. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lisätiedot: 
Lakimies Anna-Maija Heino, puh. 0295 016 657 [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto