Työsuojeluhallinnon digitaalisen asiointipalvelun pilotti on käynnistynyt

Verkkouutinen 13.12.2021

Työsuojeluviranomaisen vuorovaikutteisen digitaalisen asiointipalvelun pilotointi on alkanut joulukuun alussa. Asiointipalveluun pääsee Tyosuojelu.fi -verkkopalvelun kautta. Asiointipalvelun käyttö edellyttää Suomi.fi-tunnistautumista, jolloin perustietojasi ei tarvitse erikseen syöttää palveluun. Työnantajan puolesta asioiminen edellyttää Suomi.fi -valtuutusta, jonka käytöstä löytyy tietoa täältä

Sähköisessä asiointipalvelussa saat asiasi käsittelyyn aiempaa nopeammin. Voit myös seurata asiasi käsittelyn etenemistä. 

Pilottipalvelut työnantajille 

Työnantaja voi toimittaa palvelun kautta selvityksen työsuojelutarkastajan antamaan kehotukseen ja toimintaohjeeseen. Kirjallista selvitystä voi täydentää liitteillä, esimerkiksi asiakirjoilla, valokuvilla ja videomateriaaleilla.

Työsuojelutarkastaja arvioi selvityksen perusteella velvoitteiden täyttymistä. Työnantaja voi seurata asian käsittelyn etenemistä, ja hän voi pyydettäessä toimittaa lisää tietoja aiheesta. 

Pilottivaiheessa asiointipalvelussa ei voi toimittaa selvitystä kaikkiin työsuojelutarkastajien antamiin kehotuksiin ja toimintaohjeisiin. Mahdollisuus koskee vain valituissa valvontahankkeissa annettuja velvoitteita. Tieto siitä, onko asiointi mahdollista, ilmenee sähköpostilla toimitetun tarkastuskertomuksen saatteesta. 

Pilotointivaiheeseen valituissa hankkeissa ohjataan ensisijaisesti sähköisen asiointipalvelun käyttöön, mutta myös nykyinen menettelytapa on edelleen käytössä asiakkaan niin halutessa.  

Palvelussa työnantaja voi myös tehdä työturvallisuuden hallinnan arvioinnin yhteistyössä työntekijöidensä kanssa.

Pilottipalvelu työntekijöille 

Työntekijällä on mahdollisuus tehdä palvelun kautta työtodistusasian valvontapyyntö. Jos työnantaja ei anna työntekijälle työtodistusta, työntekijä voi tehdä asiointipalvelussa valvontapyynnön. Tarvittaessa työsuojelutarkastaja voi antaa työnantajalle kehotuksen, jolla työnantaja velvoitetaan antamaan työtodistus. Asiointipalvelussa työtekijä voi seurata asian käsittelyn etenemistä.

Tyosuojelu.fi > Tietoa asiointipalvelusta ja kirjautuminen 

Lisätiedot:
Ylitarkastaja Antti Ikonen, 029 501 6257, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto