Työnantaja, huomioi velvoitteesi vaihtelevan työajan käytössä

Verkkouutinen 27.4.2021

Nainen pallottelee usean eri ajassa olevan kellon kanssa.Työsuojeluviranomainen on Etelä-Suomessa valvonut osa-aikaista työtä ja vaihtelevaa työaikaa tarjoavia työpaikkoja. Tarkastukset ovat liittyneet työnantajan velvollisuuksiin lisätyön tarjoamisesta osa-aikaisille työntekijöille sekä vaihtelevan työajan käyttöön. Tarkastukset on toteutettu vuosina 2019-2020 ja valvontaa kohdennettiin kuntokeskuksiin ja urheilulaitoksiin, siivousalaan, rakennusalaan ja henkilöstövuokrausyrityksiin.

Tarkastuksilla oli havaittavissa, että työantajat eivät olleet riittävän tietoisia vuonna 2018 voimaan tulleesta vaihtelevaa työaikaa koskevasta työsopimuslain muutoksesta. Vaihtelevassa työajassa ei ole kiinteää tuntimäärää, vaan työntekijän työaika vaihtelee sovitun vähimmäis- ja enimmäismäärän välillä. Kun vaihtelevasta työajasta sovitaan työnantajan aloitteesta, on työnantajan annettava kirjallinen selvitys työvoimatarpeesta. Tarkastuksilla tuli esille, että tätä kirjallista selvitystä ei ollut annettu ja tältä osin työnantajille annettiin toimintaohjeita. Tarkastuksilla tuli esille, että lisätyön tarjoamisvelvollisuuden huomioimisessa ei työpaikoilla näyttänyt olevan puutteita.

Valvontaa jatketaan vuonna 2021 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueilla. Valvonnan tavoitteena on lisätä työnantajien tietoisuutta vaihtelevan työajan käyttöön liittyvistä velvoitteistaan. Valvontaa suunnataan vaatteiden vähittäiskauppaan, urheiluvälineiden ja polkupyörien vähittäiskauppaan sekä muulle terveyspalvelualalle kuten erilaisia terveys- ja kuntoutuspalveluja ja -ratkaisuja tarjoaviin yrityksiin ja kotisairaanhoitoa tarjoaviin yrityksiin.

Lisätietoja:

Työajasta Tyosuojelu.fi-verkkopalvelussamme

Ylitarkastaja Maria Store-Moilanen, puh. 0295 016 486, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto