Työntekijöiden altistumisaikaa kuumuudelle on rajoitettava

Mediatiedote 23.6.2020

Töissä hellerajaa ei ole, mutta työturvallisuuslain mukaan työnantajan on rajoitettava työntekijän altistumista turvallisuutta tai terveyttä haittaaville tai vaarantaville lämpöolosuhteille. Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan velvollisuutena on teknisin toimenpitein huolehtia siitä, että lämpötila työpaikalla pysyy alle 28 asteessa. Jos työpaikan lämpötila teknisistä toimenpiteistä huolimatta helteen vuoksi ylittää 28 astetta, on työntekijöiden altistumisaikaa kuumuudelle rajoitettava.

Kevyissä ja keskiraskaissa töissä on suositeltava käytäntö pitää kymmenen minuutin tauko kerran tunnissa tai tehdä jaksoittain esimerkiksi muuta työtä viileämmässä työtilassa, jos lämpötila työpaikalla on yli 28 astetta. Lämpötilan ollessa yli 33 astetta vastaava aika on viisitoista minuuttia. Tätä suuremmissa lämpötiloissa ja raskaissa ruumiillisissa töissä on ryhdyttävä erityisiin suojelutoimiin. Niitä ovat esimerkiksi työntekijän lämpösairausriskin selvittäminen, erityisen suojavarustuksen käyttäminen ja usein toistuva työn tauottaminen.

Kuumatyöskentelyn raja-arvot on asetettu yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa, ja Korkein hallinto-oikeus on ne vahvistanut (KHO 2657/052/1986).

Ensisijaisia keinoja lämpökuormituksen vähentämisessä työpaikalla ovat lämpölähteiden eristämiseen ja ilmanvaihtoon liittyvät tekniset ratkaisut. Esimerkiksi suora auringonpaiste työhuoneen ikkunan läpi on syytä estää. Kostea seisova ilma esimerkiksi kasvihuoneissa ja keittiöissä tuntuu erityisen tukalalta. Liikkuva ilma puolestaan poistaa ylimääräistä lämpöä iholta ja viilentää elimistöä.

Työntekijä voi itse vähentää lämpörasitusta valitsemalla työhön sopivan kevyen ja väljän vaatetuksen sekä nauttimalla riittävästi nestettä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi veden tai laimean mehun nauttimista 1–2 dl kerrallaan 3–4 kertaa tunnissa. Jos hikoilemalla menetettyä nestettä ei korvata juomalla, elimistö kuivuu. Kuivuminen kuormittaa verenkiertoa, nostaa sisäelinten lämpötiloja ja lisää äkillisten lämpösairauksien riskiä. Pahimmillaan tämä voi johtaa lämpöpyörtymiseen tai jopa lämpöhalvaukseen.

Työn tauotuksen hyödyt vähenevät, jos tauko vietetään samassa kuumassa työtilassa. Tauot on hyvä pitää varjossa ja viileässä, mikäli mahdollista.

Lisätietoja: Työsuojeluviranomaisten valtakunnallinen puhelinneuvonta p. 0295 016 620

Työsuojelu.fi: https://www.tyosuojelu.fi/tyoolot/fysikaaliset-tekijat/lampoolot

Työterveyslaitoksen verkkosivut: https://www.ttl.fi/tyoymparisto/altisteet/kuumassa-tyoskentely

päivitetty 17.10.2023 – Lämpötilaraja-arvojen perusteita täsmennetty.