Sisältöjulkaisija

null Työsuojelupäällikkö tarvitsee Suomi.fi-valtuutuksen

Työsuojelupäällikkö tarvitsee Suomi.fi-valtuutuksen

14.6.2022

Työsuojeluviranomaisen vuorovaikutteisen digitaalisen asiointipalvelun koeajo on käynnissä. Asiointipalveluun pääsee Tyosuojelu.fi-verkkopalvelun kautta. Asiointipalvelun käyttö edellyttää käyttäjältä Suomi.fi-tunnistautumista. Työnantajan puolesta asioiminen edellyttää myös Suomi.fi-valtuutusta, jonka käytöstä löytyy yleistä tietoa Suomi.fi-palvelun valtuutusohjeista. Julkiselle sektorille löytyy omat ohjeet.

Työsuojeluviranomaisen digitaalisessa asiointipalvelussa saat asiasi käsittelyyn aiempaa nopeammin, eikä papereiden tai kuvien lähettely kirjepostissa ole tarpeen. Voit myös seurata reaaliajassa asiasi käsittelyn etenemistä ja esittää käsittelijälle kysymyksiä. Palvelun pilottivaihe jatkuu vuoden 2022 loppuun saakka. Palvelua on tarkoitus laajentaa syksyllä.

Työnantajan pitää hoitaa valtuusasia   

Työnantajalle asiointipalvelu antaa mahdollisuuden vastata työsuojelutarkastuksella saatuihin velvoitteisiin sähköisesti. Kirjallista selvitystä voi täydentää liitteillä, esimerkiksi asiakirjoilla, valokuvilla tai videomateriaaleilla. Työnantaja voi seurata palvelussa asiansa käsittelyn etenemistä ja toimittaa pyydettäessä lisätietoja.

Pilottivaiheessa mahdollisuus vastata velvoitteisiin asiointipalvelun kautta on avattu vain pienessä osassa tarkastuksia. Tieto tästä mahdollisuudesta löytyy työnantajalle sähköpostilla toimitetun tarkastuskertomuksen saatteesta. Alkuvuoden aikana yli 60 yksityisen sektorin työnantajaa on vastannut velvoitteisiin työsuojeluviranomaisen asiointipalvelun kautta. Julkisen sektorin työnantajat eivät ole toistaiseksi käyttäneet asiointipalvelussa tätä mahdollisuutta. Julkisen sektorin osalta työpaikan työsuojelupäällikön tai vastaavan valtuuttamisen prosessi on erilainen ja hiukan haastavampi kuin yksityisen sektorin vastaava.

Palvelussa työnantaja voi myös tehdä työturvallisuuden hallinnan arvioinnin (niin sanottu suppea Halmeri-mittari) yhteistyössä työntekijöidensä kanssa. Arvioinnin tulokset eivät välity eteenpäin työsuojeluviranomaiselle, vaan ne jäävät työnantajan omaan käyttöön. Jatkossa harkitaan, voitaisiinko mittaria käyttää tarkastusten valmisteluvaiheessa eräänlaisena esiselvityksenä, jolloin tarkastuksella jäisi aikaa keskittyä olennaisimpaan. 

Työtodistusasian valvontapyyntö on suosittu palvelu

Työntekijällä on tällä hetkellä mahdollisuus tehdä työsuojeluviranomaisen asiointipalvelun kautta sähköinen työtodistusasian valvontapyyntö. Työntekijä voi tehdä valvontapyynnön, jos työnantaja ei anna työntekijälle työtodistusta. Asiointipalvelussa työntekijä voi seurata asian käsittelyn etenemistä. Alkuvuonna 2022 yhdeksän kymmenestä työtodistusasian valvontapyynnöstä tuli jo asiointipalvelun kautta. Käyttäjien palaute on ollut erittäin hyvää, on puhuttu jopa ”loistavasta palvelusta” ja ”huippukokemuksesta”.

Tietoa asiointipalvelusta ja Suomi.fi-valtuutuksesta:
Asiointipalveluun kirjautuminen (Tyosuojelu.fi) 
Tietoa vahvasta tunnistautumisesta verkkoasiointiin (Suomi.fi)
Tietoa työsuojelun tietojen ilmoittamisesta ja lupien hakemisesta (Suomi.fi)
Valtuutusohjeet (Suomi.fi)
Ohjeet julkiselle sektorille (Suomi.fi)

Lisätiedot:
Ylitarkastaja Antti Ikonen, 029 501 6257, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto