Puutteet työturvallisuudessa ja työmaalla toimivien työnantajien toimintojen yhteensovittamisessa toi sakot työnjohtajalle ja pääurakoitsijalle

Mediatiedote 28.9.2021

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi yhteisellä rakennustyömaalla pääurakoitsijan asemassa toimineen yhtiön vastaavan työnjohtajan 15 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi päätoteuttajana toiminut yhtiö tuomittiin 10 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 17.9.2021.

Tuomio koski Tampereella 11.9.2019 tapahtunutta työtapaturmaa. Aliurakoitsijan työntekijä oli ollut työskentelemässä rakenteilla olleen kerrostalon porrashuoneessa ns. valoaukon kohdalla ensimmäisessä kerroksessa. Suoraan työntekijän yläpuolella, kolmannessa kerroksessa, aliurakoitsijan työntekijät asensivat seinäelementtiä valoaukon kohdalle. Työntekijät asensivat seinäelementtiä valoaukon päälle asennetun työtason päällä. Työtaso ei peittänyt valoaukkoa kauttaaltaan, vaan ainakin yhteen sivuun oli jäänyt aukko.

Asentajat olivat laskeneet elementin asennuslevyjen päälle, mutta koska se ei ollut mennyt aivan paikalleen, yritti asentaja siirtää sitä alumiinisella elementtikangella oikeaan asemaan. Tässä yhteydessä asennettavan elementin alapuolella olleen elementin reuna murtui ja elementtikanki lipesi asentajan kädestä ja putosi työtason ja seinän välistä olevasta raosta alas osuen alapuolella työskennelleen työntekijän selkään.

Käräjäoikeus katsoi päätoteuttajana toimineen yhtiön vastaavan työnjohtajan laiminlyöneen yhteensovittaa yhteisellä rakennustyömaalla toimivien työnantajien toiminnot siten, ettei niistä aiheudu vaaraa. Lisäksi päätoteuttaja katsoi vastaavan työnjohtajan laiminlyöneen varmistautua siitä, ettei elementtiasennuksen alla ollut henkilöitä asennuksen aikana.

Tapaturmassa loukkaantunut työntekijä oli aliurakoitsijan työntekijä, mutta hän oli tosiasiassa toiminut päätoteuttajan työnjohdon alaisuudessa ja saanut tältä työtehtävänsä. Käräjäoikeus totesi, että tilanteissa, joissa yhteisen rakennustyömaan aliurakoitsijan työntekijät saavat todellisuudessa työmääräyksensä päätoteuttajan edustajalta, kuuluu päätoteuttajan turvallisuusvastuisiin myös näihin työsuorituksiin liittyvien työturvallisuusmääräysten noudattaminen ja valvonta.

Yhteisösakon tuomitsemisen perusteita harkitessaan käräjäoikeus katsoi, että vastaavan työnjohtajan syyksi luettu teko osoitti jonkin asteista epätietoisuutta siitä, kuka tai ketkä ovat olleet loukkaantuneeseen työntekijään nähden esimiesvastuussa. Tämän seikan selkiinnyttäminen olisi kuulunut yhtiön huolelliseen toimintaan, joten vastaavan työnjohtajan laiminlyöntien oli ainakin osaltaan täytynyt johtua yhtiöltä vaadittavan varovaisuuden laiminlyönnistä. Käräjäoikeus katsoi, että edellytys yhteisösakon tuomitsemiselle oli olemassa.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että erityisesti yhteisillä rakennustyömailla pääurakoitsijan asemassa toimivien työnantajien tulisi ottaa huomioon, että pelkkä liikesopimuksen juridinen muoto ei ratkaise työturvallisuusvelvoitteiden jakoa tilanteessa, jossa pääurakoitsija käyttää työnjohtovaltaa muiden työnantajien työntekijöille.

Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 21/2874. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lisätietoja:
Lakimies Sari-Anne Salminen, puh. 0295 018 682, [email protected]
Työsuojelun vastuualue,Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto